Tahdon mestarit

Julkaistu:

SM-liiga
Sitkeä ja työteliäs Tappara voitti omannäköisensä mestaruuden, kirjoittaa Ilta-Sanomien jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä.
Kaikki kunnia Malminkartanon portaille, mutta finaalisarja osoitti taas sen, että ne ainoat oikeat portaat ovat Pyynikin portaat. Tahdon portaat.

Tahdon portaiksi kutsutaan melkein mitä tahansa Pyynikin harjun päälle nousevista portaista, mutta ne aidot ja alkuperäiset ovat harjun eteläpuolelta näkötornille nousevat kiviportaat.

Niissä portaissa 1980-luvulla Rauno Korpi, lempinimeltään Tampereen Tihonov, juoksutti Tapparan pelaajia kaiket kesät. Kerran viikossa, perjantai-iltana kaiken muun päätteeksi. Ylös, alas, juosten, loikkien, painoliiveillä tai ilman ja välillä myös joukkuekaveria reppuselässä kantaen.

Tahdon portaista tuli valtakunnallinen ilmiö, kun Korpi ja Tappara nostelivat useaan otteeseen Kanada-maljaa kauden päätyttyä. Niissä portaissa luotiin mestaruuksien pohjat. Haettiin rajoja oksennukseen asti ja kasvatettiin joukkueen tiiveyttä.

Se oli sitä aikaa, kun miehet olivat rauhaa ja mailat puuta. Nyt mailat ovat komposiittia ja miehet terästä. Seurakulttuuri on silti sama, Kalevi Nummisen ja Korven perintöä kunnioittaen Tapparan mestaruus on sitkeyden mestaruus.


”Perkeleen sitkeä joukkue”

Tapparan mestarijoukkue vuosimallia 2016 ei ole tainnut käydä Tahdon portaissa, mutta tämä porkkanapöksylauma on osoittanut sitkeytensä ilmankin.

Peräti viisi pelaajaa – Teemu Aalto, Jan-Mikael Järvinen, Jukka Peltola, Pekka Saravo ja Markus Kankaanperä – olivat häviämässä kolmea finaalisarjaa putkeen. Ja jostain he ovat aina kaivaneet motivaation ja halun ja sitkeyden yrittää uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Yrittämään jotain, minkä saavuttaminen ulkopuolisen silmin alkoi näyttää jo mahdottomalta.

Kuten kahtena edellisenä keväänä Tappara joutui nytkin Ouluun seitsemänteen peliin – tosin välierissä. Tällä kertaa Tappara pystyi voittamaan mörkönsä, joka oli pilkannut kirvesrintoja kahtena edellisenä keväänä. Eräänlaista sitkeyttä sekin.

Viikko sitten kaikissa valtakunnallisissa medioissa piirreltiin suunnitelmia HIFK:n mestaruusjuhlien raportointiin. Kolmen ensimmäisen finaalin jälkeen näytti nimittäin siltä, että HIFK:ta ei pysäytä tänä keväänä mikään. Ei ainakaan Tappara.

Toisin kävi. Kuten eräs kilpailevan SM-liigajoukkueen päävalmentaja sanoi viidennen pelin jälkeen: ”On se Tappara vaan perkeleen sitkeä joukkue.”


Oma identiteetti kunnossa

Seurat puhuvat usein juhlapuheissaan ja strategioissaan seuraidentiteeteistä, jotka useimmiten eivät valkene kenellekään ulkopuoliselle – eikä välttämättä edes itse seurapomoillekaan.

Tappara on aina ollut työteliäiden pelaajien ja joukkueiden seura. Vuonna 1955 perustetun seuran historiassa porkkanapöksyjä ovat ylleen pukeneet monet taiturit Martti Jarkosta ja Erkki Lehtosesta Janne Ojaseen ja Aleksander Barkoviin ja viimeksi Patrik Laineeseen.

Silti Tappara on leimallisesti duunareiden joukkue. On aina ollut ja on jatkossakin. Ylityslaulu kovalla työllä hankitulle menestykselle. Sellaisille Jukka Peltoloille, jotka tulevat yhdellä silmällä kaukaloon ja antavat joka ilta kaikkensa. Tapparan identiteettiä ei tarvitse etsiä strategioista, riittää kun katsoo kaukaloon.

Nyt Tappara nousi sitkeällä työnteolla sekä Laineen neljännen ottelun supersuorituksella ensin takaa-ajoasemasta tasoihin ja kuudennessa pelissä mestariksi.

Kotijoukkue on Hakametsän jäähallissa nostanut Kanada-maljaa kattoon viimeksi vuonna 1988, kun Tappara voitti finaalisarjassa Lukon. Se oli 80-luvun dynastiajoukkueen viimeinen mestaruus.

Tuon mestarijoukkueen päävalmentaja Korpi katseli tiistai-iltana tyytyväisenä, kun Tappara sinetöi seuran historian 13. Suomen mestaruuden kotikaukalossa ja sinetöi sen, että tämänhetkistäkin Tapparaa voidaan kutsua dynastiajoukkueeksi neljän peräkkäisen finaalipaikan ja yhden mestaruuden ansiosta.

Tapparan mestaruus oli työnteon ja kurinalaisuuden voitto. Jäällä oli perustapparalainen joukkue, joka pelasi kuin perustapparalainen joukkue.

Se oli Tapparan näköinen mestaruus. Tahdon mestaruus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt