SM-liiga

”Ei tarvitse olla salapoliisi” – ässälegenda avaa kulissipeliä naistoimitusjohtajan potkujen takana

Julkaistu:

SM-liiga
Toimitusjohtaja Eeva Perttula ja hallituksen puheenjohtaja Janne Ojanen eivät pystyneet tekemään yhteistyötä. Myös Ässien hallituksessa on käynnissä raju tuuletus.
Liigaseura Porin Ässien taustayhtiö HC Ässät Pori Oy teki tiistaina kovan päätöksen ja irtisanoi yhtiöön viime vuonna palkatun toimitusjohtajan Eeva Perttulan – koko 43-vuotisen SM-liigahistorian kolmannen naistoimitusjohtajan.

HC Ässät Pori Oy tehnee päättyneeltä tilikaudelta tappiota noin 350 000 euroa, mutta se ei ollut missään nimessä ainoa syy Perttulan potkuihin.

Taustayhtiön hallitus ei ollut erottamisasiassa yksimielinen. Asia sai sinettinsä keskiviikkona, kun HC Ässät Pori Oy tiedotti kahden kovan porilaisen urheiluvaikuttajan eli Mikko Laineen ja Ässien pelaajalegendan Olli Kasken eronneen yhtiön hallituksesta.

Kun Perttula valittiin työhönsä, Laine oli hallituksen puheenjohtaja ja Kaski jäsen. Kumpikin puolsi vahvasti naistoimitusjohtajan rekrytointia.

Helsingissä asuva, Taaleri Varainhoito Oy:ssä johtajana työskentelevä Kaski kommentoi asiaa kieli keskellä suuta, kun Ilta-Sanomat tavoitti hänet keskiviikkona.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ei tarvitse olla salapoliisi, että löytää noiden tapahtumien ajallisesta päällekkäisyydestä jonkin asiayhteyden. Oli myös hyvä paikka lähteä. Ajalliset mahdollisuuteni toimia niin aktiivisesti kuin olisin halunnut ovat rajalliset. Toivon seuralle sekä jäällä että toimistossa pelkkää hyvää.

Tarkoittaako Laineen lähtö ja sinun lähtösi, että hallitus oli erimielinen Perttulan potkuista?

– Kysy hallituksen puheenjohtajalta Janne Ojaselta (eri henkilö kuin Tapparan legenda), mitä mieltä hän on asiasta. En sano sen enempää.

Ilta-Sanomien useista porilaislähteistä saaman tiedon mukaan merkittävä syy Perttulan kohtaloon oli se, ettei toimitusjohtajan ja ravipiireistä HC Ässät Pori Oy:hyn tulleen Ojasen yhteistyöstä tullut yhtään mitään.

Kaski myöntää, että jos jokainen liigaseura vaihtaisi toimitusjohtajaa 300 000–400 000 euron tappion tuottaneen tilikauden jälkeen, trafiikki olisi melkoista.

– Noin kahdessa seurassa olisi silloin pitkäaikaiset toimitusjohtajat. Kiekkobisnes on sellaista.

HC Ässät Pori Oy:n tappio johtuu useista eri syistä, kuten kesken kauden vahvistetun joukkueen kalleudesta, 2014–15 toteutetun jäähallisaneerauksen lainojen kovista lyhennyksistä ja merkittävästi myös fanituotealalla toimineen yhteistyökumppanin konkurssista. Ässille jäi konkurssipesään saatavia vajaa 100 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kylmä virtaus kulkee Suomen yli ensi viikolla – Animaatio: Tältä näyttää päättäjäisviikonlopun sää

    2. 2

      Insinööri-Johannan, 26, vähäpukeiset kuvat keräävät huomiota – saa somessa kasoittain palautetta kurveistaan: ”Olen täysin luomu”

    3. 3

      Kommentti: Kaatuuko hallitus soteen? Siltä näyttää juuri nyt

    4. 4

      Newyorkilaisen baarin asiakkaat saivat eteensä suomalaista lonkeroa: ”Maistuu paljon paremmalle kuin olut”

    5. 5

      Mitä kouluvuosista jäi päähän? Testaa, pääsisitkö läpi ala-asteelta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita – onko tämä suden ja karhun risteytys?

    3. 3

      Jari sai kunnaninsinööriltä tylyn sähköpostin – ”En olisi uskonut, että nyky-Suomessa tapahtuu tällaista”

    4. 4

      Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

    5. 5

      Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    6. Näytä lisää