Edesmenneen hiihtolegendan poika Wiljami Myllylä, 17, siirtyy HIFK:hon

Lupaava hyökkääjä on siirtynyt Helsingin IFK:n riveihin.

Wiljami Myllylä siirtyy HIFK:n paitaan. Kuva vuodelta 2016.

Suomen alle 16-vuotiaiden ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueissa kiekkoillut Wiljami Myllylä, 17, on liittynyt Helsingin IFK:n A-nuorten harjoitusvahvuuteen.

Asia selviää HIFK:n juniorien verkkosivuilta.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Myllylä on tehnyt HIFK:n kanssa liigasopimuksen, joka julkaistaan keskiviikkona seuran tiedotustilaisuudessa.

Myllylä teki päättyneellä kaudella Kokkolan Hermeksessä seitsemässä Mestiksen ottelussa 2+1=3 pistettä. Lisäksi hän pelasi A-nuorten Mestiksessä 36 ottelua järisyttävin tehoin 42+26=68.

Myllylä on edesmenneen hiihtolegendan Mika Myllylän poika.

Helsinkiläisseuran A-nuorten kesäringissä on mukana myös muun muassa Okko Kangasniemi, 17. Kangasniemi siirtyi HIFK:n junioreihin kesken viime kauden, tammikuussa samoihin aikoihin, kun IS uutisoi hänen isoveljensä Iikka Kangasniemen siirtyvän tulevaksi kaudeksi HIFK:n paitaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?