SM-liiga

Lukolta veret seisauttava voitto kuumassa taistossa - katso video

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaksi ensimmäistä puolivälieräsarjan ottelua hävinnyt Lukko on ottanut nyt kolme voittoa putkeen KalPasta.
Ottelusarja on katkolla lauantaina Kuopiossa, kun Lukko johtaa sitä 3-2. Perjantain kamppailu päättyi 5-0 ja ottelu oli erittäin tapahtumarikas.

Lukon sankareita olivat kaksi maalia avauserässä tehnyt Teemu Nurmi ja nollapelin torjunut Mika Noronen. Lukko joutui pelaamaan lopulta ottelun loppuun neljällä pakilla, kun Mikko Kuukka ja Otto Honkaheimo saivat suihkukomennukset. Kuukka lähti laitataklauksen vuoksi pukukopin puolelle jo vajaan kolmen minuutin kohdalla. Kuukan taklauksen kohteeksi joutunut Tuomas Kiiskinen jätti ottelun kesken. Kiiskisen lisäksi KalPa menetti Tommi Miettisen normaalissa pelitilanteessa 2. erässä.

Honkaheimo puolestaan lähti suihkun puolelle ajassa 54.31. Lukon 4-0-maalin jälkeen kaukalossa alkoi tappelu, josta saivat rangaistukset Lukon Anssi Rantanen ja Lauri Tukonen sekä KalPan Timo Salo, Kalle Kerman ja Pasi Hirvonen. Kun tuomioita jaettiin joukkueiden kapteenit Honkaheimo ja Tapio Laakso odottivat toimitsijapöydän tienoilla erotuomareiden päätöksiä. Tapahtui jotain ja Honkaheimo pudotti hanskat ja kävi Laakson kimppuun. Kaksikko poistettiin suihkuun.

Summerin soidessa vielä Lukon Juhani Jasu ja KalPan Jussi Pesonen hanskasivat pelirangaistuksen arvoisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Otteluvalvoja Samuli Hietarinnan mukaan ottelun tapahtumia tullaan vielä tutkimaan kuvanauhalta tarkasti.

- Kovin oli intensiivinen peli. Jäähyjä tuli paljon ja pääsääntöisesti ne menivät myös oikein, Hietarinta tiivisti.

KalPan päävalmentaja Pekka Virta kuittasi joukkueensa rumat otteet väsymyksellä ja turhautumisella.

- Kun tulee takkiin, niin väsymys nousee pintaan. Parempi voitti, mutta ei tämä sarja vielä ohi ole, Virta sanoi.

Lukon Rauli Urama ihmetteli puolestaan muutamaa tapahtumaa kaukalossa.

- En ole ikinä nähnyt, että kapteeni käy kollegansa kimppuun, enkä ole nähnyt sitäkään, että tuomarit antavat alivoimalla olevan joukkueen aloittaa viidellä miehellä.

KalPa vaihtoi 2. erään maalivahtia. Aleksis Ahlqvist korvasi Ari Ahosen.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt