Liiga: Katso perjantain kierroksen huippuhetket - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Näin pelattiin SM-liigassa perjantaina – katso huippuhetket

Julkaistu: 29.11. 21:16

KooKoo kohteli Ilveksen taitoniekkaa Arttu Ruotsalaista kovalla kädellä.

Ilves vahvisti perjantaina asemiaan kuuden parhaan joukossa jääkiekkoliigassa, kun se kukisti seitsemäntenä jatkavan KooKoon 4–1.

Arttu Ruotsalainen teki kaksi maalia ylivoimalla. Hän koki kovia toisen erän lopulla, kun ensin Toni Suuronen ja myöhemmin Martin Berger kohtelivat häntä kovalla kädellä.

Ilveksen valmentaja Jouko Myrrä ei sulattanut etenkään Bergerin taklausta.

– Ristiriitaiset tuntemukset. Meillä oli huippumaalivahti, joka voitti ottelun. Sitten pöyristyttää, miten yksi herra saa huseerata. ”Are” (Ruotsalainen) oli jo luopunut kiekosta, kun häntä taklattiin laidan lähellä, Myrrä sanoi.

Vajaa viikko sitten Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi suomi yhtä kovin sanoin Bergeriä tämän taklattua Tyler Morleyn sairastuvalle.

Ottelun loppuhetkillä Ilveksen Samuli Vainionpää ja Suuronen kohtasivat kunnon nyrkkitappelussa, molemmat saivat pelirangaistuksen.

Lukas Dostal torjui Ilveksen maalilla peräti 38 kertaa KooKoon hallittua ottelua pitkät tovit.

HPK murskasi Pelicansin

HPK lisäsi Pelicansin tuskaa jääkiekkoliigassa, kun vierasjoukkue mätti Isku Areenassa taululle tylyt lukemat 6–1.

Kamppailu oli numeroita tasaisempi, mutta paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä. Cody Kunykin (2+0) päätöserän avausminuutilla syntynyt 3–1-osuma oli kotijoukkueelle liikaa.

Tehot 1+1 iskenyt Joona Monto oli tyytyväinen omiensa otteisiin.

– Tiesimme, että Pelicans tulee kotona kovaa päälle. Olimme avauserässä pikkuisen jäljessä, mutta paransimme koko ajan. Päätöserässä olimme ensin tylyjä ja sen jälkeen fiksuja. Hämeen herruustaistelu sytytti pelaamaan, Monto sanoi.

Pelicans on nyt tehnyt kolmessa edellisessä kamppailussaan murheelliset kaksi maalia.

– Tämä oli kirjaimellisesti musta perjantai. En ala etsiä tekosyitä. Koutseilla on omat velvollisuutensa, mutta niin on pelaajillakin oma juttunsa: ylpeys ja velvollisuus, tukalassa asemassa Pelicansin päävalmentajan pallilla vielä toistaiseksi operoiva Ville Nieminen sanoi.

JYPin Nättiselle jo 20:s maali

Alkukaudella syvissä vesissä uinut KalPa on päässyt hyvään iskuun jääkiekkoliigassa. Perjantaina kuopiolaisten nousukunnon joutui kokemaan sarjan kuumimpiin joukkueisiin lukeutuva JYP, joka kärsi Kuopiossa 4–6-tappion. KalPalle puhdas voitto oli kolmas peräkkäinen.

KalPa karkasi vierailtaan toisessa erässä, jossa se osui kolmesti. Janne Keräsen (2+1) kaksi ylivoimamaalia siivittivät kuopiolaiset 5–1-johtoon toisen erän lopuksi.

JYP kiri päätöserässä vielä dramaattisesti maalin päähän, mutta Kai Kantolan (2+0) tyhjiin tekemä 6–4-osuma pelasti isännät nöyryytykseltä.

– Erittäin hyvää kiekkoa pelattiin kaksi ekaa erää. Päätöserään lähdettiin aivan liian lepsusti ja meinattiin päästää JYP vielä tasoihin, Keränen huokaili.

Vahvassa vireessä oli myös KalPan Balazs Sebok, joka alusti kolme maalia.

Liigan maali- ja pistepörssiä hallitseva JYPin Julius Nättinen maalasi kahdesti ja nosti kauden maalimääränsä jo 20:een

Dufva: ”Näin ei kannata hävitä”

Vaasan Sport ja Saimaan Pallo Lappeenrannasta pelasivat perjantaina vauhdikkaan mutta maaliköyhän liigaottelun. Kun molemmat joukkueet aloittivat kolmannen erän maalitta, yhdenkin maalin merkitys korostui. Sen yhden maalin teki SaiPa, jolloin tulos kirjoitettiin 0–1.

– Kai voidaan sanoa, että pienet marginaalit ratkaisivat, viittasi SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä muun muassa lopputulokseen.

Peli oli erittäin hyvätasoinen. Taistelu oli huimaa mutta rehtiä, sillä ylilyöntejä ei tapahtunut. Maalipaikkojakin kertyi molemmille, mutta maalit jäivät vähiin.

Ratkaisua jouduttiin odottamaan viimeiselle minuutille saakka, ennen kuin SaiPan Topi Piipponen oli ensimmäisenä haaskalla ja laittoi kiekon helposti maaliin.

– Ottelun voi hävitä monella tavalla. Minun kokemuksen perusteella näin ei kannata hävitä, sillä se harmittaa niin paljon, kertoi Sportin päävalmentaja Risto Dufva.

Tapparalle tusina täyteen Mikkelissä

Kolmessa edellisessä jääkiekkoliigan vieraspelissään pisteettä jäänyt Tappara käänsi perjantaina kurssinsa. Jukurit hukkasi avauserässä taistelemansa kahden maalin johdon ja hävisi Tapparalle jo 12. kerran peräkkäin, nyt 2–3.

Tapparan ykköskeskushyökkääjä Patrik Virta laukoi voittomaalin 3–2 puolustaja Valtteri Kemiläisen (0+2) nappisyötöstä 59. minuutilla.

Liigan puolustajien pörssiykkösen Kemiläisen, 27, kauden pisteet ovat 1+21. Hänellä on 18 peräkkäistä syöttöpistettä ilman tehtyä maalia.

– Haluaisihan sitä itsekin tehdä maaleja. Nyt Jukurit alkoi olla lopussa niin pahasti hapoilla, että saimme aikaan pitkän myllyn. Onneksi Anton Levtchi (0+2) ei ehtinyt syöttööni väliin, jotta kiekko meni perille asti Patrikille, myhäili Kemiläinen näyttävään poikittaissyöttöönsä viitaten.

Jukurien puolustaja Mikko Kokkonen, 18, avasi kauden maalitilinsä pelin toisen minuutin siniviivavedollaan.

– Oli meilläkin hyviä myllyjä, joista olisi pitänyt tehdä tarpeeksi maaleja, harmitteli nuorten MM-kisoihin vuodenvaihteessa tähtäävä Kokkonen.

– Fakta on se, ettei seitsemällä jäähyllä Tapparaa vastaan voi pärjätä. Meillä oli kaukalossa tänään kahden kerroksen väkeä, kuvaili Jukurien valmentaja Pekka Kangasalusta.

Kierroksen tulokset

Sport–SaiPa 0–1 (0–0, 0–0, 0–1)

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 5.27 Ville Vainikainen SaiPa 2 min, 8.52 Elmeri Kaksonen SaiPa 2 min, 19.55 Filip Riska Sport 2 min, 19.55 Filip Riska Sport 2 min.

2. erä: Maaliton.

3. erä: 59.12 Topi Piipponen (Tomi Iso-Mustajärvi) 0–1.

Jäähyt: 40.51 Filip Riska Sport 2 min, 42.23 Anssi Löfman SaiPa 2 min, 42.42 Niklas Nevalainen Sport 2 min.

Jäähyt yhteensä: Sport 4x2 min=8 min, SaiPa 3x2 min=6 min.

Maalivahtien torjunnat: Niko Hovinen Sport 4+10+10=24 (pois: 59.27–60.00) Niclas Westerholm SaiPa 8+6+14=28.

Yleisöä: 2636.

HIFK–Kärpät 2–0 (0–0, 1–0, 1–0)

1. erä: Maaliton.

2. erä: 20.30 Jere Sallinen (Ville Varakas) 1–0.

Jäähyt: 28.39 Joonas Lyytinen HIFK 2 min.

3. erä: 59.18 Otto Paajanen 2–0 tm.

Jäähyt: 40.54 Ludwig Byström Kärpät 2 min, 43.49 Juho Lammikko Kärpät 2 min, 53.58 Mikko Kousa HIFK 2 min, 57.02 Joonas Lyytinen HIFK 2 min.

Jäähyt yhteensä: HIFK 3x2 min=6 min, Kärpät 2x2 min=4 min.

Maalivahtien torjunnat: Frans Tuohimaa HIFK 11+10+13=34 Patrik Rybar Kärpät 7+2+4=13 (pois: 57.54–59.18).

Yleisöä: 8031.

KalPa–JYP 6–4 (2–1, 3–0, 1–3)

1. erä: 9.54 Kai Kantola (Balázs Sebok-Ryan Wilson) 1–0, 11.16 Julius Nättinen 1–1, 13.47 Matti Järvinen (Joona Riekkinen-Jesse Graham) 2–1.

Jäähyt: 14.01 Miska Siikonen JYP 2 min, 14.01 Miska Siikonen JYP 10 min, 18.47 Robert Rooba JYP 2 min.

2. erä: 25.56 Alexander Ruuttu (Mikael Seppälä) 3–1, 28.12 Janne Keränen (Balázs Sebok-Kim Nousiainen) 4–1 yv, 33.05 Janne Keränen (Tommi Jokinen-Balázs Sebok) 5–1 yv.

Jäähyt: 27.43 Alex Lindroos JYP 2 min, 32.55 Jerry Turkulainen JYP 2 min, 38.04 Mikko Kalteva JYP 2 min.

3. erä: 42.50 Julius Nättinen (Jarkko Immonen-Mikko Mäenpää) 5–2 yv2, 55.16 Robert Rooba (Jarkko Immonen-Anttoni Honka) 5–3, 57.56 Ossi Louhivaara (Juha-Pekka Hytönen-Roni Allén) 5–4 av.59.18 Kai Kantola (Janne Keränen-Kim Nousiainen) 6–4 tm.

Jäähyt: 40.34 Julius Nättinen JYP 2 min, 41.46 Kim Nousiainen KalPa 2 min, 42.46 Jussi Timonen KalPa 2 min, 49.26 Miska Siikonen JYP 20 min, 49.26 Miska Siikonen JYP 5 min, 50.26 Julius Honka JYP 2 min, 56.06 Julius Nättinen JYP 2 min.

Jäähyt yhteensä: KalPa 2x2 min=4 min, JYP 8x2 min Miska Siikonen 10 min Miska Siikonen 20 min Miska Siikonen 5 min=51 min.

Maalivahtien torjunnat: Eero Kilpeläinen KalPa 7+8+8=23 Markus Ruusu JYP 9+12+7=28 (pois: 58.25–60.00).

Yleisöä: 3412.

Jukurit–Tappara 2–3 (2–0, 0–2, 0–1)

1. erä: 1.24 Mikko Kokkonen (Mika Partanen) 1–0, 16.15 Ville Leskinen (Vadim Pereskokov) 2–0,

Jäähyt: 5.34 Teemu Henritius Jukurit 2 min, 10.28 Charles Sarault Jukurit 2 min, 13.20 Mika Partanen Jukurit 2 min, 18.39 Sami Moilanen Tappara 2 min.

2. erä: 28.30 Kristian Kuusela (Anton Levtchi-Valtteri Kemiläinen) 2–1 yv, 37.11 Olavi Vauhkonen (Jarkko Malinen-Teemu Suhonen) 2–2,

Jäähyt: 21.24 Alexander Ytterell Tappara 2 min, 23.45 Vadim Pereskokov Jukurit 2 min, 28.23 Joukkuerangaistus Jukurit 2 min, 31.18 Antti Jaatinen Jukurit 2 min, 31.54 Valtteri Kemiläinen Tappara 2 min.

3. erä: 58.10 Patrik Virta (Valtteri Kemiläinen-Anton Levtchi) 2–3.

Jäähyt: 50.07 Valtteri Hotakainen Jukurit 2 min.

Jäähyt yhteensä: Jukurit 7x2 min=14 min, Tappara 3x2 min=6 min.

Maalivahtien torjunnat: Sami Rajaniemi Jukurit 6+9+9=24 (pois: 58.32–60.00) Christian Heljanko Tappara 10+8+7=25.

Yleisöä: 2785.

Ilves–KooKoo 4–1 (2–0, 1–0, 1–1)

1. erä: 7.45 Matias Maccelli (Joona Ikonen-Robert Leino) 1–0, 14.57 Arttu Ruotsalainen (Kalle Maalahti-Lassi Thomson) 2–0 yv,

Jäähyt: 2.35 Samuli Vainionpää Ilves 2 min, 9.10 Martin Berger KooKoo 2 min, 10.01 Niko Peltola Ilves 2 min, 13.32 Trevor Mingoia KooKoo 2 min, 17.00 Jarkko Parikka Ilves 2 min, 19.43 Toni Suuronen KooKoo 2 min.

2. erä: 21.26 Arttu Ruotsalainen (Eemeli Suomi-Matias Maccelli) 3–0 yv.

Jäähyt: 33.20 Libor Sulak KooKoo 2 min, 34.39 Martin Berger KooKoo 2 min, 34.39 Martin Berger KooKoo 10 min.

3. erä: 43.18 Teemu Rautiainen (Eemeli Suomi-Panu Mieho) 4–0, 46.59 Kasperi Ojantakanen (Kyle Platzer-Trevor Mingoia) 4–1,

Jäähyt: 48.21 Kalle Maalahti Ilves 2 min, 52.13 Antti Saarela Ilves 2 min, 57.28 Matthew Caito KooKoo 2 min, 58.28 Samuli Vainionpää Ilves 5 min, 58.28 Samuli Vainionpää Ilves 20 min, 58.28 Toni Suuronen KooKoo 2 min, 58.28 Toni Suuronen KooKoo 5 min, 58.28 Toni Suuronen KooKoo 20 min.

Jäähyt yhteensä: Ilves 5x2 min Samuli Vainionpää 5 min Samuli Vainionpää 20 min=35 min, KooKoo 7x2 min Martin Berger 10 min Toni Suuronen 5 min Toni Suuronen 20 min=49 min.

Maalivahtien torjunnat: Lukas Dostal Ilves 9+16+13=38 Henrik Haukeland KooKoo 6+10+8=24.

Yleisöä: 4885.

Pelicans–HPK 1–6 (1–0, 0–2, 0–4)

1. erä: 18.36 Jesse Ylönen (Hannes Björninen-Aleksi Mustonen) 1–0 yv.

Jäähyt: 13.40 Antti Tyrväinen Pelicans 2 min, 17.30 Miro Karjalainen HPK 2 min.

2. erä: 23.07 Cody Kunyk (Joona Monto-Valtteri Puustinen) 1–1 yv, 27.41 Mikko Lahtela (Elmeri Eronen-Miro Ruokonen) 1–2,

Jäähyt: 21.16 Frank Gymer Pelicans 2 min, 29.18 Cody Kunyk HPK 2 min.

3. erä: 40.56 Cody Kunyk (Valtteri Puustinen-Niklas Friman) 1–3, 45.34 Filip Krivosik (Jere Innala-Santeri Lukka) 1–4, 46.28 Joona Monto (Henri Kanninen-Elmeri Eronen) 1–5.57.56 Miro Ruokonen (Mikko Lahtela-Erkka Seppälä) 1–6.

Jäähyt yhteensä: Pelicans 2x2 min=4 min, HPK 2x2 min=4 min.

Maalivahtien torjunnat: Atte Tolvanen Pelicans 7+5+11=23 Joona Voutilainen HPK 11+12+7=30.

Yleisöä: 3639.

Lisää aiheesta