SM-liiga

Blues-lupauksella oiva käyntikortti nuorten MM-kisoissa

Julkaistu:

Bluesin Joonas Nättinen on kehittänyt alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa itselleen oivallisen käyntikortin: avausmaalit.
Suomi selvitti alun sekasortonsa ja nappasi 5-1-rutiinivoiton Saksasta jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Buffalossa. Voiton ansiosta Suomi on hyvissä asemissa varmistaakseen A-lohkon kakkossijan, jolla se todennäköisesti välttäisi Ruotsin tai Kanadan kohtaamisen puolivälieräottelussa.

- Tärkein asia tässä ottelussa oli voitto. Joukkue hoiti pakkovoiton kotiin ja positiivista oli viisi tehtyä maalia sekä Joni Ortion hyvä maalivahtipeli jälleen. Myös alivoimapeli ilahdutti. Joukkue on nyt selvittänyt kaksi käytännössä pakkovoittoa hienosti maalierolla 9-1, kehui päävalmentaja Lauri Marjamäki peräkkäisten Sveitsi- ja Saksa-voittojen jälkeen.

Lohkon heikoimmaksi joukkueeksi arvioitu Saksa hallitsi avauserää Suomen keskittymisen ollessa hakoteillä. Pelitilanteiden vastaisesti Suomi onnistui kuitenkin tekemään ottelun avausmaalin, kun Joonas Nättinen ohjasi Tommi Kivistön laukauksen maaliin.

Nättinen on tehnyt MM-kisoissa kolme maalia, ja niistä jokainen on ollut Suomen avausmaali. Kolmansia nuorten MM-kisojaan pelaava Espoon Bluesin hyökkääjä on siis ollut arvokas apu Pikkuleijonille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samalla kun Nättinen laukoo helpottavia osumia Suomelle, hän rakentaa itselleen oivallista käyntikorttia NHL-tarkkailijoiden silmissä. Montreal Canadiens varasi Nättisen viime vuonna varaustilaisuuden kolmannella kierroksella numerolla 65.

Toisessa erässä Suomi karkasi Oulun Kärppien hyökkääjien avulla. Ensin vähälle peliajalle turnauksessa jäänyt Miikka Salomäki ampui jäitä pitkin tilanteeksi 2-0 ja pelin puolenvälin jälkeen Joonas Donskoi suti läheltä 3-0:aan.

Kun saksalaispuolustaja ohjasi vielä Lukon Jesse Virtasen syötön omaan maaliin, alkoi peli olla selvä ennen päätöserää. Heti kolmannen erän alkuun Saksan Tobias Rieder onnistui pilaamaan läpiajosta Joni Ortion toisen peräkkäisen nollapelin. Loppulukemat 5-1:een lämäsi Erik Haula Teemu Pulkkisen syötöstä.

Kaksi ottelua kolmesta voittanut Suomi kohtaa alkulohkon päätösottelussaan perjantaina Slovakian.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt