HIFK:hon siirtynyt SM-liigatähti avautuu kohtelustaan Pelicansissa – näin vastaa Petri Matikainen: ”Iikan kannattaisi nyt miettiä” - SM-liiga - Ilta-Sanomat

HIFK:hon siirtynyt SM-liigatähti avautuu kohtelustaan Pelicansissa – näin vastaa Petri Matikainen: ”Iikan kannattaisi nyt miettiä”

Iikka Kangasniemi (vas.) on yksi HIFK:n uusista pelaajista.

Julkaistu: 2.5.2018 17:17

Pelicansissa SM-liigan tähtipelaajaksi kasvanut Iikka Kangasniemi on HIFK:n uusi profiilihyökkääjä.

Tieto Iikka Kangasniemen sopimuksesta HIFK:n kanssa paljastui tammikuun lopulla. Pelicansin kultakypärää päässään kantanut hyökkääjä pelasi sen jälkeen SM-liigassa 12 ottelua, joissa tehosaldo oli yksi syöttöpiste.

Kauden 44:ssä aiemmassa ottelussa Kangasniemi oli taituroinut komeat 17+18=35 pistettä.

Miksi kevätkausi oli niin vaikea? Kangasniemi vastaa nyt kysymykseen HIFK:n huppariin sonnustautuneena.

– Tuntui ihan hyvältä, mutta asiat eivät siellä muuten menneet lopussa ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, Kangasniemi sanoo pelaamisestaan.

On spekuloitu, että Pelicansin valmennusjohto olisi kohdellut Kangasniemeä huonommin sen jälkeen, kun tieto siirrosta HIFK:hon paljastui.

– No, kyllä siinä omasta mielestäni on perää, mutta turha niitä on lähteä avaamaan sen enempää, Kangasniemi vastaa.

Mutta jatkaa sitten:

– Oli suoraan sanottuna lausuntoja mediaan, joissa oli vääristelyä ja valehtelua.

Iikka Kangasniemi pelaa SM-liigaa HIFK:ssa ainakin ensi kauden ajan.

Hän viittaa Pelicansin päävalmentajan Petri Matikaisen kommentteihin. Matikainen sanoi Turussa 3. maaliskuuta pelatun ottelun jälkeen (lehdistötilaisuus YouTubessa), että Kangasniemi oli ollut 20 minuuttia myöhässä aamulla. Matikainen myös sanoi, että ”tätä on tapahtunut aikaisemminkin”, minkä takia Kangasniemi pudotettiin pois joukkueen kokoonpanosta.

– Sanottiin, että olen jatkuvasti ollut myöhässä ja 20 minuuttia. Eihän tietenkään missään tapauksessa saa olla myöhässä, mutta myöhästyin toista kertaa koko kauden aikana, ja muistaakseni neljä minuuttia. Tämmöisiä juttuja, Kangasniemi sanoo.

Pelicansista Kangasniemen tapaan kauden jälkeen poistunut Matikainen kuuli Kangasniemen kommenteista IS:ltä.

– Katopas poikaa. Miten hän nyt tuolla tavalla? Hän oli myöhässä. Se on aivan sama, oliko kyseessä minuutti, seitsemän vai 20 minuuttia. En ymmärrä, miksi Iikka nostaa tällaisia asioita nyt esiin, Matikainen sanoo.

– Haluan huomauttaa, että Pelicansissa Iikkaa kohdeltiin kuin silkkihansikkain. Häntä vietiin eteenpäin pehmein arvoin. Sitten hän oli satunnaisesti myöhässä, ja loppukevään pelejä kun pelattiin, niin se ei enää käynyt, Matikainen linjaa.

Hän myöntää, että 20 minuutin myöhästyminen saattoi olla liioittelua.

– Mutta tapanani ei ole valehdella mediassa. Iikan kannattaisi nyt miettiä. Tuntuu, että muut ovat saaneet asian jo käsiteltyä, mutta hän ei.

Petri Matikainen luotsasi Pelicansia kolme viime kautta.

Matikainen painottaa toivottavansa Kangasniemelle hyvää tulevaisuutta.

Myös Kangasniemi vakuuttaa, että päällimmäisenä Pelicansista jäi mieleen hyviä asioita.

– Kaksi antoisaa vuotta, joista jäi hyvät fiilikset.

”Hieno mahdollisuus”

Kangasniemi on pelannut SM-liigassa nyt vajaat kolme kautta. Hän teki Bluesissa 2015–16 kunnioitettavat 7+7=14 pistettä 39 ottelussa. Pelicansin kaudet tuottivat komeat 75 pistettä 103 ottelussa.

– Jos mietitään sitä kun lähdin Bluesista, niin olen tosi paljon mennyt eteenpäin. Pelillisesti, fyysisesti ja henkisestikin vähintään saman verran.

Seurasiirto HIFK:n paitaan oli helppo valinta Kangasniemelle, joka on kotoisin Vantaalta.

– Nyt on hieno mahdollisuus mennä vielä pari pykälää eteenpäin, isossa organisaatiossa pääkaupunkiseudulla. Ei ollut vaikea päätös tulla tänne, kun olen pikkupojasta asti käynyt katsomassa täällä pelejä.

HIFK:n joukkueharjoitukset alkavat 21. toukokuuta. Kangasniemi aikoo kesällä keskittyä tuttujen asioiden parantamiseen.

– Haluan kehittää entisestään vahvuuksiani, räjähtävyyttä ja nopeutta. Voimaakin pitää saada lisää. Aika samalla kaavalla kuin aiemminkin. Vahvuuksia paremmaksi ja heikkouksia siinä samalla, Kangasniemi suunnittelee.