TPS suli liki täydellisesti – yllätysnimi nousi esiin kriisiryhmästä: ”Usko omiin kykyihin on ollut aina”

Julkaistu:

SM-liiga
TPS ei enää onnistunut häviämään, vaikka lähellä se oli.
TPS:n tulokashyökkääjä Joel Janatuinen muistaa todennäköisesti ikuisesti liigadebyyttinsä. Janatuinen, 24, iski ensimmäisessä SM-liigaottelussaan kaksi maalia ja oli samalla todistamassa joukkueensa sulamista 5–1-johtoasemasta tappion porteille.

– On upea fiilis. Tämä jää mieleen tietysti ensimmäisenä liigaotteluna, voittona sekä omina onnistumisina, ja kieltämättä hiukan erikoisenakin pelinä kokonaisuudessaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, Janatuinen naurahteli.

Espoolaislähtöinen Janatuinen pelasi alkukauden Mestistä TuTossa, jossa hän heilutti maaliverkkoa viisi kertaa kolmessa ottelussa. Tahti näyttää jatkuvan samanlaisena myös sarjaa ylempänä, ja sekös miestä hymyilytti.

– Mestis on ihan hyvä sarja ponnistaa, vaikka vauhti liigassa onkin kovempi. Onnistuimme myös ketjuna, mikä oli iso syy hyvään peliini.

Neljä edelliskautta Yhdysvaltojen NCAA:ssa kiekkoillut Janatuinen ei koe olevansa varttuneemmasta iästään huolimatta mikään myöhäisherännyt. Reitti ammattilaispeleihin on ollut vain toisenlainen.

– Usko omiin kykyihin myös ammattilaisena on ollut aina olemassa. Vietin jenkeissä pitkän pätkän, hoidin koulut loppuun ja pelasin hyvää kiekkoa. Pari viime vuotta on ollut vähän vaikeampaa terveyden kanssa, mutta nyt äijä alkaa olla taas kunnossa.


Voittomaalikisassa 6–5-voiton napannut turkulaisjoukkue katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa, mutta pukukoppikäytävältä ei kuulunut hurraa-huutoja. Etenkin kolmannen erän totaalisulaminen ja johtoaseman menetys kielivät joukkueen tämän hetkisestä tilasta. Kesken kauden kyytiin hypännyt Janatuinen toivoo, että voitto avaa joukkueen henkistä lukkoa.

–Mediassa on puhuttu vaikka mitä, mutta henki kopissa on hyvä. Vaikeudet eivät ole heijastuneet ilmapiiriin, ja minun oli helppo hypätä tähän mukaan. Tästä voitosta otetaan kaikki energia mukaan huomiselle, silloin on taas iso peli edessä.

TPS kohtaa lauantaina Lahden Pelicansin, joten Janatuinen pääsee tekemään ensiesiintymisensä kotiyleisölle nopeasti loistavan debyyttiottelunsa jälkeen.

– Tatsi on kunnossa, joten uskotaan omiinkin onnistumisiin. En nyt heti kahta maalia lupaa, mutta uskon hyvään esitykseen joukkuetasolla. Pelit kotona eivät ole vielä sujuneet, mutta lauantaina on maukas tilaisuus kääntää kurssi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt