Kaksoiskansalainen Brad Lambert, 15, säväytti Suomen paidassa – Kanadan edustamisesta ei tullut mahdollista

Julkaistu:

Jääkiekko
Suomalais-kanadalainen Brad Lambert edustaa maajoukkuetasolla Suomea.
15-vuotias Brad Lambert on ikäluokkansa lupaavimpia jääkiekkoilijoita koko maailmassa.

Suomalais-kanadalainen hyökkääjä siirtyi keväällä huomiota herättäneessä siirrossa kasvattajaseurastaan Lahden Pelicansista HIFK:n riveihin.
Maajoukkuetasolla Brad Lambert on edustanut Suomea toistaiseksi alle 16-, alle 17- ja alle 18-vuotiaissa. Viimeisimmässä kansainvälisessä turnauksessaan elokuun alussa Lambert nousi otsikoihin, kun hän mätti hattutempun Sveitsin verkkoon Hlinka Gretzky Cupissa.

Vaikka Lambertilla on isänsä synnyinmaan puolesta kaksoiskansalaisuus, pelaaminen Suomen paidassa tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta.

– Se ei ollut periaatteessa mikään valinta. Oli aika itsestäänselvyys, että valitsen Suomen jos kutsu tulee. Olen pelannut Suomen maajoukkueessa Pohjola-leiristä lähtien. Eikä minulla lopulta edes ollut mahdollisuutta pelata Kanadan maajoukkueessa, koska silloin olisi pitänyt olla pelattuna kaksi vuotta Kanadassa, vuoden Kanadassa kiekkoillut Lambert kertoi.

Tämä kausi alkaa Kollien eli HIFK:n A-juniorien riveissä. Nousu miesten ympyröihin SM-liigaan ei ole juuri nyt ajankohtainen.

– Riippuu vähän miten kausi lähtee käyntiin A:ssa. Ei ole mikään kiire. Olisihan se siistiä pelata HIFK:ssa liigaa, mutta ei se maailmaa kaada, jos se ei toteudu vielä tällä kaudella. Mennään päivä kerrallaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt