Hurjaa draamaa Lappeenrannassa – SaiPa huikean kirin turvin jatkoon!

rac

Julkaistu:

SM-Liiga
SaiPa lähetti Pelicansin kesälomalle voitoin 2–1. Puolivälierissä SaiPa saa vastaansa TPS:n.

SaiPa–Pelicans 3–2 ja. (0–1, 0–1, 2–0, 1–0)

Huh huh! Lappeenrannan kisapuiston jäähallin käytävillä alkoi kuulua puheita kauden viimeisestä erästä Pelicansin painuessa toiselle erätauolle kahden maalin johtoasemassa. Sputnik nousi yleisön riemuksi kuilun reunalta viimeisen kympin aikana. Lopulliseksi sankariksi nousi Ahti Oksanen, joka sivalsi voittomaalin jatkoerän alussa.



Jännitystä koko rahalla. SaiPan tasoitusmaalia tarkasteltiin pitkään ja hartaasti videolta. Kertaalleen jo riehaantunut jäähalli meni sekaisin erotuomarin näyttäessä maalia.


Halli tyhjäksi! Ottelu keskeytyi hämmentävästi vain 49 sekunnin pelin jälkeen, syynä oli palohälytys. Ottelu pääsi jatkumaan reilut viisitoista minuuttia myöhemmin palokunnan käytyä paikalla. Käryn aiheuttajaksi paljastui yli-innokas popcornkone.


Otteluseloste:

SaiPan valmentaja Tero Lehterällä oli syytä leveään hymyyn, kun viime kaudella jääkiekkoliigan jumboksi jäänyt lappeenrantalaisjoukkue rynni hurjalla kirillä Liigan puolivälieriin.

Edellisessä kohtaamisessa Lahdessa voitot tasoittanut Pelicans johti kahden erän jälkeen kahdella maalilla. Jonatan Tanuksen 54. minuutin kavennuksen sekä Ahti Oksasen 59. minuutin tasoituksen ja jatkoajan 63. minuutin 3–2-voittomaalin jälkeen SaiPa selviytyi TPS:n haastajaksi.

– Tämä oli orgastinen kokemus. Tänään oli pakko mennä päätykiekkojen kautta. Pelicansilta ei toisaalta tullut sellaista raivopainetta kuin edellispelissä, hehkutti debyyttikauttaan liigatasolla valmentava Lehterä.

SaiPa oli ainoa liigaseura, joka oli kiinnostunut palkkaamaan viisi vuotta Pohjois-Amerikassa pelanneen Oksasen, 25. A-nuorten sarjan tähdistöpakkina Bluesista Bostonin yliopistoon suunnannut Oksanen on tehnyt laitahyökkääjänä SaiPalle 17 maalia.

– Jenkeissä tein useita tuollaisia maaleja, myhäili pitkitetyn vanhanaikaisen ja sen jälkeen ylänurkkalaukauksen jatkoajalla vetänyt Oksanen.

Ottelua ehdittiin aluksi pelata yksi vaihto, 49 sekuntia, kunnes tuomaristo uskoi automaattista palohälytystä ja kuulutusta. Joukkueet ohjattiin pukukoppeihin ja yleisö ulos, kunnes palokunta kävi varmistamassa popcorn-koneen savuamisen vaarattomaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt