Dante Salituro sai soiton SM-liigasta – lähti pikavauhtia 10 tunnin ajomatkalle lentääkseen Suomeen: ”Viime päivät ovat olleet aika hulluja”

Julkaistu:

sm-liiga
ECHL:ään jumittunut Dante Salituro yrittää lunastaa paikkansa SM-liigaseura SaiPasta.
Kun Dante Salituro sai viime viikolla tietää Saimaan Pallon kiinnostuksesta, hän teki pikapäätöksen allekirjoittaa sopimus Lappeenrantaan.

AHL-seura Rockford IceHogsin harjoitusleirillä ollut Salituro, 22, lähti kohti suurta tuntematonta. Torontossa kasvanut kanadalainen oli käynyt Euroopassa vain kerran aiemmin, muistikuviensa mukaan noin 10-vuotiaana Italiassa.

– Olin Rockfordissa ja kuulin uutiset tästä mahdollisuudesta. Päätös piti tehdä nopeasti, ja vastasin sitten ”kyllä”. Otin autoni ja ajoin kotiini Torontoon ollen 10–12 tuntia tien päällä. Tänne lensin seuraavana päivänä, Salituro selvittää.

– Viime päivät ovat olleet aika hulluja.

Islannin kautta Vantaalle tyttöystävänsä kanssa lentänyt Salituro oli Suomessa perjantaina illalla. Hänen pelivarusteensa tosin jäivät matkalle, joten ensimmäisissä harjoituksissa hän on joutunut pukemaan päälleen lainavehkeet.

Kaukana kotoa Lappeenrannassa moni asia on toisin kuin Salituron kotona. Eurooppalaisen kiekkokulttuurin erityispiirteet ihastuttavat.

– Tuo seisomakatsomo on todella makea, Salituro sanoo Kisapuiston jäähallissa ja ihastelee hallin toista päätyä.

Sää ulkona on melko kurja ja taivas on harmaa. Siitä huolimatta hyökkääjä vakuuttaa ensivaikutelmansa uudesta kotikaupungista olevan positiivinen.

– Pidän tästä kovasti. Olen Torontosta, joka on valtava paikka. Tykkään pienemmistä paikoista ja esimerkiksi mökillä olosta, joten tämä on minun tyyliseni paikka. SaiPa on hoitanut kaiken hienosti, kuten kämpän ja auton. Oloni tuntuu hyvältä.

Ihmisten kielitaito on yllättänyt positiivisesti. Kulttuurishokista hän ei puhu, mutta yksi asia on vaatinut totuttelua:

– Liikenteessä on vähän erilaista. Välillä olen ihmeissäni, että voinko kääntyä vai en, ja onko katu yksisuuntainen vai kaksisuuntainen. Muuten kaikki on mennyt kivasti.

Talvella tuleva pimeys kauhistuttaa hieman, mutta jääkiekkoilijana 173-senttinen ja 80-kiloinen Salituro uskoo istuvansa SM-liigaan.

– Lauantain ottelusta (Jukureita vastaan) joukkue otti ison voiton. Peli näytti laadukkaalta ja minun tyyliseltäni. Minun pitäisi pärjätä täällä, Salituro uskoo.


Salituro on jääkiekkokoulutukseltaan keskushyökkääjä mutta pelannut viime vuodet pääasiassa laiturina.

– Minulla on paljon tarjottavaa hyökkäyspäässä. Olen nopea pelaaja, tykkään luoda paikkoja ja tehdä maaleja. Olen aina ollut sen tyylinen pelaaja.

Salituro on juniorivuosistaan asti latonut paljon pisteitä. Varhaisteininä hän pelasi hyvän ystävänsä Connor McDavidin kanssa samassa juniorijoukkueessa, Toronto Marlborosin riveissä.

– Kävimme myös samaa high schoolia. Se oli hienoa aikaa. Koulumme oli pieni ja täynnä nuoria lätkäpelaajia. Connor on aina ollut uskomaton pelaaja. Hänen kanssaan oli helppoa pelata, Salituro muistelee.

Hype McDavidin ympärillä oli valtavaa jo teinivuosina. On aistittavissa, että Salituro on vastaillut ystäväänsä koskeviin kysymyksiin ”muutaman” kerran aiemminkin eikä ole välttämättä erityisen innostunut aiheesta.

Kun tuli aika pelata Kanadan junioriliigassa OHL:ssä, Salituro muutti Ottawaan. Myös Ottawa 67’sin riveissä hän pelasi hyvin nimekkäiden peli- ja ketjukaverien, kuten Sean Monahanin ja Travis Konecnyn kanssa.

– He ovat hyviä jätkiä. Solmin paljon hyviä ystävyyssuhteita Ottawassa.

Salituro teki junioreissa paljon pisteitä nykyisten NHL-tähtien rinnalla. Jarmo Kekäläinen palkkasi varaamattoman hyökkääjän 2016 Columbukseen, josta hänet kaupattiin Minnesotan organisaatioon. AHL:ssäkin vyölle tuli vain 19 ottelua.

Nyt hän on Lappeenrannassa. Miksi Salituro ei, ainakaan toistaiseksi, ole pelannut NHL:ssä pelin peliä?

– En rehellisesti sanottuna tiedä, mutten myöskään halua ajatella sitä. Keskityn siihen, mihin minä voin vaikuttaa ja teen parhaani.

Suomi voi toimia ponnahduslautana suurempiin liigoihin.

– Monia asioita voi tapahtua. Ensisijaisesti minä näen tämän vain hienona mahdollisuutena. Olen tosi iloinen, että sain täältä sauman.


ECHL

Kahden viime kauden ajan Salituro on pelannut pääasiassa farminfarmissa eli ECHL:ssä.

Viime kaudella hän oli texasilaisen Allen Americansin tehokkain pelaaja (66 ottelussa 22+39=61).

– ECHL:n taso on parantunut paljon. Siellä pelataan tosi nopeaa ja aggressiivista lätkää. Taklauksia ja tappeluita on paljon, mutta se on hyvätasoista kiekkoa. Kaukalo on pienempi kuin täällä, sanoo Salituro, joka debytoi keskiviikkona KooKoon vieraana Kouvolassa, jonka jäähallin kaukalo on SM-liigan suurin (maksimimitat 60x30).

Suomessa Salituro pääsee tottumaan pienempiin pelimatkoihin kuin bussiliiga ECHL:ssä.

– Road tripit ovat hullun pitkiä. Viime kaudella pelimatkamme kestivät vähintään 7 tuntia.

– Palautumiseen ei oikein ole aikaa. Koko ajan mennään. Se pitää vain koettaa hallita. Pitää yrittää saada unta bussissa ja koettaa tottua.

Välillä otteluita pelataan kolmena peräkkäisenä päivänä.

– Niitä taisi viime kaudella olla kahdesti tai kolmesti. Se ei ole hauskaa! Totuin siihen toki jo OHL:ssä. Kolmantena päivänä ei ole hyvä fiilis, mutta sen läpi pitää vain taistella. Kropasta täytyy yrittää pitää huolta.

Salituro pelaa keskiviikkona SM-liigadebyytissään samassa ketjussa Mikael Kurosen kanssa. SaiPa on kärsinyt pahoista loukkaantumishuolista, ja ketjun kolmas lenkki on vielä auki.

Taso mitataan seuraavan kuukauden aikana

Salituron sopimus kattaa loppukauden, mutta sisältää marraskuun maaottelutaukoon ulottuvan koeajan.

On syytä ottaa huomioon, että pikakomennuksella tulleen Salituron sopeutuminen vie aikaa. Hänen tasoaan voidaan toden teolla arvioida vasta joidenkin viikkojen kuluttua.

Tästä huomauttaa myös SaiPan urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa, joka on löytänyt Pohjois-Amerikasta useita laatupelaajia SM-liigaan.

– Hänen vahvuutensa ovat liikkeessä ja kiekollisessa pelissä. Haasteena on tietysti se, että Eurooppa ei ole hänelle kovin tuttu, ja tämä tuli nopeasti eteen. Sopeutuminen vie varmasti aikaa, mutta tällaista tämä on. Välillä asiat tapahtuvat nopeasti, Tuomenoksa toteaa.

Mikä on näkemyksesi siitä, miksei Salituro ole kyennyt lunastamaan paikkaansa NHL-organisaatioissa?

– Se on mielenkiintoinen kysymys, johon hänellä itsellään on varmasti paras näkemys. Täytyy muistaa, että häntä ei ole pilattu iällä. Salituro teki NHL-sopimuksen nuorena, mutta kilpailu siellä on kovaa. Joku syy varmasti on taustalla, miksi Columbuksesta tai Minnesotasta ei ole löytynyt parempaa paikkaa. Toisaalta hän on sen tyyppinen kaveri, etten epäile yhtään, etteikö hän pärjäisi Euroopassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt