Silja, Selja

SM-liiga

Nenä ja solisluu murtuivat kohutaklauksessa – SM-liigatähti on kelannut kohtalokasta hetkeä videolta

Julkaistu:

SM-liiga
JYPin tähtivahvistus Michel Miklik on toipunut aivotärähdyksestä kotimaassaan. Nyt hän palasi Jyväskylään.
Slovakialainen Michel Miklik loukkaantui pahoin tammikuussa, kun hän jäi HIFK:n puolustajajärkäleen Joe Finleyn kovan taklauksen alle.

Miklik löi tilanteessa päänsä jäähän, ja sai tämän seurauksena aivotärähdyksen. Lisäksi häneltä murtuivat solisluu ja nenä.

JYPin hyökkääjä Miklik on iskun jälkeen kuntouttanut itseään kotimaassa, jossa hän sai apua päävammoihin erikoistuneelta lääkäriltä. Nyt hän on palannut Jyväskylään ja aloittanut jääharjoittelun.

– Olen käynyt kaksi kertaa luistelemassa, ja kaikki on tuntunut hyvältä. Päässä ei enää ole kipuja, mutta olkapään lihakset vaativat vielä vahvistamista. Toivon olevani pelikunnossa jo kahden viikon kuluttua, mutta sitä ei voi vielä sanoa varmaksi, Miklik kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa Jyväskylän jäähallissa.

Miklik kertoo muistavansa hyvin taklaukseen johtaneen tilanteen. Hänellä ei ole kuitenkaan vahvaa mielipidettä tilanteesta, josta ei jaettu rangaistuksia eikä pelikieltoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Sääntöjen mukaan taklaus on puhdas. Finley ei esimerkiksi nostanut kyynärpäätä, tai hypännyt ilmaan. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta nähdä taklauksen tulevan, Miklik sanoo.

Miklik kertoo katsoneensa videota taklauksesta moneen kertaan. Hän haluaa saada selville, olisiko voinut toimia tilanteessa toisin. 34-vuotias konkari kertoo hakeneensa pitkällä urallaan kiekkoa samaan paikkaan lukemattomia kertoja, mutta koskaan hän ei ole joutunut vastaavan taklauksen uhriksi.

– Näin edessäni olevan puolustajan peruuttavan, joten ajattelin, että vaaraa ei ole. Finley tuli tilanteeseen kuitenkin pelin painottomalta puolelta. En osannut odottaa sitä. Uskon, että kukaan muu ei olisi taklannut siinä tilanteessa kuin Finley. Hän on kenties ainoa puolustaja tässä liigassa, joka pelaa tilanteen tuolla tavalla. Normaalisti molemmat puolustajat ottavat hyökkäystä peruuttaen vastaan, Miklik sanoo.

Vammoistaan huolimatta Miklik ei kanna kaunaa Finleylle, mutta muistuttaa tärkeästä asiasta.

– Se on hänen tyylinsä pelata jääkiekkoa. Nyt tunnen hänet, ja osaan varoa, kun kohtaamme seuraavan kerran.

– Hän on iso kaveri, joka saattaa aiheuttaa loukkaantumisia taklaamalla silloin, kun vastustajat eivät osaa odottaa iskuja. Toivoisin hieman pelaajien välistä kunnioitusta.

Jääkiekossa myös syöttäjällä on vastuunsa katsoa, ettei hänen passinsa aseta joukkuetoveria vaaratilanteeseen. Miklikin mielestä JYPin Henri Kanninen toimi tilanteessa kuitenkin täysin oikein.

– Se oli hyvä syöttö. Minä itse pyysin tilanteessa kiekkoa. Ei hän olisi syöttänyt, jos olisi nähnyt Finleyn tulevan, Miklik sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    2. 2

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    4. 4

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    5. 5

      Venäjän Zapad-harjoituksen aikaan alkaneet verkkohyökkäykset jatkuvat Ahvenanmaalla: ”Alkaa olla normaalitila”

    6. 6

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    7. 7

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    8. 8

      Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

    9. 9

      Syyttäjä: Mustan Barbaarin äiti töni ja huitoi poliisia – puolustus kiistää

    10. 10

      Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    2. 2

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    4. 4

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    5. 5

      Venäjän Zapad-harjoituksen aikaan alkaneet verkkohyökkäykset jatkuvat Ahvenanmaalla: ”Alkaa olla normaalitila”

    6. Näytä lisää