SM-liiga

JYP-luotsi nousi tuntemattomuudesta mestarintekijäksi

Julkaistu:

Tuntemattomuudesta Suomen mestarivalmentajaksi ampaisseen Jyrki Ahon kehonkielestä näki Lahden jäähallissa, että joukkueen etu ajaa hänen arvojärjestyksessään ensimmäiseksi.
JYPin pelaajat tuputtivat mestaruussymbolia Kanada-maljaa kilpaa Jyrki Aholle, mutta tämä yritti liukastella alta pois. Toki valokuvaajat saivat lopulta yhytettyä Ahon mestaruuskannun kanssa.

Mestaruus on kesken alkukauden JYPin peräsimeen tulleelle ja paljon epäilyjä osakseen saanelle Aholle iso juttu. Hän näkee taustalla isomman kuvion.

- Mestaruus on mielettömän hieno juttu. Isoimmat kiksit saan kuitenkin, kun ajattelen koko joukkuetta, Aho sanoi.

Aho, 37, otti päävalmentajuuden viime syyskuussa, kun vuoden 2009 mestaruusluotsi Risto Dufva sai tarpeekseen kahden pelatun ottelun jälkeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

JYPin kurssi ei kääntynyt nousuun heti. Peli takkuili, vaativat kannattajat Keski-Suomessa kävivät kärsimättömiksi.

- Kaikki tuli päälle hirveän nopeasti. Oli kova vilske, Aho muisteli.
Tarvittiin JYPin rakas vihollinen, viime kauden Suomen mestari HIFK sytyttäjäksi.

- Meiltä puuttui yhä suora kolmen pisteen voitto varsinaisella peliajalla. Sitten voitimme Helsingissä HIFK:n 5-2.
 

Heikko signaali


 
HIFK-voitto oli Ahon mielestä ainakin heikko signaali siitä, että JYPillä olisi sittenkin suomalaisessa kiekkoilussa jotain tarjottavaa.

- Joulun jälkeen teimme joukkueen kanssa päätöksen, että laitetaan kaikki likoon, Aho muistelee kauden virstanpylväitä.

Mihin JYPin mestaruus lopulta perustui?

- Meillä oli joukkueessa hyvä henki loppuun saakka. Oli itseluottamus omaan tekemiseen.

Kärsivällisyys oli yksi JYPin kauden avainsanoista.

- Tiesimme, mitä pelissä piti laittaa kuntoon. Jaksoimme olla kärsivällisiä, Aho sanaili.
 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt