SM-liigassa raivoa herättäneestä ongelmasta halutaan eroon - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Toistuva sääntöongelma raivostutti SM-liigassa – erotuomarijohtaja teki korjauksia: ”Säännöt olivat mitä olivat”

Maalivahdin häirintä -sääntöön pyritään saamaan tällä kaudella selvyys. Viime kaudella outoja tuomioita oli liikaa.

Julkaistu: 12.9.2019 22:16

Erotuomarijohtaja Jyri Rönn sanoo, että sääntökirja ei toiminut viime kaudella. Nyt tulkintoja maalivahdin häirinnästä on tarkennettu.

SM-liiga ei löytänyt viime kaudella vedenpitävää linjaa maalien hyväksymis- ja hylkäysperusteisiin tilanteissa, joissa oli syytä epäillä maalivahdin häirintää.

Tulkinnat tuntuivat vaihtelevan illasta toiseen, mikä herätti paljon porua kiekkoväessä. SM-liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn myöntää, ettei sääntökirja toiminut optimaalisesti.

– Viime kaudella käytössämme oli tilannehuone ja paremmat kuvakulmat kuin aiemmin. Huomasimme, että videoiden mahdollistama tarkkuus ei toiminut yhteen IIHF:n sääntötulkintojen kanssa, Rönn sanoo.

Rönnin mukaan IIHF:n säännöt on suunniteltu ihmissilmälle, ei otteluihin, joissa tilanteita voidaan kelata useasta eri kuvakulmasta.

– Niin sanottu ”hockey sense” ei toiminut kaikissa tilanteissa. Useimmat päätökset olivat sääntökirjan mukaisia, mutta säännöt olivat mitä olivat.

– Toki meilläkin oli synnytystuskia tämän asian kanssa. Ensin vastuu oli tilannehuoneella ja myöhemmin tuomareilla. Se aiheutti joitain epäselvyyksiä.

Jyri Rönn ja kumppanit tekivät tarkennuksia sääntöihin.

Alkavalle kaudelle Rönn lupaa muutoksia. Hän keräsi kesällä yhteen kaikki valmentajat ja urheilutoimenjohtajat keskustelemaan sääntötulkinnoista.

– Löysimme hyviä ratkaisuja esimerkiksi visuaalisen häirinnän tapauksiin. Nykyään tilanne tulkitaan visuaaliseksi häirinnäksi vasta silloin, kun pelaajan molemmat luistimet rikkovat maalialueen rajan. Lisäksi pelaajan pitää olla sijoittunut maalialueelle suoraan maalivahdin eteen. Liikkuva maski alueen läpi on siis sallittu.

Rönn kuitenkin painotti, että pelaaja ottaa edelleen riskin mennessään maalialueelle. Jos hän osuu maalivahtiin, seurauksena voi olla jopa jäähy.

Maalivahdeille enemmän vastuuta

Maalivahtienkin täytyy olla alkavalla kaudella entistä tarkempia.

– Joka kerta kun maalivahti tulee alueensa ulkopuolelle, hän altistaa itsensä vahinkokontakteille. Niissä tapauksissa maalit hyväksytään. Aiemmin puhuttiin asemoitumisesta: jos maalivahti oli ottanut selkeän torjunta-aseman alueensa ulkopuolelta, minkä jälkeen vahinkokontakti tapahtui, maali hylättiin.

Rönn haluaa muistuttaa, että uudetkaan sääntötulkinnat eivät tee maalivahdin häirinnän tulkitsemisesta mustavalkoista.

– Tuomarin täytyy yhä tehdä tulkintoja esimerkiksi siitä, oliko kontakti tahallinen vai tahaton.

– Suuri yleisö ja jopa valmentajat eivät tienneet viime kaudella kaikkia tulkintoja. Tämä on iso kokonaisuus, joka pitäisi hallita ennen kuin siitä puhuu.

Toisena merkittävänä sääntömuutoksena Rönn mainitsee uuden aloitussäännön.

Aiemmin linjatuomari vaihtoi aloittajan ensimmäisen aloitusrikkeen jälkeen. Nyt rikkeen tehnyt aloittaja saa jatkaa, mutta linjatuomari antaa hänelle varoituksen. Mistä tahansa toisesta aloitusrikkeestä joukkueelle tuomitaan joukkuerangaistus.