SM-liiga

Yllättävät potkut SM-liigassa – sisäpiiritietojen perusteella tämä oli todellinen syy

Julkaistu:

Kommentti
JYP voitti tällä kaudella CHL:n mestaruuden. Silti se antoi potkut Marko Virtaselle, kirjoittaa Marko Lempinen.
Miten on mahdollista, että päävalmentaja saa potkut luotsattuaan joukkueensa samalla kaudella CHL:n mestariksi ja SM-liigan viitoseksi? Eikö jääkiekossa mikään riitä?

Marko Virtasen lähtö JYPistä yllätti, vaikka SM-liigan tämän kevään mestarisuosikkeihin lukeutunut jyväskyläläisjoukkue putosi jatkosta jo puolivälierissä HIFK:lle.

JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari perusteli Virtasen erottamista Ilta-Sanomille lauantaina puhtaasti tuloksellisilla syillä, mutta hänen kuuluikin tukea julkisesti valmentajaa, joka on viisi viime kautta pitänyt seuran SM-liigan aallonharjalla.

Mestaruutta ei tullut, mutta neljä välieräpaikkaa viidessä vuodessa on ehdottomasti hyvä tulos. Kärppien ja Tapparan dominointijaksolla JYPin materiaali ei tätä kautta lukuun ottamatta olisi riittänyt aivan päätyyn asti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Virtanen voi seistä rinta kaarella urakkansa jälkeen, mutta fakta on myös se, etteivät SM-liigaseurat erota päävalmentajiaan tällaisen kauden jälkeen pelkästään tuloksen vuoksi. Vankkojen sisäpiiritietojen perustella Virtasen ja JYPin kokeneiden pelaajien välillä vallitsi pitkään luottamuspula, jonka seurajohto halusi nyt huuhtoa historiaan – tuloksen varjolla.

Virtasen kipparoimasta JYP-veneestä katosivat airot. Kun johtajuus petti, joukkue jäi tuulen vietäväksi.

Liian etäinen

Suorapuheinen Virtanen ymmärtää peliä ja valmentamisen vaateita. Johtajana Virtanen on parhaimmillaan hyvä suunnannäyttäjä, mutta ongelmana on, että pelaajien silmissä hänen tasonsa heittelee.

Virtanen koetaan persoonana etäiseksi. Osa pelaajista valitteli, ettei heidän näkemyksiään otettu tarpeeksi huomioon – joillakin oli tiettävästi epäkunnioitettu olo. Tämä heijastui vastavuoroisesti siihen, ettei Virtasta itseäänkään kunnioitettu tarpeeksi. Kun Virtasen karisma ei purrut, hänen auktoriteettinsa kärsi.

JYPin avainpelaajista esimerkiksi Jarkko Immosella ja Juha-Pekka Hytösellä on uraltaan kokemusta huomattavasti organisoidummasta toiminnasta, eivätkä he ilmeisesti uskoneet tarpeeksi Virtasen tyyliin, jossa vaatimustaso jokapäiväisessä tekemisessä ei ollut yhtä väkevä kuin heidän aiemmin kokemansa. Tämä puolestaan näkyi JYPin pelikurissa – sekin ailahteli.

Virtasen ja pelaajien välisistä näkemyseroista tihkui ensimmäisen kerran tietoja jo muutama vuosi sitten. Holtarin osaamisella ja tuella Virtanen selvisi niistä kunniakkaasti voittajana. Ja jos JYP olisi edennyt tänä keväänä vähintään välieriin asti, hän tuskin olisi saanut kenkää. Siinä tapauksessa Holtari ja kumppanit olisivat vielä seisseet Virtasen takana alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Jälkikäteen katsottuna Virtasen kohtalo sinetöityi todennäköisesti viidennessä puolivälierässä, jossa JYP menetti 5–0-johtonsa ja taipui HIFK:lle lopulta 6–7.

Virtanen ei tietysti saanut monoa yhden ottelun perustella, mutta kaikessa erikoisuudessaan se symboloi päävalmentajan puutteita paineen alla.

Naama kuluu

Toisaalta on nostettava esiin JYPin pelaajien vastuu. Varsinkin joukkueen hyökkäyskalustossa oli tähtiloistoa, mutta potentiaali ei h-hetkellä realisoitunut odotusten mukaisesti.

Useilla avainpelaajilla oli ongelmia päästä tasaviisikoin pelin ytimeen. Osalla ei riittänyt jalka, toisilla petti kantti.

Uskon, että pitkässä juoksussa nämä potkut tekevät Virtaselle vain hyvää. Nyt kokeella kiekkomiehellä on aikaa vetää happea ja analysoida rauhassa omia tekemisiään. Tämänkaltainen pettymys kehittää usein kaikista eniten – ja niin käynee Virtasenkin kohdalla. Hänelle riittää vielä töitä lajin huipulla.

On myös niin, että viisi vuotta saman SM-liigajoukkueen peräsimessä on nykypäivänä jopa poikkeuksellisen pitkä aika. Muuan Hannu Jortikka voitti TPS:ssä kolme mestaruutta putkeen 1989–1991, mutta sai potkut heti neljännellä kaudella.

Kun päävalmentajan naama ja ääni kuluvat, hänen viestinsä ei enää mene perille.

Silloin on jo liian myöhäistä.

Klo 12.30: poistettu virheellinen tieto JYPin käyttämättömästä aikalisästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt