KooKoon tähtihyökkääjä Malte Strömwallilla komea paluu kaukaloon – HIFK löi Raumalla Lukon

Julkaistu:

SM-liiga
KooKoon Malte Strömwall mätti hattutempun Ässiä vastaan.
KooKoon ruotsalaishyökkääjä Malte Strömwall oli lähes pitelettömässä vireessä perjantain SM-liigakierroksella.

Pari viime viikkoa loukkaantumisen takia sivussa ollut Strömwall iski kolme maalia ja antoi yhden maalisyötön, kun KooKoo löylytti kotikaukalossaan Ässät 5–1.

Aiemmin perjantaina kerrottiin, että Urheilun oikeusturvalautakunta kumosi Strömwallille joulukuussa määrätyn pelikiellon. Strömvall tuomittiin yhden ottelun pelikieltoon, koska hänen tulkittiin tehneen säädyttömän eleen linjatuomarille.

Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksen mukaan videotallenteen perusteella ei voitu varmuudella tehdä johtopäätöstä, että kyseessä olisi ollut säädytön ele.

Strömwall oli nyt kumotun pelikiellon takia poissa 26. joulukuuta pelatusta KooKoo–SaiPa-ottelusta, jonka KooKoo voitti 1–0.

HIFK päihitti Raumalla Lukon 2–1. Voitollaan HIFK nousi tasapisteisiin sarjataulukossa viidentenä olevan Lukon kanssa. Voittomaalin teki HIFK:lle kolmannen erän lopulla Teemu Eronen.

Ilves nujersi Tampereella KalPan 4–1 ja SaiPa löi Vaasassa Sportin 2–1. SaiPalle voittomaalin teki David Goodwin.

JYP kaatoi Jyväskylässä voittomaalikilpailun jälkeen Tapparan 3–2. Ratkaiseva maali kirjattiin Samuli Ratiselle.

Mikkelissä TPS puolestaan kukisti jatkoajalla Jukurit 3–2. TPS:lle voittomaalin viimeisteli Ilkka Heikkinen.

SM-liiga jatkuu lauantaina, jolloin pelataan ottelut HIFK–Ilves, KalPa–TPS, Pelicans–JYP, Tappara–Jukurit, Kärpät–SaiPa, HPK–KooKoo ja Ässät–Lukko.

SM-liiga perjantaina:

Ilves–KalPa 4–1 (1–1, 2–0, 1–0)

1. erä: 10.37 Teemu Lepaus (Panu Mieho) 1–0, 15.44 Ilkka Pikkarainen (Frank Gymer-Ari Gröndahl) 1–1,

Jäähyt: 7.05 Jaakko Rissanen KalPa 2 min, 11.37 Ari Gröndahl KalPa 2 min.

2. erä: 31.49 Jarkko Parikka (Oskari Laaksonen-Joose Antonen) 2–1, 34.26 Joona Ikonen (Panu Mieho-Topias Haapanen) 3–1.

Jäähyt: 21.52 Teemu Lepaus Ilves 2 min, 38.44 Jaakko Rissanen KalPa 2 min.

3. erä: 57.52 Arttu Ruotsalainen (Lukas Dostal) 4–1 tm.

Jäähyt: 42.18 Panu Mieho Ilves 2 min, 49.00 Matt Generous Ilves 2 min, 49.00 Toni Hyvärinen KalPa 2 min, 52.06 Nikolas Matinpalo Ilves 2 min, 52.06 Ilkka Pikkarainen KalPa 2 min, 59.28 Tuomas Salmela Ilves 2 min.

Jäähyt yhteensä: Ilves 5x2 min=10 min, KalPa 5x2 min=10 min.

Maalivahtien torjunnat: Lukas Dostal Ilves 9+11+9=29, Denis Godla KalPa 8+9+4=21 (pois: 52.06–54.23) (pois: 56.11–57.52).

Yleisöä: 5388.

Sport–SaiPa 1–2 (0–1, 1–1, 0–0)

1. erä: 1.51 Micke Saari (Ahti Oksanen-David Goodwin) 0–1.

Jäähyt: 5.12 Joukkuerangaistus Sport 2 min, 10.47 Roope Talaja Sport 2 min.

2. erä: 24.32 David Goodwin (Ahti Oksanen) 0–2, 26.17 Joel Kiviranta (Valentin Claireaux-Toni Kallela) 1–2.

Jäähyt: 35.37 Ville Vainikainen SaiPa 2 min.

3. erä: Maaliton.

Jäähyt: 42.27 Joni Nikko SaiPa 2 min, 60.00 Tommi Tikka Sport 5 min, 60.00 Tommi Tikka Sport 20 min, 60.00 Markus Kojo SaiPa 5 min, 60.00 Markus Kojo SaiPa 20 min.

Jäähyt yhteensä: Sport 2x2 min Tommi Tikka 5 min Tommi Tikka 20 min=29 min, SaiPa 2x2 min Markus Kojo 5 min Markus Kojo 20 min=29 min.

Maalivahtien torjunnat: Mika Järvinen Sport 7+5+4=16 (pois: 57.44–60.00), Frans Tuohimaa SaiPa 9+12+8=29.

Yleisöä: 3048,

JYP–Tappara vl. 3–2 (0–1, 1–0, 1–1, 0–0, 1–0)

1. erä: 2.50 Jere Karjalainen (Valtteri Kemiläinen-Christian Heljanko) 0–1 yv.

Jäähyt: 1.15 Joukkuerangaistus JYP 2 min.

2. erä: 35.53 David Tomasek (Eric Perrin-Jarkko Immonen) 1–1 sr.

Jäähyt: 22.38 Nolan Yonkman JYP 2 min.

3. erä: 41.35 Janne Kolehmainen (Eric Perrin-Nolan Yonkman) 2–1, 52.41 Joona Luoto (Anton Levtchi-Veli-Matti Vittasmäki) 2–2.

Jäähyt: 54.46 Juhani Jasu Tappara 2 min.

Jatkoaika: Maaliton.

Vl-kilpailu: Samuli Ratinen 3–2.

Jäähyt yhteensä: JYP 2x2 min=4 min, Tappara 1x2 min=2 min.

Maalivahtien torjunnat: Eetu Laurikainen JYP 4+11+7+1=23, Christian Heljanko Tappara 7+9+5+2=23.

Yleisöä: 4437.

Lukko–HIFK 1–2 (0–1, 0–0, 1–1)

1. erä: 10.25 Joonas Lyytinen (Sakari Salminen-Anton Lundell) 0–1.

Jäähyt: 3.30 Kyle Quincey HIFK 2 min, 13.38 Jakub Krejcik Lukko 2 min.

2. erä: Maaliton.

Jäähyt: 24.01 Sakari Salminen HIFK 2 min, 24.23 Lennart Petrell HIFK 2 min, 29.26 Lennart Petrell HIFK 2 min, 37.10 Eetu Koivistoinen Lukko 2 min.

3. erä: 52.34 Janne Keränen (Vili Sopanen-Eetu Koivistoinen) 1–1, 58.49 Teemu Eronen (Kyle Quincey-Jasse Ikonen) 1–2 tv,

Jäähyt: 47.38 Teemu Eronen HIFK 2 min, 54.21 Juha Jääskä HIFK 2 min, 55.14 Vili Sopanen Lukko 2 min, 57.28 Roni Sevänen Lukko 2 min, 57.28 Juho Keränen HIFK 2 min.

Jäähyt yhteensä: Lukko 4x2 min=8 min, HIFK 7x2 min=14 min.

Maalivahtien torjunnat: Lassi Lehtinen Lukko 14+7+8=29 (pois: 58.59–60.00), Atte Engren HIFK 10+7+8=25.

Yleisöä: 4073.

KooKoo–Ässät 5–1 (2–0, 2–1, 1–0)

1. erä: 8.17 Ed Wittchow (Erik Karlsson-Alexander Bonsaksen) 1–0, 16.49 Malte Strömwall (Joonas Oden-Alexander Bonsaksen) 2–0,

Jäähyt: 19.10 Alexander Bonsaksen KooKoo 2 min.

2. erä: 23.17 Joonas Oden (Malte Strömwall) 3–0, 25.35 Aleksi Varttinen (Peter Tiivola-Mikko Salmio) 3–1, 32.26 Malte Strömwall (Peetro Seppälä) 4–1 yv.

Jäähyt: 30.35 Aleksi Rekonen Ässät 2 min.

3. erä: 46.05 Malte Strömwall (Erik Karlsson-Miikka Pitkänen) 5–1 yv.

Jäähyt: 44.42 Mikael Saha Ässät 2 min, 55.35 Alexander Bonsaksen KooKoo 2 min.

Jäähyt yhteensä: KooKoo 2x2 min=4 min, Ässät 2x2 min=4 min.

Maalivahtien torjunnat: Oskari Salminen KooKoo 9+10+4=23, Henri Kiviaho Ässät 5+8+6=19.

Yleisöä: 2802.

Jukurit–TPS ja. 2–3 (0–0, 1–0, 1–2, 0–1)

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 8.34 Anttoni Honka Jukurit 2 min, 12.49 Aleksi Salonen TPS 2 min, 18.43 Joukkuerangaistus Jukurit 2 min.

2. erä: 37.57 Anttoni Honka (Harri Kainulainen) 1–0 yv.

Jäähyt: 21.33 Ilari Filppula TPS 2 min, 37.18 Joukkuerangaistus TPS 2 min, 40.00 Samuli Piipponen Jukurit 2 min, 40.00 Zach Budish TPS 2 min.

3. erä: 46.45 Harri Kainulainen (Samuli Piipponen-Antti Jaatinen) 2–0, 47.12 Kaapo Kakko (Oula Palve-Elmeri Eronen) 2–1, 49.36 Ilkka Heikkinen (Zach Budish-Simon Suoranta) 2–2,

Jäähyt: 53.30 Ville Leskinen Jukurit 2 min, 58.52 Mikko Kokkonen Jukurit 2 min, 59.37 Ville Hyvärinen Jukurit 2 min, 59.37 Lauri Pajuniemi TPS 2 min.

Jatkoaika: 0.19 Ilkka Heikkinen (Kaapo Kakko-Ilari Filppula) 2–3 yv.

Jäähyt yhteensä: Jukurit 6x2 min=12 min, TPS 5x2 min=10 min.

Maalivahtien torjunnat: Sami Rajaniemi Jukurit 6+10+11+0=27, Henrik Haukeland TPS 10+7+8+0=25

Yleisöä: 2691.