Ville Niemisestä on tulossa SM-liigaseuran päävalmentaja – nykyisen luotsin lähtö varmistui

Julkaistu:

SM-liiga
Ville Nieminen neuvottelee IS:n tietojen mukaan SM-liigaseuran kanssa.
SM-liigaseura Pelicansin päävalmentaja vaihtuu ensi kaudeksi.

Lahtelaisseuran nykyinen vastuuvalmentaja Petri Matikainen päätti, että kolme vuotta samassa organisaatiossa saa riittää. Hän vahvisti asian keskiviikkona Etelä-Suomen Sanomille.

– Olen antanut firmalle kaikkeni, hyvää työtä Lahdessa tehnyt Matikainen sanoi ESS:n haastattelussa.

Ratkaisu oli odotettu, ja on ollut ilmeisesti tiedossa jo pitkään. Pelicans on nimittäin käynyt kulisseissa neuvotteluja uusien päävalmentajaehdokkaiden kanssa. Nyt Matikaisen korvaaja alkaa selvitä.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Pelicansin selvästi varteenotettavin vaihtoehto on Stanley Cup -voittaja Ville Nieminen, joka on keväästä 2016 lähtien toiminut SM-liigaseura Jukurien apuvalmentajana, Risto Dufvan aisaparina. Heti pelaajauransa päättymisen jälkeen, keväällä 2015, Nieminen siirtyi Mestis-seura KeuPan päävalmentajaksi.

– Nieminen ja Pelicans ovat neuvotelleet kuumeisesti viime aikoina. Nieminen on Pelicansin selkeä ykkösvaihtoehto. Se olisi yllätys, jos kalkkiviivoilla tapahtuisi käänne toiseen suuntaan, sisäpiirilähde sanoo IS:lle.


Osapuolet ovat tiettävästi myös tavanneet neuvottelujen merkeissä, mutta sopimusta ei välttämättä vielä ole allekirjoitettu. Pelicans on halunnut kartoittaa rauhassa myös muita vaihtoehtoja, samoin Nieminen.

Nieminen, 40, voitti pelaajana Stanley Cupin Coloradossa vuonna 2001. Pitkän NHL-uran hyökkääjänä tehnyt tamperelainen saavutti Leijonissa muun muassa olympiahopeaa ja World Cupin kakkostilan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt