Suomalainen NHL-tähti omistajaksi SM-liigan kriisiseuraan – tekee mittavan sijoituksen - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Suomalainen NHL-tähti omistajaksi SM-liigan kriisiseuraan – tekee mittavan sijoituksen

Maalivahti Tuukka Rask lähtee auttamaan entistä seuraansa.

NHL-vahti Tuukka Rask sijoittaa kriisiseura Ilvekseen.

5.2.2017 18:08

Ilta-Sanomat uutisoi viime torstaina Tampereen Ilveksen saavan uudet omistajat ensi tiistaina pidettävässä yhtiökokouksessa.

Tällöin Ilveksen pääomistajan Vincent Manngardin olisi määrä virallisesti luopua kaikesta omistuksestaan seurassa. Ilveksen vuodesta 1993 omistanut Manngard on sisäpiiritietojen mukaan jo allekirjoittanut tarvittavat asiakirjat.

Uuden omistajakonklaavin pitäisi lyödä pöytään yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa, jotta Ilves selviäisi veloistaan ja velvoitteistaan kesän yli ja pääsisi aloittamaan ensi kauden puhtaalta pöydältä.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan yksi uusista omistajista on NHL:ssä Boston Bruinsissa pelaava maalivahti Tuukka Rask.

– Halusin lähteä mukaan auttamaan vanhaa seuraani. Uskon, että tästä tulee hyvä juttu, kun pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä, Rask vahvisti Ilta-Sanomille.

Rask ei ole omien sanojensa mukaan päättänyt, millä summalla hän lähtee mukaan.

– Omistusosuus on ehkä 5–10 prosenttia, hän kertoi.

Ilta-Sanomien arvion mukaan osuus vastaisi noin 100 000–200 000 euron sijoitusta.

Ilveksestä maailmalle

Savonlinnalaislähtöinen Rask on Ilveksen kasvatti. Hän pelasi Ilveksessä vuonna 2005, jolloin Toronto Maple Leafs varasi hänet NHL:ään ensimmäisellä kierroksella, varausnumerolla 21. Hän on pelannut NHL:ssä vuodesta 2007 lähtien.

Nykyään Rask on yksi NHL:n arvostetuimpia maalivahteja. Hän pelasi NHL:n tähdistöottelussa tammikuun lopussa, ja hänen arvellaan olevan vahva ehdokas kauden parhaalle maalivahdille annettavan Vezina Trophyn saajaksi.

Rask solmi vuonna 2013 Bostoniin kahdeksan vuoden jatkosopimuksen, joka takaa hänelle seitsemän miljoonaa dollaria (noin 6,5 miljoonaa euroa) joka kaudesta.

Raskin lisäksi Ilveksen uudessa omistajaryhmässä on joukko Ilveksen pitkäaikaisia tukijoita. Heidän ehtonsa uuden pääoman sijoittamisesta seuraan on jo pitemmän aikaa ollut se, että Manngardin pitää luopua kaikesta omistuksestaan eikä hän enää ole missään tekemisissä seuran kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?