SM-liiga laajentumassa jälleen – uusi seura nousemassa jo ensi kaudeksi - SM-liiga - Ilta-Sanomat

SM-liiga laajentumassa jälleen – uusi seura nousemassa jo ensi kaudeksi

Jääkiekon SM-liigakausi 2016–2017 on vasta käynnistynyt, mutta kulisseissa keskustellaan jo kuumeisesti seuraavan kauden joukkuemäärästä.

Espoo Unitedia ollaan nostamassa ensi kaudeksi SM-liigaan.

6.10.2016 11:38

Kuluvalla kaudella liigassa pelaa 15, mutta ensi kaudella tämänhetkisen tiedon mukaan todennäköisesti 16 joukkuetta.

Tuorein, ja tällä hetkellä ainoa, liigaehdokas on Mestiksessä pelaava Espoo United. Ilta-Sanomien tietojen mukaan SM-liigan ja Suomen jääkiekon vaikutusvaltaiset tahot ovat jo tehneet kulisseissa henkisen periaatepäätöksen siitä, että Espoo United saa halutessaan nousta liigaan kaudeksi 2017–2018.

Mitään yllättävää 16 joukkueen SM-liigassa ei sinänsä olisi, sillä alun perin sarjassa piti pelata tuon verran joukkueita jo tällä kaudella. Tilanne muuttui viime keväänä, kun Blues meni konkurssiin ja espoolainen edustuskiekkoilu menetti osallistumisoikeutensa liigaan.

Normaalisti seuran, joka perii konkurssiin menneen yhtiön tai yhdistyksen sarjapaikan, pitäisi pelata vähintään kaksi kautta alemmilla sarjatasoilla. Espoo Unitedin kohdalla päättäjät ovat IS:n tietojen mukaan kuitenkin valmiita tekemään poikkeuksen.

Kattojärjestö SM-liiga Oy:n säännöissä kerrotaan, että sarjaan voi nousta niin sanotulla villillä kortilla, mikäli hakija täyttää tarvittavat kriteerit. Sääntö on räätälöity KHL-seura Jokerien mahdollista liigapaluuta varten, mutta se suo nousumahdollisuuden kaikille muillekin potentiaalisille hakijoille. Liigapaikasta päättää aina erillinen lisenssikomitea, joka jo viime syksynä liputti 16 joukkueen puolesta.

Paine Espoo Unitedin nostamiseksi kumpuaa ennen kaikkea SM-liigan sisältä. Varsinkin HIFK:n johto on pettynyt tilanteeseen, jossa pääkaupunkiseudulta ei ole kuin yksi joukkue liigassa. Tämän tilanteen ei katsota palvelevan muidenkaan seurojen kokonaisetua. Blues on yksi maan suurimmista junioripelaajien tuottajista. Sen A-, B- ja C-nuorten edustusjoukkueet siirtyvät ensi kaudella virallisesti Espoo Unitedin alaisuuteen, mutta joukkueiden rahoitus tulee jo nyt Unitedilta.

Jussi Salonoja

Miljonääri Jussi Salonojan omistama Espoo United täyttää liigakriteerit kirkkaasti, myös urheilullisesti. Sijoittuu Espoo United kuluvan kauden Mestiksessä miten tahansa, Salonoja pystyy halutessaan kasaamaan kilpailukykyisen liigajoukkueen ensi kaudeksi. Kysymys on lähinnä siitä, ehtiikö Salonoja kumppaneineen rakentamaan vasta viime keväänä perustetun seuran organisaation liigakelpoiseksi vuodessa.

Mikään taho ei vielä tässä vaiheessa ottane asiaan virallisesti kantaa. Vankkojen sisäpiiritietojen mukaan Salonoja on joka tapauksessa tällä hetkellä enemmän liiganousun kannalla kuin sitä vastaan. Asia ratkeaa tavalla tai toisella tämän vuoden puolella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?