SM-liiga

HIFK ei ole lähelläkään mestarisuosikin asemaa – “Kai te sen nyt näitte tänään”

Julkaistu:

SM-liiga
Helsingin IFK on jokavuotinen mestarisuosikki, mutta tänäkin vuonna suosikin asema on kadonnut jo hyvissä ajoin.
Tuloksellisesti HIFK:n otteet ovat olleet viime aikoina hyviä, ja esimerkiksi tällä viikolla joukkue otti kolme voittoa kolmesta ottelustaan: Sport kaatui tiistaina Helsingissä jatkoajan jälkeen, Jukurit kaatui torstaina Mikkelissä jatkoajan jälkeen ja Sport kaatui toistamiseen lauantaina, mutta tällä kertaa varsinaisella peliajalla, kun IFK kampesi 4–2-voiton Vaasassa. Voittomarssista huolimatta HIFK:n pelissä on rutkasti tekemistä.

HIFK:ta ei varmaan voi sanoa enää mestarisuosikiksi, HIFK-päävalmentaja Ari-Pekka Selin?

– Kai te sen nyt näitte tänään, ettei tuolla pelillä voi olla mestarisuosikki, Selin puhisi lauantain voiton jälkeen.

Sportia vastaan tehot 2+1 latonut kapteeni Lennart Petrell myöntää, että voitoista huolimatta paras draivi on hukassa.

– Vähän on vielä parannettavaa, mutta me tiedämme sen itse, ja se on tärkeää. Se on ihan hyväkin asia loppupeleissä, kapteeni totesi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy


Viikon kolmessa ottelussa asteli vastaan liigan pohjasakkaa. Täydet yhdeksän pistettä oli otettavissa seitsemän sijaan.

– Toisaalta siinä oli kaksi jatkoaikaa, joten pisteitä olisi voinut tulla viisikin, eli parempi näin, Petrell jatkoi.

Joka tapauksessa IFK:ta ei voi pelillisesti edes verrata liigan piikkipaikalla olevaan Kärppiin.

– Meidän pitää parantaa vähän jokaisella alueella, mutta minä koen, että me hiivimme pikkuhiljaa kärkeä kohti ja lopussa ohi, Petrell vakuutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt