Edesmennyt kiekkolegenda sai Tampereelta oman kadun - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Edesmennyt kiekkolegenda sai Tampereelta oman kadun

Jarmo Wasama saa oman kadun Tampereelta.

Jarmo Wasaman mukaan nimetään katu Tampereella.

13.8.2015 13:11

Vuonna 1966 menehtynyt jääkiekkoilijalegenda Jarmo Wasama saa oman kadun Tampereelta.

Wasaman mukaan nimettävä Jarmo Wasaman polku sijaitsee jatkossa Hakametsän jäähallin lähellä Kalevassa alueella, jossa vanha toimisto- ja pienteollisuusalue on uudelleenkaavoitettu asuinalueeksi.

Suomen parhaaksi puolustajaksi arvioitu Wasama menehtyi traagisesti autokolarissa vain 22-vuotiaana helmikuussa 1966. Hän oli isänsä kanssa matkalla aamulla töihin, kun heidän autonsa törmäsi Kalevassa traktoriin. Isä Matti Wasama - itse entinen Ilves- ja maajoukkuekiekkoilija - sai aivotärähdyksen, mutta poika kuoli saamoihinsa vammoihin sairaalassa.

– Heti kun näin, että sille alueelle tulee uusia kadunnimiä jaettavaksi, tuli mieleen Jarmo Wasama, Tampereen kadunnimitoimikunnan jäsen Petri Jokinen sanoo IS:lle.

– Tälle alueelle ei usein kadunnimiä enää tule ja nykyään halutaan, että kadunnimillä on joku konkreettinen yhteys alueeseen. Ja ihmisten mukaan ei nimetä, elleivät he ole jo edesmenneitä. Tässä kohtaa se kriteeristö täyttyi, koska Jarmo kuoli lähistöllä.

Jokinen on vapaa-ajallaan toimitsijana Hakametsän jäähallissa Ilveksen ja Tapparan SM-liigaotteluissa sekä A-nuorten SM-liigan otteluissa. Hän on kadunnimitoimikunnan jääkiekkoasiantuntija.

– Ei siellä hirveästi urheiluihmisiä ole, mutta kyllä joku oli Wasamasta kuullut.

Koko uransa ajan Ilvestä edustanut Wasama ehti pelata SM-sarjassa 106 ottelua ja tehdä niissä tehot 27+22. Hän voitti kaksi Suomen mestaruutta, valittiin kerran vuoden parhaaksi jääkiekkoilijaksi ja kertaalleen vuoden parhaaksi puolustajaksi. MM-kisoissa hän ehti edustaa Suomea kolmesti ja pelata myös talviolympialaisissa 1964.

Ilves on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 2 ja SM-liigan vuoden tulokkaan palkinto on nimetty Wasaman mukaan.

Tampere ei herkästi nimeä kadunnimiä tai paikkoja urheilijoiden mukaan. Wasaman lisäksi vain kiekonheitossa olympiakultaa vuonna 1906 voittanut Verner Järvinen on saanut nimeään kantavan puiston.

Kalevan kaupunginosassa on jo entuudestaan Ilvestie ja nyt Ilveksen puolustajalegenda Wasama saa oman kadunnimensä. Sen sijaan Tappara tai yksikään sen legendoista ei ole saanut kaupungilta näin suurta kunniaa.

– En usko, että tästä tulee mitään palautetta. Kaikki katsotaan tapauskohtaisesti, Jokinen sanoo.

– Luulen, että tamperelainen kiekkoyleisö on niin asiantuntevaa, että he ymmärtävät Jarmo Wasaman merkityksen olivat sitten ilvesläisiä tai tapparalaisia.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Jatkoaika.com.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?