Tappara-pakki Tuukka Mäntylä päästi voimasanoja kohtalokkaan istunnon jälkeen: "Tällä kertaa siitä puhallettiin jäähy"

Julkaistu:

SM-liiga
Tapparan konkaripuolustaja Tuukka Mäntylä nousi esiin hyvässä ja pahassa toisessa välieräkamppailussa.
Lauantain välieräottelun toisessa erässä Tuukka Mäntylä nousi oikea-aikaisesti HPK:n maalin eteen ja niittasi Tapparan tasoituksen Matti Järvisen namupassista.

Päätöserän alussa hän sortui huolimattomaan kampitusjäähyyn ja joutui seuraamaan HPK:n johto-osumaa jäähyaitiosta.

Loistovireisen puolustajan Petteri Nikkilän täräyttämä maali oli lauantai-illan kulminaatiopiste.

Sen jälkeen HPK sai kuuluisan kulmamyllytyksensä kunnolla pyörimään ja vei Tapparaa loppupelin ajan juuri niin pahasti kuin loppulukemat kertovat.

HPK tasoitti otteluvoitot 1–1:een ja järjesti lisää jännitettä tiistai-illan kolmanteen kohtaamiseen.

Mäntylän kampituksen kohteena oli HPK:n kultakypärä Teemu Turunen.

– Turunen tuli tilanteeseen vähän varkain. Tällä kertaa siitä vihellettiin jäähy, ei voi enää mitään, Mäntylä tuumi.

Tällä kertaa kampista piti maksaa kova hinta. Harmitus purkautui Mäntylän suusta muutamana voimasanana, kun hän liukui jäähyaitiosta vaihtoaitioon.

– Meillä ei ollut pelillisesti mitään hätää. On kuitenkin selvää, että pienet asiat nousevat isoon rooliin, kun vastakkain on kaksi hyvää porukkaa. Oli tiedossa jo etukäteen, ettei tästä tule helppoa sarjaa, Mäntylä painotti.


Myös onnetar oli HPK:n puolella ratkaisuhetkillä. Nikkilän veto kimposi verkkoon Tapparan hyökkääjän Juhani Jasun kautta. Kohta perään kiekko pomppi suotuisasti Jere Innalalle, joka pääsi tekopaikkaan kuin varkain Markus Niemeläisen lähettämän propelikiekon tultua sopivasti ulottuville.

– Meillä ei ollut mitään hätää toiseen maaliin asti. Pelasimme jämäkästi ja viisaasti. Sen jälkeen HPK oli parempi, summasi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

– Olimme päätöserässä paljon vastustajaa edellä, kuittasi puolestaan HPK-luotsi Antti Pennanen.

Tappara voitti viisi ensimmäistä pudotuspeliänsä maalin erolla, mutta nyt HPK palautti tamperelaisjoukkueen jään pinnalle.

Päätöserän onnistuneet kulmapyöritykset lisäsivät varmasti HPK:n uskoa entisestään.