SM-liigan kierroskooste: Tämä mies pysäytti Ilveksen sulamisen

Julkaistu:

sm-liiga
Tampereen Ilveksen uskolliset kannattajat saavat vihdoin ansaitsemansa palkinnon.
Ilveksen piti sulaa taas tänä keväänä. Näin uskoivat monet vielä perjantaina, kun tupsukorvat hävisivät niskaan hengittävälle Hämeenlinnan Pallokerholle. Tappio toi väistämättömästi mieleen viime kevään, kun HPK nousi runkosarjan kalkkiviivoilla Ilveksen ohi.

Lauantaina sulamispuheet yltyivät, kun ilman panoksia pelannut Pelicans karkasi tamperelaisilta nopeasti kahden maalin johtoon.

Sen jälkeen Tuomas Tuokkolan suojatit latoivat kuitenkin kuusi maalia lahtelaisten verkkoon ja varmistivat paikkansa kymmenen parhaan joukossa.

Ratkaisijaksi Tampereella nousi pelaajatyyppi, jota Ilves tarvitsi kauden tärkeimmällä hetkellä. Rouhijalaituri Antti Tyrväinen oli päättänyt, että Hakametsässä pelataan ensi viikolla pudotuspelejä.

Tyrväinen iski kaksi osumaa, joista toinen oli ottelun voittomaali. Hän kruunasi unelmailtansa kahdella syöttöpisteellä. Suoraviivainen laituri on löytänyt vahvan vireen Ilveksen kannalta parhaalla mahdollisella hetkellä.

Jännitys kauden jatkumisesta päättyi joukkueen pukukopissa, mutta vielä suurempi helpotuksen huokaus kuului katsomosta.

Jos jonkun SM-liigajoukkueen fanit ansaitsevat kannattamansa seuran menestyvän, niin Ilveksen. Vuosikaudet syvällä sukellellut joukkue on saanut viikosta, päivästä ja tunnista toiseen varauksetonta kannatusta.

Ilves-perhe on saapunut sankoin joukoin hallille, vaikka vastassa on keväällä ollut useimmiten Mestiksen mestari. Nyt kannattajat saavat ainakin säälipleijarien kokoisen palkinnon väsymättömyydestään.

Lauantain kierroksen kolme kovaa:

- Siim Liivik, Kim Hirschovits ja Otso Rantakari, Blues. Rantakari rikkoi tulokaspuolustajien lähes 40 vuotta vanhan maaliennätyksen. Hirschovits puolestaan on enää yhden pelin päässä Raimo Helmisen pisteputkiennätyksestä. Joukkueen kovapäisin oli Liivik, joka sai kaksi rajua niittiä päähänsä, mutta kesti iskut ja merkkautti tehot 1+1.

- Oulun Kärpät. Hallitseva mestari näytti kaapin paikan HIFK:lle reilussa kahdessa minuutissa. Kärpät varmisti kolmella pisteellä runkosarjan voiton.

- Yleisö. Kiekkokansa osoittaa heräämisen merkkejä pudotuspelien lähestyessä. Raksilassa halli oli loppuunmyyty, Espoossa peliä seurasi yli 5000 henkeä ja liigajumbo Sportinkin peliin saapui lähes 4000 silmäparia.

SM-liigan pistepörssi:

1) Kim Hirschovits Blues, 57 ottelua, 13 maalia+45 syöttöä=58 pistettä

2) Eric Perrin JYP, 57, 12+42=54

3) Olli Palola Tappara, 58, 29+19=48

4) Joonas Donskoi Kärpät, 57, 18+30=48

5) Ville Vahalahti Lukko, 55, 10+38=48

Tulospalvelu: SM-Liiga sarjataulukko


Blues–KalPa 5–1 (1–0, 0–0, 4–1)

1. erä: 16.08 Miro Aaltonen (Kim Hirschovits) 1–0.

2. erä: Maaliton.

3. erä: 40.30 Janne Keränen (Mikael Ruohomaa-Michal Birner) 1–1 yv, 40.54 Otso Rantakari (Kim Hirschovits) 2–1 yv, 48.11 Stefano Giliati (Bracken Kearns-Veeti Vainio) 3–1 yv, 48.34 Miro Aaltonen (Siim Liivik-Kim Hirschovits) 4–1 yv, 52.10 Siim Liivik (Kai Kantola-Jari Sailio) 5–1.

Jäähyt yhteensä: Blues 2x2 min, Bracken Kearns 10 min=14 min, KalPa 6x2 min, Toni Hyvärinen 5 min + PRK (20 min)=37 min.

Torjunnat: Jani Nieminen Blues 5+11+6=22, Andy Chiodo KalPa 7+8+14=29.

Yleisöä:5374.

Ilves–Pelicans 6–2 (0–2, 2–0, 4–0)

1. erä: 1.22 Marko Pöyhönen (Teddy Da costa-Niko Tuhkanen) 0–1, 5.44 Jesse Rohtla (Taavi Vartiainen-Joonas Hurri) 0–2.

2. erä: 26.36 Sami Sandell (Jarkko Näppilä-Tapio Laakso) 1–2, 30.41 Blake Kessel (Antti Tyrväinen-Martti Järventie) 2–2 yv.

3. erä: 40.59 Antti Tyrväinen (Vojtech Polak-Blake Kessel) 3–2, 47.32 Eero Savilahti (Teemu Rautiainen) 4–2, 49.57 Antti Tyrväinen 5–2 rl, 57.51 Vojtech Polak (Steven Zalewski-Antti Tyrväinen) 6–2.

Jäähyt yhteensä: Ilves 7x2 min=14 min, Pelicans 6x2 min=12 min.

Torjunnat: Juha Järvenpää Ilves 7+4+13=24, Janne Juvonen Pelicans 14+17+7=38.

Yleisöä:5002.

Kärpät–HIFK 5–3 (3–0, 1–1, 1–2)

1. erä: 1.48 Benjamin Maxwell (Ivan Huml) 1–0, 2.28 Juho Keränen (Lasse Kukkonen) 2–0, 16.56 Esa Pirnes (Ivan Huml-Joonas Donskoi) 3–0 yv2.

2. erä: 26.57 Yohann Auvitu (Teemu Ramstedt-Joonas Rask) 3–1 sr, 33.03 Mika Pyörälä (Joonas Donskoi-Adam Masuhr) 4–1 yv.

3. erä: 42.17 Lukas Kaspar (Arto Laatikainen-Ivan Huml) 5–1 yv, 46.41 Juuso Puustinen (Daniel Grillfors-Micke-Max Åsten) 5–2, 56.35 Joonas Rask (Tomas Zaborsky-Lauri Taipalus) 5–3 yv.

Jäähyt yhteensä: Kärpät 4x2 min, Mikko Alikoski 5 min + PRK (20 min)=33 min, HIFK 6x2 min, Micke-Max Åsten 5 min + PRK (20 min)=37 min.

Torjunnat: Tomi Karhunen Kärpät 5+2+12=19, Ville Husso HIFK 14+0+0=14, Kevin Lankinen HIFK 0+7+8=15 poissa 58.11–58.45, 58.53–60.00.

Yleisöä:6614.

Lukko–HPK 3–0 (0–0, 1–0, 2–0)

1. erä: Maaliton.

2. erä: 35.13 Olli Sipiläinen (Ilkka Mikkola) 1–0.

3. erä: 47.39 Toni Koivisto (Janne Niskala-Janne Lahti) 2–0, 56.29 Janne Lahti (Teemu Nurmi) 3–0 tm.

Jäähyt yhteensä: Lukko 2x2 min=4 min, HPK 3x2 min=6 min.

Torjunnat: Ryan Zapolski Lukko 9+8+6=23, Juuse Saros HPK 12+9+14=35 poissa 54.18–54.31, 54.40–56.29.

Yleisöä:4228.

SaiPa–JYP 2–0 (1–0, 0–0, 1–0)

1. erä: 11.26 Tommi Jokinen (Johan Larsson-Sami Venäläinen) 1–0.

2. erä: Maaliton.

3. erä: 59.27 Johan Larsson (Ville Koho) 2–0 tm.

Jäähyt yhteensä: SaiPa 1x2 min=2 min, JYP 5x2 min=10 min.

Torjunnat: Jussi Markkanen SaiPa 6+2+8=16, Tuomas Tarkki JYP 15+10+8=33 poissa 58.32–59.27.

Yleisöä:4240.

Sport–Ässät 1–3 (0–0, 0–1, 1–2)

1. erä: Maaliton.

2. erä: 36.42 Patrik Parkkonen (Jarno Kärki-Jyri Marttinen) 0–1.

3. erä: 40.58 Juha Kiilholma (Esa Lindell-Mika Niemi) 0–2 yv, 46.35 Ville Ahlgren (Jake Hansen) 0–3 vt, 54.38 Jarkko Hattunen (Charles Bertrand-Jarkko Immonen) 1–3.

Jäähyt yhteensä: Sport 5x2 min=10 min, Ässät 3x2 min=6 min.

Torjunnat: Hannu Toivonen Sport 8+15+7=30 poissa 56.06–59.37, Rasmus Rinne Ässät 11+10+8=29.

Yleisöä:3886.

TPS–Tappara 0–2 (0–0, 0–0, 0–2)

1. erä: Maaliton.

2. erä: Maaliton.

3. erä: 58.01 Olli Palola (Jarkko Malinen-Kristian Kuusela) 0–1, 58.20 Jukka Peltola (Jarkko Malinen-Kristian Kuusela) 0–2 tm.

Jäähyt yhteensä: TPS 5x2 min=10 min, Tappara 2x2 min=4 min.

Torjunnat: Teemu Lassila TPS 7+8+17=32 poissa 58.09–58.20, Aaro Peltonen Tappara 9+9+7=25.

Yleisöä:5649.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt