HIFK otti tukevan otteen välieräpaikasta – Kärpät päätti Ilveksen kauden

Julkaistu: , Päivitetty:

SM-liiga
SM-liigassa pelattiin neljännet puolivälierät.
HIFK aloitti toisen erän terävästi Pelicansin isäntänä joukkueiden neljännessä puolivälieräkohtaamisessa.

Puolustaja Teemu Eronen laukoi HIFK:n ylivoimalla johtoon, kun toista erää oli pelattu vain minuutti ja kolme sekuntia. Osuma oli kamppailun avausmaali.

Sakari Salminen livahti läpisyöksyyn ja vei HIFK:n 2–0-johtoon, kun päätöserää oli pelattu vain 53 sekuntia. Hannes Björninen kavensi tilanteeksi 2–1, mutta kotijoukkue piti pintansa loppuun asti. Juhani Tyrväinen viimeisteli loppulukemat 3–1 tyhjään maaliin. HIFK:lla on mahdollisuus edetä välieriin perjantaina. Se johtaa ottelusarjaa 3–1.

Pelicans on perjantaina kotonaan tukalassa paikassa. HIFK johtaa ottelusarjaa 3–1. Välieräpaikka irtoaa neljällä voitolla.

Ilveksen ja Kärppien ottelu meni jatkoajalla tilanteessa 2–2. Jari Sailio päätti Ilveksen kauden ajassa 71.25. Armottomana työmiehenä tunnettu Sailio teki ottelussa kaksi maalia. Kärpät voitti ottelusarjan 4–0.

Kärpät johti Ilvestä vieraskaukalossa kahden erän jälkeen 2–1. Joose Antonen vei Ilveksen johtoon, mutta Teemu Kivihalme ja Jari Sailio käänsivät asetelman osumillaan. Arttu Ruotsalainen tasoitti ottelun kolmannessa erässä. Ruotsalaisen maali syntyi ylivoimalla. Ilves onnistui heiluttamaan Kärppien verkkoa ottelusarjassa ensimmäisen kerran vasta 16:nnella ylivoimayrityksellään.

Tappara löi Rauman Lukon vieraissa ja eteni välieriin. Antti Erkinjuntti ja Otto Rauhala veivät Tapparan kahden maalin karkumatkalle. Aaro Vidgren kavensi tilanteeksi 1–2. Tappara vei ottelusarjan puhtaasti 4–0.

HPK johti TPS:aa kotonaan Arto Laatikaisen maalilla 1–0. Osuma ylitti maalilinjan TPS:n mörssärin Jonne Virtasen luistimesta. TPS:n nuori superhyökkääjä Kaapo Kakko kuittasi ottelun tasoihin toisen erän puolivälin jälkeen ylivoimalla. TPS punoi juoniaan ennen maalia aikalisällä.

HPK:n Niklas Friman teki tilanteeksi 2–1 ajassa 55.54. Se jäi ottelun voittomaaliksi.

Otteluvoitot ovat HPK:lle 3–1.

HIFK–Pelicans 3–1 (0–0, 1–0, 2–1)

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 19.44 Henrik Nilsson Pelicans 2 min.

2. erä: 21.03 Teemu Eronen (Kyle Quincey-Iikka Kangasniemi) 1–0 yv.

Jäähyt: 26.22 Juho Keränen HIFK 2 min, 29.59 Taavi Vartiainen Pelicans 2 min, 37.44 Henrik Nilsson Pelicans 2 min.

3. erä: 40.52 Sakari Salminen (Juho Keränen-Johan Motin) 2–0, 57.54 Hannes Björninen (Oliwer Kaski-Jesse Mankinen) 2–1 yv im, 59.44 Juhani Tyrväinen (Micke-Max Åsten-Joonas Rask) 3–1 tm.

Jäähyt: 46.03 Atte Engren HIFK 2 min, 53.23 Hynek Zohorna Pelicans 2 min, 57.29 Sakari Salminen HIFK 2 min.

Jäähyt yhteensä: HIFK 3x2 min=6 min, Pelicans 4x2 min=8 min.

Maalivahtien torjunnat: Atte Engren HIFK 2+10+9=21 Juho Olkinuora Pelicans 9+9+3=21 (pois: 57.29–57.54) (pois: 58.31–59.44)

Yleisöä: 8 021.

Ilves–Kärpät je. 2–3 (1–2, 0–0, 1–0, 0–1)

1. erä: 3.57 Joose Antonen (Teemu Lepaus-Juhani Tamminen) 1–0, 14.50 Teemu Kivihalme (Jari Sailio-Michal Kristof) 1–1 av, 18.18 Jari Sailio (Otto Karvinen-Miska Humaloja) 1–2,

Jäähyt: 12.53 Atte Ohtamaa Kärpät 2 min.

2. erä: Maaliton.

Jäähyt: 20.29 Jarkko Parikka Ilves 2 min, 27.37 Radek Koblizek Kärpät 2 min.

3. erä: 48.34 Arttu Ruotsalainen (Teemu Lepaus-Niko Peltola) 2–2 yv.

Jäähyt: 43.41 Arttu Ruotsalainen Ilves 2 min, 46.59 Teemu Kivihalme Kärpät 2 min, 51.40 Nikolas Matinpalo Ilves 2 min, 52.45 Nicklas Lasu Kärpät 2 min.

Jatkoaika: 11.25 Jari Sailio (Michal Kristof-Sami Anttila) 2–3.

Jäähyt: 8.59 Teemu Lepaus Ilves 2 min.

Jäähyt yhteensä: Ilves 4x2 min=8 min, Kärpät 4x2 min=8 min.

Maalivahtien torjunnat: Lukas Dostal Ilves 9+13+11+6=39 Veini Vehviläinen Kärpät 6+10+5+3=24.

Yleisöä: 4 708.

HPK–TPS 2–1 (1–0, 0–1, 1–0)

1. erä: 15.13 Arto Laatikainen (Teemu Turunen-Otto Paajanen) 1–0 vt.

Jäähyt: 5.58 Elmeri Eronen TPS 2 min, 9.05 Janne Tavi HPK 2 min, 17.12 Jani Forsström TPS 2 min.

2. erä: 31.44 Kaapo Kakko (Oula Palve-Ilkka Heikkinen) 1–1 yv.

Jäähyt: 27.21 Santeri Lukka TPS 2 min, 30.09 Filip Krivosik HPK 2 min, 38.01 Lucas Ekeståhl jonsson TPS 2 min.

3. erä: 55.54 Niklas Friman (Markus Nenonen) 2–1.

Jäähyt: 42.28 Filip Krivosik HPK 2 min, 47.21 Aleksi Salonen TPS 2 min, 47.21 Aleksi Salonen TPS 10 min.

Jäähyt yhteensä: HPK 3x2 min=6 min, TPS 5x2 min Aleksi Salonen 10 min=20 min.

Maalivahtien torjunnat: Emil Larmi HPK 5+11+11=27 Henrik Haukeland TPS 9+7+4=20 (pois: 56.55–58.11) (pois: 58.49–60.00)

Yleisöä: 3 920.

Lukko–Tappara 1–2 (1–2, 0–0, 0–0)

1. erä: 13.02 Antti Erkinjuntti (Matti Järvinen) 0–1 sr, 16.16 Otto Rauhala (Valtteri Kemiläinen-Joona Luoto) 0–2, 17.23 Aaro Vidgren (Toni Koivisto-Ville Heinola) 1–2.

Jäähyt: 5.25 Juhani Jasu Tappara 2 min.

2. erä: Maaliton.

Jäähyt: 27.06 Tuukka Mäntylä Tappara 2 min, 31.42 Tarmo Reunanen Lukko 2 min, 37.46 Anton Levtchi Tappara 2 min.

3. erä: Maaliton.

Jäähyt: 55.23 Brandon Defazio Lukko 2 min.

Jäähyt yhteensä: Lukko 2x2 min=4 min, Tappara 3x2 min=6 min.

Maalivahtien torjunnat: Lassi Lehtinen Lukko 2=2 Oskari Setänen Lukko 5+6+10=23 (pois: 57.27–60.00) Christian Heljanko Tappara 6+13+13=32

Yleisöä: 3 066.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt