Käry kävi

Iina alkoi epäillä, onko hänen miehellään joku toinen. Lopulta paljastui kokonainen kaksoiselämä, josta Iina ei ehkä olisi saanut koskaan tietää, ellei hän olisi tehnyt miehelleen pientä testiä.


30.9. 19:35

Jääkaapissa oli vain valo. Pyykkikori tursusi likaisia vaatteita. Sukissa näytti olevan kissan tai koiran karvoja, vaikka kotona ei lemmikkejä ollut.

Iinalla, 30, oli outo tunne siitä, että kumppani vietti hänen poissa ollessaan aikaansa jossain ihan muualla kuin heidän yhteisessä kodissaan. Iina itse asui osan viikoista toisella paikkakunnalla töiden vuoksi.

Iina alkoi myös ihmetellä, miksi kumppanilla oli niin kovasti erilaisia rientoja. Baari-iltoja, kalastusreissuja. Silloinkin, kun Iina oli tullut viettämään kotiin vapaapäiviään.

– Oli sydäntä särkevää, kun olin odottanut päiväkausia, että näen toisen, mutta hän olikin sopinut muita menoja, Iina kertoo.

Kun Iina kummasteli tyhjää jääkaappia ja kyseli, että eikö mies enää edes syö kotona, hän sai vastauksesi epämääräistä muminaa. ”Ööö söin aamupalan töissä.”

Iltaisin mies vetäytyi varhain makuuhuoneeseen. Nukkumisesta ei tosin ollut kyse. Sen sijaan mies käytti aikansa kännykällä viestittelyyn.

”Suunnittelen kalareissua”, kuului selitys, kun Iina kummasteli öisiä WhatsApp-maratoneja.

Testi paljasti totuuden

Hälytyskellot alkoivat lopulta soida niin kovaa, että Iina päätti tehdä kotona testin.

– Jätin esineitä niille kuulumattomiin paikkoihin, esimerkiksi sohvapöydälle keittiösakset. Kuuden päivän jälkeen kun palasin töistä kotiin, sakset olivat koskemattomina siinä, mihin ne olin jättänytkin.

– Silloin sen tiesin. Mieheni vietti kaiken aikansa muualla.

Iina kysyi suoraan, onko kumppanilla joku toinen. Mies vaikeni, katsoi lattiaan ja myönsi asian.

Heti keskustelun jälkeen alkoi pakkaaminen. Mies sulloi vaatteita reppuunsa ja lähti.

Iinan maailma romahti. Avopuoliso oli hänen ensirakkautensa. He olivat tavanneet ja alkaneet seurustella, kun Iina oli vasta 15-vuotias.

– Menin ihan sekaisin. Olin täynnä vihaa ja raivoa. Välillä itkin lohduttomasti, Iina muistelee.

Seuraavat kaksi viikkoa menivät sekavissa tunnelmissa. Töissä Iina kävi vähän väliä itkemässä naisten pukuhuoneessa, pyyhki sitten kyyneleensä, ja palasi hommiin. Nukkuminen ja syöminen jäivät.

– Kun olin kärvistellyt muutaman viikon, otin yhteyttä terveydenhuoltoon ja kerroin, että pelkään tekeväni jotain tyhmää. Ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni mietin tekeväni jotain itselleni tai hajottavani hänen omaisuuttaan, koska olin niin vihainen ja järkyttynyt.

Pettäminen oli kova kolaus ja kriisi.

– Olin kasvanut yhdessä saman ja luotettavan, kiltin ihmisen kanssa, ja sitten matto vedettiinkin jalkojen alta.

Terapiasta apua

Lopulta Iina hakeutui lyhytterapiaan. Se osoittautui hyväksi päätökseksi.

– Terapiassa minua autettiin arvioimaan omaa elämäntilannettani. Sitä, mikä elämässäni on hyvää ja mihin suuntaan aion kulkea eron jälkeen. Minut haastettiin tarkastelemaan tilannettani eri näkövinkkeleistä.

Terapiassa Iinaa rohkaistiin myös lopettamaan vuorotyö toisella paikkakunnalla. Kahden paikkakunnan välillä suhaaminen ja yövuorot vain uuvuttivat ja pahensivat ahdistusta.

Käytännön asioista, muun muassa asumisjärjestelyistä, Iina ja hänen ex-kumppaninsa sopivat pariterapeutin vastaanotolla. Ajan he olivat varanneet vain vähän ennen pettämisen paljastumista.

– Suhde oli jo väljähtynyt, Iina sanoo.

– Jos olisimme oikeasti olleet fiksuja, olisimme menneet aikaisemmin terapiaan tai eronneet. Pettäminen laittoi suhteelle pisteen, ja se oli ihan hyvä juttu. Emme ehkä olleetkaan kovin samanhenkisiä. Toki meillä oli hauskaa yhdessä ja samanlainen huumorintaju, mutta siihen se sitten jäi, Iina sanoo nyt, neljä vuotta eron jälkeen.

Iina arvelee, että mies oli jo päättänyt, että aikoo jatkaa eloaan toisen kanssa. Hän ei vain uskaltanut kertoa sitä Iinalle.

Muistan, kuinka juuri eronneena minua ärsytti, kun kaikki sanoivat, että aika auttaa. Se on oikeasti totta.

Mies lähetti Iinalle myöhemmin viestin, jossa hän pahoitteli tapahtunutta.

– Hän kertoi viime aikoina miettineensä paljon meitä, ja mitä olemme kokeneet vuosien varrella. Hän pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa ja sitä, että asiat menivät näin. Oikeastaan, hassua kyllä, viesti ei juuri herättänyt minussa sen suurempia tunteita. Olin siinä vaiheessa jo päässyt yli pahimmasta alkujärkytyksestä. Toki se taisi pikkaisen mieltä lämmittää, että hän oli pahoillaan.

Sinkkuelämää

Pian eron jälkeen Iina lähti ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille.

– Se antoi itseluottamusta. Tuntui siltä, että jos pärjään yksin maailmalla, pärjään myös kotona yksin.

Pettäminen oli notkauttanut itsetunnon matalalle.

– Tuntui siltä, että minä en riittänyt.

Nyt Iina elää ”ihan parasta elämää” sinkkuna, ja nauttii siitä suuresti.

– Saan tehdä itse omat päätökseni, ja mennä nukkumaan niin aikaisin tai myöhään kuin haluan. Ostin juuri kämpän, ja olen saanut rempata sitä mieleisekseni. Kompromisseja ei tarvitse tehdä. Se on vapauttavaa.

Uusi suhde saa tulla, jos on tullakseen.

Kaikesta huolimatta koen olevani parisuhdeihminen.

Iinaa harmittaa se, että nettideittimaailmassa niin moni tuntuu hakevan vain hetken huumaa eikä halua tutustua saati sitoutua.

– Kaikesta huolimatta koen olevani parisuhdeihminen.

Muille petetyille Iina antaa yhden neuvon: keskustele muiden kanssa äläkä heittäydy epätoivoon, sillä asiasta pääsee yli ajan kanssa.

– Muistan, kuinka juuri eronneena minua ärsytti, kun kaikki sanoivat, että aika auttaa. Se on oikeasti totta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?