Yksi vaihto käänsi JYPin kurssin – asiantuntija niputtaa Lukon uhkakuvat ennen tiistain katkaisupeliä: ”Tästä tulee ihan karmea”

Julkaistu:

sm-liiga
Rauman Lukon marssi SM-liigan puolivälieriin koki sunnuntaina rajun kolauksen. Siitä toipuminen ei ole helppoa.
Kun Lukko murjoi JYPin 5–1 SM-liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, näytti asetelma hyvin selvältä.

Raumalaiset piipahtaisivat sunnuntaina Jyväskylässä, viimeistelisivät homman ja jatkaisivat matkaansa kohti puolivälieriä.

Toisin kävi. Konkari Ossi Louhivaara ampui JYPin johtoon avauserän lopussa, ja siitä alkoi vieraiden alamäki. Ottelu lipesi otteesta täysin. Nyt hyvän mutta laskujohteisen kauden pelannut Lukko pelaa pudotuspelihengestään kotona Raumalla tiistaina.

– Paras kolmesta -sarja on henkisesti järjetön paikka helvetin ja taivaan välillä. Tästähän tulee ihan karmea peli Rauman Lukolle kun niillä on se kotipelikummitus, Ilta-Sanomien ja Telian jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen painottaa.

– Tässä asetelmassa yhden vaihdon merkitys on ihan valtava. Sarja näytti olevan jo ohi, sitten JYP meni eilen johtoon. Ihmismieli on kumma juttu. Yhtäkkiä JYPin pelaajien mielissä alkoi kirkastua, että he saattavat voittaa.

JYP voitti 4–1 ja pakotti ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan ratkaisevaan kolmanteen osaotteluun.


Paineet ovat visusti raumalaisten laarissa. JYP pääsi nipin napin kymmenen parhaan joukkoon, kun taas Lukko pelasi pitkät pätkät kaudesta tukevasti kuuden joukossa. HIFK painoi ohi kutospaikalle vasta kauden lopussa.

Lehkosen mukaan Lukosta näkee, ettei ryhmässä ole monta meritoitunutta pudotuspelien ratkaisijaa. Nyt veri punnitaan.

– Lukon hyvän ja surkean pelin välinen ero on valtava. Heillä on paljon nuoria ja joitain kokeneita pelaajia, jotka eivät ole aiemmin olleet eturivissä ratkomassa karkeloita – paitsi Toni Koivisto.

Esimerkkinä Lehkonen mainitsee sen, että Lukon paras versio – kuten täydellisessä 8–1-murskavoitossa Kärpistä – on todella kaukana siitä joukkueesta, joka kyykkäsi myöhemmin mm. Jukureita ja KooKoota vastaan.

– Lukko ei ole ylivalmennettu, mutta isoissa paikoissa arka ja pelokas, jos peli ei lähde rullaamaan toivotulla tavalla. Joukkueen ajatus lähtee heti harhailemaan negatiiviseen, jos peli ei kulje tai joukkue joutuu takaa-ajajaksi.

Lehkonen peräänkuuluttaa vastuunkantajien nousemista esille. Se on luonnollisesti helpommin sanottu kuin tehty. Tiistain ottelu tarjoaisi monelle joukkueen nuoremmista tilaisuuden näyttää, että heistä on ratkaisijoiksi kovissa paikoissa.

– Silloin, kun kulkee, niin peli on aivan upeaa. Mutta elämä ja jääkiekko eivät lähellekään aina rullaa toivotusti, se on rutiinisuorittamista 90-prosenttisesti. Sitä rutiinisuoritustasoa ei vielä ole. Se ei yllätä, koska joukkueen nuoret pelaajat ovat sellaisia oman ikäluokkansa kakkoskorin pelaajia. He eivät ole näitä NHL:n ykkös- tai kakkoskierroksen varauksia, eli he eivät ole olleet omissa juniorijoukkueissaan ja nuorten maajoukkueissa ykköstähtiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt