Kun ex-kiekkoilija istui elokuvissa, puoliso leikkeli vaatekaapin sisällön uusiksi, mies vastasi samalla mitalla – perheriitaa puitiin käräjillä

Julkaistu:

Rikos
Perheriita leimahti mustasukkaisuudesta.
Pitkän uran jääkiekkoilussa tehnyt keski-ikäinen pirkanmaalaismies on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa sakkoihin vahingonteosta ja lievästä pahoinpitelystä. Mies tuomittiin 50 päiväsakkoon, mikä tiesi 1 500 euron laskua.

Ex-kiekkoilijaa syytettiin lisäksi pahoinpitelystä ja toisesta lievästä pahoinpitelystä, mutta nämä syytteet menivät nurin.

Viime syksynä tapahtuneissa rikoksissa oli kyse parisuhdeongelmista. Toisena osapuolena oli ex-kiekkoilijan puoliso, joka puolestaan syyllistyi kahteen pahoinpitelyyn, lievään pahoinpitelyyn ja vahingontekoon. Nainen tuomittiin sataan päiväsakkoon. Maksettavaa tuli 600 euroa.

Käräjille päätyneet riidat käynnistyivät elokuun lopulla, kun mustasukkainen puoliso leikkeli miehensä vaatteita silpuksi samalla kun tämä oli tyttärensä kanssa elokuvissa. Pilalle meni muun muassa puvun housuja, paitoja, kalsareita ja työvaatteita.

Leffareissun jälkeen ex-kiekkoilija huomasi silppuamisen. Siitä alkoi riita ja käsirysy, johon joutui mukaan myös täysi-ikäinen tytär. Ex-kiekkoilijan puoliso löi tytärtä kasvoihin sekä tuuppi ja repi häntä. Tytär sai kasvoihinsa, kaulaansa ja käsivarteensa muun muassa naarmuja ja hankaumia.

Lisäksi puoliso läpsi tilanteessa myös miestään kasvoihin. Puoliso väitti myös ex-kiekkoilijan läpsineen, mutta oikeus ei saanut tästä näyttöä.

Ex-kiekkoilija soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen tyttäreensä on käyty käsiksi. Hätäkeskustallenteelta kuului tappelun ääniä ja kiljuntaa. Tämän jälkeen ex-kiekkoilija sulki humalaisen puolisonsa makuuhuoneeseen odottamaan poliisia.

Poliisin vietyä puolison oli miehen vuoro kostaa. Hän silppusi joitakin puolisonsa vaatteita.

Riitely jatkui seuraavana päivänä, kun mies oli makaamassa sohvalla. Puoliso tuli hajareisin ex-kiekkoilijan päälle ja alkoi tivata ”toisesta naisesta”. Puoliso läpsi ja raapi ensin ex-kiekkoilijan kasvoja, kunnes tämä sitoi puolisonsa kädet niin, ettei raapiminen voi jatkua.

Tämän jälkeen puoliso puri miestään kainalon alueelle hauislihakseen. Tälläkään kertaa oikeus ei saanut näyttöä siitä, että ex-kiekkoilija olisi käyttänyt väkivaltaa tuomittavalla tavalla.

Viimeinen näytös nähtiin runsas kuukausi myöhemmin, kun osapuolet riitelivät siitä, onko puoliso ottanut rahaa pariskunnan yhteiseltä tililtä. Ex-kiekkoilija yritti ottaa tilanteessa puolisonsa kädessä olleen kännykän itselleen tarkistaakseen asian puhelimessa olleesta Nordean mobiilipalvelusta. Ex-kiekkoilija puristi puolisonsa kättä niin kovaa, että siihen tuli ruhjeita.

Oikeus määräsi ex-kiekkoilijan korvaamaan puolisolleen silputuista vaatteista sata euroa. Kivusta ja särystä ex-kiekkoilijan pitää maksaa 200 euroa.

Puolison maksettavaksi tulivat suuremmat korvaukset. Ex-kiekkoilijan pilalle menneiden vaatteiden arvoksi katsottiin 500 euroa. Kivusta ja särystä hänen pitää maksaa ex-kiekkoilijalle 200 euroa ja tämän tyttärelle 300 euroa.

Ex-kiekkoilija pelasi SM-liigaa ja menestyi nuorten maajoukkueessa. Kiekkouransa jälkeen hän toimi erotuomarina.