Tapparan lääkäri raivostui tuomareille poikansa junioriottelussa – sai pannan SM-liigan pudotuspeleihin - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Tapparan lääkäri raivostui tuomareille poikansa junioriottelussa – sai pannan SM-liigan pudotuspeleihin

Tapparan lääkäri Michel Tanus on toimitsijakiellossa, kun SM-liigan pudotuspelit ovat kiihkeimmillään.

Michel Tanus on toiminut Tapparan lääkärinä 10 vuotta.

30.3.2017 14:16

Tapparan lääkäri Michel Tanus on saanut kolmen ottelun toimitsijakiellon käytöksestään poikansa Kristianin junioriottelussa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Tanus suivaantui B-juniorien pudotuspeliottelussa viime viikon sunnuntaina. Tapparaa edustava Tanuksen poika Kristian joutui kovien otteiden kohteeksi ottelussa Ilvestä vastaan. Kristian Tanus kosti kovan kohtelun iskemällä vastustajaa rajusti mailalla. Hän sai pelirangaistuksen huitomisesta.

Michel Tanus suivaantui tuomarien toiminnasta niin, että meni myöhemmin erotuomarikoppiin huutamaan erotuomareille.

Jääkiekkoliitto määräsi sopimatonta kieltä käyttäneen Tanuksen toimitsijakieltoon. Liitto kieltäytyi kommentoimasta tapausta.

SM-liigan kilpailupäällikkö Arto I. Järvelä vahvisti Ilta-Sanomille, että kyseessä on kolmen ottelun toimitsijakielto. Tanus ei saa tuona aikana olla Tapparan ottelulääkärinä vaihtopenkillä.

Tanus kärsi pannansa ensimmäisen osan keskiviikon SM-liigan pudotuspeliottelussa Tapparan ja Ilveksen välillä. Ilves johtaa pudotuspelisarjaa voitoin 3–2. Sarja on katkolla perjantaina, ja lauantaina pelataan tarvittaessa ratkaiseva seitsemäs ottelu. Tanus on näistä sivussa.

Tapparan liigajoukkueen joukkueenjohtaja Petri Tuononen kertoi Ilta-Sanomille, että Tanuksen korvaa ottelulääkärinä Outi Päiväniemi. Itse tapausta hän ei suostunut kommentoimaan. IS ei tavoittanut seuran toimitusjohtaja Mikko Leinosta.

Ottelun päätuomari Olli Henriksson ei halunnut kommentoida tapausta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?