Vanhat pelikaverit hehkuttavat SM-liigan supertähteä Jan Calounia: ”Päivittäin sai ihmetellä” - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Vanhat pelikaverit hehkuttavat SM-liigan supertähteä Jan Calounia: ”Päivittäin sai ihmetellä”

Jan Caloun pelasi Suomessa 1997–2004 ja jätti vahvan jäljen.

Jan Caloun saattoi leukemiasta toipuvan 10-vuotiaan Tuulin pudottamaan avauskiekon HIFK–KalPa-ottelussa.

5.2.2020 19:24

Jan Caloun. HIFK:ssa ja Bluesissa 298 SM-liigan runkosarjaottelua järisyttävin tehoin 145+230=375 ja 26 pudotuspelikamppailua tehoin 23+28=51 pelannut tshekkitähti oli sarjan ylivertainen tähti aikana, jolloin liigaa pystyi täysin uskottavasti kutsumaan maailman toiseksi parhaaksi kiekkosarjaksi.

Kovimmat pisteensä Caloun takoi kaudella 1998-99, kun hän teki 81 (25+57) pistettä 51 runkosarjaottelussa. Pistepörssin kakkonen, Jokerien Pasi Saarela, teki 54 ottelussa 58 pistettä.

Jan Caloun takoi hirmuisia pisteitä HIFK:n paidassa.

”Loppuvaiheessa oli ongelmia”

Jäähallissa oli lauantaina paikalla lukuisia Calounin entisiä pelikavereita. Yksi heistä, HIFK:n mestarijoukkueen 1998 kapteeni Christian Ruuttu, toimi myös Calounin pomona. Ruuttu oli Bluesin toiminnanjohtaja 2000-luvun alussa.

– Ei mikään helppo vuosi ollut se IFK:n mestaruusvuosikaan. Kaikennäköistä siinä tapahtui, joskaan ei niinkään Janin ympärillä. Hän oli taitava pelaaja, joka tykkäsi ratkaista pelejä. Arvokas osa joukkuetta. Espoossa hän oli ihan samanlainen, Ruuttu muisteli.

– Loppuvaiheessa oli ongelmia. Työnantajana meillä ei ollut oikeutta kertoa niistä asioista, enkä tänä päivänäkään niistä kerro.

Ruuttu viittaa Calounin hankalaan viimeiseen kauteen 2003–04. Hän jätti Bluesin helmikuussa eikä enää pelannut Suomessa. Myös kauden 2004–05 käsittänyt pelaajasopimus purettiin.

– Janin luistelu ei aina ollut maailman nopeinta, mutta vastaavasti hän pystyi olemaan maailman ovelin pelaaja. Mailassa oli myös hirveä koukku. Hän piilotti paljon laukauksia. Näytti siltä, että syöttö lähtee, mutta hän käänsikin ranteella etukulmaan, Ruuttu kuvaili.

Christian Ruuttu, Jan Caloun ja Mika Kortelainen Helsingin jäähallissa lauantaina.

”Täysin poikkeuksellinen”

Sekä HIFK:n että viime lauantain ottelun vastustajajoukkueen KalPan apuvalmentajat kiekkoilivat Calounin kanssa sekä HIFK:ssa että Bluesissa.

– Pelasimme melkein pari vuotta samassa ketjussa Espoossa. Paras paikka, jossa sain pelata. Hurmeen Make oli kolmantena siinä. Jan oli todella vaativa ketjukaveri. Ei ilkeällä tavalla tai mitään, mutta asioita piti tapahtua. Hän oli säntillinen siitä, että minun piti olla tietyissä paikoissa, HIFK:n apuvalmentaja Kari Kalto muisteli.

Kari Kalto ja Jan Caloun pelasivat samassa ketjussa Markku Hurmeen kanssa talvella 2003.

– Täysin poikkeuksellinen hyökkäyspään pelaaja. Täällä HIFK:ssa tietysti näin jo sitä läheltä, mutta varsinkin Espoossa näin, kuinka hyvä hän oli. Aivan jäätävä pelaaja. Hän oli myös kopissa tosi mukava jätkä. Pilke oli silmäkulmassa, vaikka hän ottaakin lajin aika vakavissaan.

KalPan apuvalmentaja Marko Tuomainen näki hänkin urallaan IFK:n ja Bluesin lisäksi NHL:n – ja piti Calounia taidolla ja oveluudella mitattuna maailman huippuna.

– Päivittäin sai ihmetellä, kun hän heitti kaneja hatusta harjoituksissa ja peleissä. Aina kun tarvittiin tärkeää maalia, tiedettiin että se voisi tulla – ja yleensä hän ei pettänyt odotuksia. Caloun pystyi pelaamaan äärimmäisen hyvin paineen alla ja halusi ottaa vastuun joukkueen tuloksesta omille harteilleen. Hän ei ollut äänekäs pelaaja kopissa, mutta pystyi johtamaan joukkuetta teoillaan vaikkei ollutkaan varsinainen johtajatyyppi.

Marko Tuomainen työskentelee KalPan valmennustiimissä.

NHL-ura jäi torsoksi

Tshekkitähti teki San Jose Sharksissa 1995–96 pisteen per peli (8+3=11, 11 ottelua) muttei saanut seuraavalla kaudella tililleen kuin kaksi NHL-ottelua. Sen jälkeen hän siirtyi IFK:hon voittaen saman kauden aikana olympiakultaa ja SM-kultaa. Toisella, lyhyellä NHL-visiitillään Caloun pelasi Columbuksessa 11 ottelua 2000–01 (0+3 pistettä).

– Oliko kyse sitten hänen koostaan vai mistä. Olisi ollut hauskaa nähdä, mihin hän olisi pystynyt jos olisi saanut kunnon mahdollisuuden, Kalto sanoi.

Jäähallilla niin ikään ollut pelaaja-agentti Juha Ylönen pelasi hänkin hetken Calounin kanssa samassa joukkueessa. Myös Ylönen päivitteli lyhyeksi jäänyttä NHL-uraa.

– Tämän päivän NHL:ssä hän saisi varmaan eri lailla mahdollisuuden. Jääkiekko on muuttunut siihen suuntaan. Moni asia varmasti vaikutti, ja toisessa organisaatiossa hän olisi saanut eri lailla mahdollisuuden. Taidot ja spesiaaliosaaminen olivat huikeita, Ylönen mietti.

Myös Ruuttu oli tutkinut Calounin NHL-tilastoja ja pohtinut, että nykypäivän taalaliigaan Caloun saattaisi istua paremmin, vaikka luistelu ei ollutkaan hänen vahvuutensa.

– Frekvenssiluistelijana ehkä ei, mutta liuku oli sellainen, että hän pystyi kyllä haastamaan. Veikkaisin, että hän pystyisi nykyään paremmin pelaamaan NHL:ssä. Pelinlukutaito oli jotain niin poikkeuksellista. Vaikka pelasimme samassa jengissä, niin silti häntä fanitti tietyllä tapaa, Kari Kalto sanoi.

Ei Calounin ura Suomessakaan ollut kaikesta huolimatta pelkkää tähtiloistoa. Oikukkaalla taiteilijalla oli pahimpina aikoinaan paljon myös huonoja päiviä eivätkä hänen avunsa olleet puolustamisessa. Jäähyminuuttejakin tuli runsaasti lukuun ottamatta kautta 2002–03, jolloin Calounin pelihuumori oli korkealla: vain 6 jäähyminuuttia.

Voisi kuvitella, että taiteilija voisi persoonansakin puolesta istua paremmin nykypäivän NHL:ään.

– Ehdottomasti. Silloin ja toki edelleen on organisaatioita ja valmentajia, jotka haluavat että kaikki ovat enemmän samaa muottia. Caloun oli virtuoosi ja tosi hyvä tietyissä asioissa, mutta aika huono toisissa asioissa. Ne asiat eivät varmaan kiinnostaneetkaan niin paljoa, Ylönen arvioi.

– Voin nähdä sen, etteivät kaikki valmentajat kaikesta tykänneet. Erilaisia pelaajia ja ihmisiä tarvitaan kuitenkin jääkiekossa kuten muuallakin. Minulla ei ole kuin hyviä muistoja.

KalPan kiriä kahdella maalillaan johtanut ja piste-ennätykseensä noussut keskushyökkääjä Matti Järvinen kertoi, että muistoja Calounista on paljon silloisen LänsiAuto Areenan jäältä.

– Vaikka kuinka paljon. Parhaana muistona varmaan game seven, kun hän tasoitti Tapparaa vastaan viimeisellä minuutilla (2003), vaikka se päättyikin sitten huonosti. En tule unohtamaan sitä, Järvinen sanoi.

KalPa löi HIFK:n lauantaina Helsingissä.

– On paljon hienoja muistoja. Calounin Blues-aikojen maila taitaa olla kotona tallessakin. Hän oli minulle suuri sankari. Oli hienoa nähdä hänet täällä. Vähän olin kyllä kateellinen, kun Sallisen Jere pääsi häntä kättelemään (ennen ottelua avauskiekon pudotuksessa).

Jan Caloun Suomessa

HIFK:ssa 1997–2000 ja 2001. 160 runkosarjaottelussa 92+131=223 pistettä. 26 pudotuspeliottelussa 17+23=40 pistettä. Suomen mestari 1998, SM-hopeaa 1999.

Bluesissa 2001–04. 138 runkosarjaottelussa 53+99=152 pistettä. 10 pudotuspeliottelussa 6+5=11 pistettä.

Yhteensä 298 runkosarjaottelussa 145+230=375 pistettä ja 36 pudotuspeliottelussa 23+28=51 pistettä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?