SM-liiga

Demoninsa selättänyt SM-liigatähti Jake Newton on omalaatuinen ilopilleri – herää usein jo aamuyöllä

Julkaistu:

SM-liiga
Ongelmistaan kertonut Jake Newton elää tänä päivänä hienoa elämää.
Selviytymistarinansa kertonut SM-liigapuolustaja Jake Newton, 29, herätti jo kauden aikana huomiota mediassa vilpittömän iloisella ja omalaatuisella persoonallaan.

Newton esitteli elämäänsä muun muassa Ruudun tv-haastattelussa Kouvolassa, jossa kertoi rutiineistaan, kuten aikaisesta nukkumaanmenosta ja aikaisesta heräämisestä.

– Menen usein nukkumaan jo yhdeksän aikaan illalla. En koskaan laita herätyskelloa. Tiedän, etten ikinä nuku pommiin. Herään viimeistään 5.30, mutta usein olen ylhäällä jo kello 3–3.30. Olen lukenut, että alitajunta on herkimmillään 15 minuuttia heräämisestä, joten yritän aina syöttää itselleni heti hyviä ja positiivisia ajatuksia, Newton kertoo nyt IS:lle puhelimitse Clevelandista.

– Viime aikoina olen katsonut paljon kirjailija Michael A. Singerin videoita. Juon aina aamuisin teetä, ja kun olin Suomessa, NHL-pelejä oli monesti siihen aikaan käynnissä. Katsoin niitä ja kohokohtia Yhdysvaltain urheiluohjelmista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Newton kertoo, ettei juuri nuku päiväunia ja että hänelle riittää 5,5–6 tuntia unta per yö.

– Jos herään aamuyöllä ja tunnen oloni pirteäksi, pysyn ylhäällä nukkumisen sijaan. Jos menen takaisin nukkumaan, saatan herätessäni olla tosi väsynyt.

Terveellisen elämäntavan nimeen vannova amerikkalaispakki on tarkka paitsi ruokavaliostaan, myös eri hygieniatuotteista. Deodoranttina hän on käyttänyt jonkin aikaa sitruunaa.

– Heh, olen vähän hullu jätkä, mutta viime aikoina olen käyttänyt myös laventeliöljyä kainaloissa. Varsinkin Amerikassa on paljon erilaisia tuotteita, joissa on paljon kemikaaleja, jotka eivät ole edes sallittuja Euroopassa. Jos pystyn käyttämään jotain kalliimpaa, joka pitää minut terveenä, olen valmis maksamaan siitä hinnan.

Kulunut SM-liigakausi oli Newtonille raskas, sillä hän joutui olemaan yhdeksän kuukauden mittaisen pätkän poissa perheensä luota.

Newton erosi hiljattain ex-vaimostaan Anniesta, mutta he ovat yhä hyvissä väleissä. Entisellä pariskunnalla on kaksi lasta.

– Olen ollut isä neljä vuotta ja jouduin ensi kertaa olemaan niin kauan lapsistani erossa. Mutta olin niin pitkään poissa, koska haluan lapsilleni hyvän tulevaisuuden ja pystyin tienaamaan heitä varten hyvin rahaa. Pidän itseäni hyvänä isänä ja kun tulin kotiin, tuntui etten olisi ollut koskaan poissa. Meidän yhteytemme on niin syvä.

Huippukausi

Newtonin kausi SM-liigassa oli henkilökohtaisella tasolla menestys, etenkin KooKoossa. Kouvolalaisten johtaviin pelaajiin lukeutunut puolustaja teki hurjat pisteet 12+23=35 pelaamissaan 52 ottelussa.

Kun KooKoo menetti mahdollisuutensa pudotuspeleihin, Newton kaupattiin JYPiin. Kahdeksan runkosarjapelin saldo oli 1+1=2 ja pudotuspelien kuudessa pelissä hän teki 1+2=3 pistettä.

– Asetin itselleni tilastolliset tavoitteet kauden alussa. Jäin yhden maalin päähän siitä, mutta pisteissä päihitin tavoitteeni kymmenellä. Tämä oli urani paras kausi tilastollisesti. Iso syy siihen oli KooKoon antama rooli, joka oli sellainen, jonka tarvitsen, Newton sanoo.

Puolustaja julkaisi kauden aikana Instagramissa videon, jossa hän pumppaa joukkueeseensa taistelumielialaa ennen ottelua.

Newton kertoo pitäneensä samantyyppisen puheen joukkueelle ennen kolmea liigamatsia.

– Siim Liivik kysyi, että haluanko sanoa jotain jätkille ennen matsia. Lietsoin joukkuetta kuin hullu. Voitimme sen pelin Jukureita vastaan. Kävin niin kierroksella ja tunteet olivat niin suuria, että näin jälkikäteen pitää myöntää, että energiani olivat aika lopussa siitä matsista.

– Palautuminen siitä pelistä keskittyä. Ajattelin, että minun pitää keskittyä pelaamiseen eikä olla joku hullu motivaattoriäijä, Newton sanoo ja naurahtaa.
JYP voitti CHL:ssä mestaruuden, mutta SM-liigan mestaruusjahti, jossa Newton oli mukana, päättyi puolivälierätappioon HIFK:lle.

Newton myöntää, että JYPiin siirtyminen ei ollut helppoa. Hän liittyi uuteen ryhmään vain muutama viikko ennen runkosarjan loppua.

– Olihan se rehellisesti sanottuna vaikeaa, koska en ole ennen ollut vastaavassa tilanteessa. Olin tottunut pelaamaan isoja minuutteja, mutta yhtäkkiä pelasin paljon vähemmän, vain noin 15 minuuttia per peli.

– Penkillä istuessa jalat menevät jumiin ja tyylini on sellainen, että tarvitsen paljon jääaikaa. Mutta heillä meni tosi hyvin jo ilman minua, enkä minä halunnut sekoittaa heidän joukkueensa kemiaa. Yritin vain tuoda positiivista energiaa jengiin.

JYP hävisi HIFK:lle voitoin 2–4 sarjassa, jota se johti kahden jatkoerävoiton jälkeen 2–1.

– IFK on iso ja säälimätön jengi, joka vain painaa eteenpäin. On hankala sanoa, miksi he voittivat sarjan. Tietty he tekivät enemmän maaleja, mutta yhtä hyvin mekin voisimme pelata nyt Kärppiä vastaan. JYPin pitäisi kuitenkin olla ylpeä kaudestaan, voittivathan he CHL:nkin.