Mies Valon takana

Miika-Markus Järvelä on pyörittänyt parinkymmenen vuoden ajan kristityille suunnattua deittipalvelua, josta löysi leskeksi jäätyään nykyisen vaimonsa. Palvelu tunnetaan nykyään paremmin Valo-sovelluksena, jolla on Suomessa pian enemmän käyttäjiä kuin Tinderillä.

Miika-Markus Järvelä kokeili vaimonsa kuoleman jälkeen omaa deittipalveluaan ja totesi sen varsin toimivaksi.

14.9. 10:05

Miika-Markus Järvelä mietti pitkään ja hartaasti. Olisiko oikein luoda profiili deittipalveluun?

Epäröintiin oli kaksi syytä.

Ensinnäkin hänen vaimonsa oli kuollut vain muutama kuukausi sitten. Oliko liian aikaista siirtyä eteenpäin?

Toiseksi hän sattui omistamaan kyseisen deittipalvelun.

– Joku voi sanoa, että kuormasta ei saa syödä. Siltä minustakin tuntui ja siksi mietin, onko oikein tehdä niin, Järvelä kertoo.

Se deittipalsta oli nimeltään Kotisataman Deitti. Se on ollut olemassa jo yli 20 vuotta. Nykyään se tunnetaan paremmin mobiilisovelluksena nimeltä Valo.

Jos käytät sosiaalista mediaa, olet hyvin todennäköisesti törmännyt Valon mainoksiin: sovellusta on viime kuukausien ajan markkinoitu hyvin näkyvästi esimerkiksi Tiktokissa ja Youtubessa. Siitä on tullut Suomessa jo varteenotettava vaihtoehto suositulle Tinderille.

Siinä missä vaikkapa Tinderiin ei liity vakaumuksellista vivahdetta, Valo on suunnattu kristityille tai vähintään kristityn arvomaailman omaaville. Sieltä ei lähtökohtaisesti etsitä mitään yhden yön juttuja – tai ei ainakaan pitäisi etsiä.

Sellainen oli ”rakkauden mesenaatiksi” tituleeratun Järvelän visio kauan sitten.

Miika-Markus Järvelä kuuluu helluntaikirkkoon. Nuoruuden poikamiesvuosina hän unelmoi palvelusta, josta voisi löytää samanhenkistä seuraa.

– Olen ollut kaksi kertaa elämässäni puolisonhakumielellä liikkeellä. Kummallakin kohdalla on ollut aika selvää, että kristilliset arvot omaava kumppani olisi itselleni se paras vaihtoehto, Järvelä kertoo.

Miika-Markus Järvelä olisi nuoruuden poikamiesvuosinaan toivonut, että olisi alusta, jossa kristityt voisivat tavata toisiaan.

Ensimmäisen vaimonsa hän oli jo tavannut, mutta ajatus kristityille suunnatusta deittipalvelusta jäi kytemään. Sitten Järvelä sai kuulla, että Vapaakirkkoon kuuluva poikaporukka oli perustanut nettiin kristillisen deittipalvelun. Vuonna 2005 palvelun nimi muutettiin Kotisataman Deitiksi. Samalla sivun ylläpito siirtyi kokonaan Järvelälle.

Palvelusta tuli Järvelälle sydämen asia. Hän kertoo käyttäneensä siihen yrityksensä rahoja jopa sata tuhatta euroa, kun palkkakulut lasketaan mukaan.

Palvelu oli vuosien ajan täysin maksuton. Järvelä käytti sitä mainosalustana yrityksensä muille palveluille, Digiraamatulle ja kristilliselle kirjakaupalle.

Läheltä piti montakin kertaa, että deittipalvelu olisi ajettu alas.

– Mutta sitten vastaan tuli ihmisiä, jotka kertoivat löytäneensä toisensa palvelun kautta. Väittäisin, että sivuston kautta on muodostunut satoja pareja, Järvelä sanoo.

– Kristityille suunnatussa palvelussa ei tarvitse hävetä sitä omaa arvomaailmaa, Järvelä korostaa.

Kristityille suunnatussa palvelussa ei tarvitse hävetä sitä omaa arvomaailmaa.

Koska Järvelän palvelu on antanut monille kristityille perinteistä deittisovellusta paremman mahdollisuuden löytää itselleen sopiva kumppani, häntä on tituleerattu jopa rakkauden mesenaatiksi.

Järvelä naurahtaa, mutta hyväksyvästi.

– On ihan ok, jos ihminen ei halua olla parisuhteessa. Minä olen kuitenkin parisuhdeihminen, ja kun olen pystynyt olemaan apuna suhteiden syntymisessä, niin onhan silloin jonkin sortin rakkauden mesenaatti.

Kun Järvelän ensimmäisellä vaimolla todettiin syöpä kymmenkunta vuotta sitten, Järvelän elämältä putosi pohja: syöpä kun tarkoitti hänestä nopeaa ja väistämätöntä kuolemaa.

Vuoden kuluttua vaimo oli parantunut syövästä. Järvelä pystyi päästämään irti selviytymismoodistaan. Valitettavasti selviytymismoodista oli tullut ainoa asia, joka piti järkyttyneen Järvelän kasassa.

– Kun olo helpottui, niin iski burnout ja masennuin. Kävin kolme vuotta psykoterapiassa, hän kertoo.

Psykoterapiajakson aikana Järvelä oppi itselleen uusia ja mullistavia taitoja, kuten omien rajojen tunnistamista ja tunteiden nimeämistä.

– Nämä ovat asioita, joita on usein pidetty miehille vaikeita, hän sanoo.

Järvelän kiinnostus muuttui ammatilliseksi. Hän oli aiemmin kouluttautunut ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriksi, mutta koki nyt psykologian alaksi, jota olisi päästävä opiskelemaan. Hän haki yliopistoon kuusi kertaa, mutta ovet eivät auenneet.

vaimon syöpä uusiutui vuonna 2018. Se ei ollut shokki, mutta kalvoi syvältä. Nyt oli varmaa, että yhteinen elo ei kestäisi enää kauan.

Vaimo kuoli maaliskuussa 2019.

Kuukausi vaimon kuoleman jälkeen Järvelä nappasi pääsykoekirjan käteensä ja ajatteli, että vielä kerran. Ei ole mitään hävittävää.

Pääsykoe meni hyvin, paremmin kuin koskaan ennen.

Voi kuulostaa ihmeelliseltä, että leskimies kykeni keskittymään pänttäämiseen, kun vaimo oli vasta haudattu. Vielä ihmeellisemmältä voi kuulostaa, että Järvelä koki olevansa valmis uuteen suhteeseen vain muutama kuukausi vaimon kuoleman jälkeen.

– Joidenkin mielestä se on liian nopeasti, Järvelä mainitsee.

Hän oli kuitenkin ehtinyt tehdä surutyötä jo kymmenisen vuotta. Jo ensimmäinen syöpä pakotti sopeutumaan ajatukseen siitä, että toinen ei olekaan rinnalla ikuisesti.

Miika-Markus Järvelä uskoo, että hänen uusi rakkautensa on ”Jumalan johdatusta”.

Ennen kesää 2019 Järvelä kävi kovaa painia päänsä sisällä.

Hän halusi, että mahdollisella tulevalla kumppanilla olisi kristillinen arvomaailma. Ja sellaisia sinkkunaisia voisi löytyä Kotisataman Deitistä.

Mutta eihän hän voisi sivuston omistajana ja ylläpitäjänä luoda sinne profiilia. Sehän olisi… No, vähintään outoa.

Mutta jos hän lupaa itselleen, että käyttää palvelua kuin kuka tahansa käyttäjä, eikä urki ylläpitäjän tunnuksilla tietoja kiinnostavista naisista? Eikö se silloin olisi ok?

Järvelä päätti, että on.

Pian hän sai kuulla päässeensä Joensuuhun opiskelemaan psykologiaa. Järvelä teki deittiprofiiliinsa muutoksen ja haki nyt kumppania vain Itä-Suomen alueelta entisen asuinkaupunkinsa Tampereen ja Etelä-Suomen sijaan.

Tällä rajauksella potentiaalisten kumppaneiden määrä pieneni huomattavasti.

Vaikutti melko epätodennäköiseltä, että mies löytäisi Itä-Suomesta henkilön, joka olisi kiinnostunut hänestä, tulisi hänen kanssaan hyvin juttuun – ja samalla ymmärtäisi täysin sen, miltä aviopuolison menettäminen tuntuu.

Silti juuri niin tapahtui.

Onpa kiinnostava ihminen, Järvelä ajatteli. Palvelun kautta oli löytynyt suunnilleen samanikäinen joensuulainen nainen, jonka kanssa hän sivustolla jutteli.

Kumpikaan ei halunnut aluksi lähettää kuvaa itsestään. Muuten keskustelu oli avointa. Jo varhain kävi ilmi, että myös nainen oli jäänyt leskeksi.

Eräänä päivänä Järvelä tuumi, että hänen on rehellisyyden nimissä pakko paljastaa eräs asia.

– Kirjoitin, että on yksi juttu, joka minun pitää kertoa ja joka saattaa hämmentää vähän.

Nainen vastasi, että ei tarvitse kertoa. Kyllä hän jo tiesi, kenen kanssa jutteli. Naisen ystävä oli yhdistänyt palasia ja saanut helposti selville, kuka on tämä mysteerimies: Järvelä kun oli nettikauppansa tiedotteessa kertonut muuttavansa Tampereelta Joensuuhun, josta on saanut opiskelupaikan.

Pari näki toisensa ensimmäistä muuton jälkeisen kesän lopussa. Jo uudenvuodenpäivänä, eli vain nelisen kuukautta ensitapaamisesta, he menivät kihloihin.

Sähäkkää.

– No, niin oli, Järvelä myöntää.

Avioon pari astui toukokuussa 2020.

Sähäkkää on ollut myös Valon valloitusretki Suomessa.

Kaikki alkoi siitä, kun Kotisataman Deitti päätettiin uudistaa älypuhelinaikaan ja omaksi sovelluksekseen.

Keväällä 2021 viisihenkinen teknologiaorientoitunut porukka oli Järvelään yhteydessä ja esitti hänelle visionsa. Järvelä oli epäileväinen, mutta suostui. Hän oli valmistumassa psykologiksi ja halusi keskittyä uuteen ammattiinsa täysillä. Jos jokin potentiaalinen taho haluaisi kehittää palvelua, niin siitä vain.

Sovellus lanseerattiin kesäkuussa 2021. Etenkin viime kuukausina sitä on markkinoitu voimakkaasti niin, että mainoksilta on ollut miltei mahdoton välttyä. Kampanja on Valon mediavastaava Kristiina Feketen mukaan tuottanut tulosta: sovelluksella on hänen mukaansa Suomessa jo noin 150 000–160 000 käyttäjää. Täten se olisi lähes yhtä suosittu kuin Tinder, jota arvioiden mukaan käytti viime vuonna viikoittain noin 165 000 suomalaista.

– Haluamme löytää mahdollisimman nopeasti kaikki mahdolliset käyttäjät, joiden pitää kuulla meistä, hän sanoo.

Feketen mukaan noin puolet Valon käyttäjistä on miehiä, puolet naisia. Tinderissä useampi kuin kolme neljästä käyttäjästä on miehiä.

Suurin osa Valon käyttäjistä on 25–50-vuotiaita. Heitä yhdistää kristillinen arvomaailma ja pääsääntöisesti halu löytää vakava parisuhde kevyen tapailun sijaan.

Valon viestinnässä ja markkinoinnissa kristillisyys on tuotu vahvasti esille. Järvelä ja Fekete uskovat, että tämä pitää palvelusta poissa sellaiset käyttäjät, jotka eivät jaa kristittyä arvomaailmaa.

Kun sovellukseen luo profiilin, pitää valita se kristillinen seurakunta, mihin kuuluu.

– Sovelluksen käyttäjät haaveilevat perheen perustamisesta. Se on asia, joka on nykyajassa ja deittailuskenessä aika freshiä, kun ei haluta esittää vaikeasti tavoiteltavaa, Fekete sanoo.

Siksi jo ensitreffeillä voi melko turvallisesti sanoa haluavansa lapsen.

– Eihän tällaista voisi yleensä muuten ensitreffeillä sanoa.

Eihän tällaista voisi yleensä muuten ensitreffeillä sanoa.

Aggressiivinen markkinointi on saattanut tosin tepsiä muihinkin kuin toivottuun kohderyhmään.

Esimerkiksi Me Naisten testissä Valo-sovelluksessa tuli vastaan useita profiileja, jotka eivät suoranaisesti huokuneet siveellisyyttä. Eräs käyttäjä ilmoitti pitävänsä BDSM-leikeistä ja syntien tekemisestä. Seuraavaa tyyppiä kiinnosti ”kaikenlainen hedonismi, sodomia ja nihilismi”. Kolmas kertoi liittyneensä sovellukseen ”kännissä ja läpällä”.

Lue lisää: BDSM:ää, satanismia ja käännyttämistä – testasimme vain kristityille tarkoitetun deittisovellus Valon, mutta tätä emme todella odottaneet

Myös IS:n toimittaja kokeili sovellusta. Lyhyen testin perusteella noin joka viidennellä palvelun käyttäjällä oli esittelytekstissä maininta siitä, että uskonto näyttelee heidän elämässään jonkinlaista roolia. Vastaan tuli kuitenkin myös käyttäjä, joka mainitsi jo esittelytekstissään, ettei ole uskossa.

Profilia luodessa tulee valita seurakunta. Samalla muistutetaan, että Valo on tartkoitettu kristityille.

Valo on ehtinyt reilun vuoden olemassaolonsa aikana muuttua tavalla, jota osa sen käyttäjistä saattaa pitää radikaalina. Se lanseerattiin sovelluksena, joka auttaa kristilliset arvot omaavia heteroita löytämään elämänkumppanin.

Mutta kohu oli valmis viimeistään, kun tosi-tv-tähti Niko Saarinen kertoi podcastissaan kokeilleensa sovellusta, mutta ei voinut etsiä sen kautta itselleen mieskumppania.

Nykyään Valo sallii myös profiilit, jotka etsivät kumppania saman sukupuolen edustajista. Mies ja nainen ovat kuitenkin yhä sovelluksen ainoat mahdolliset valinnat sukupuoleksi.

Miika-Markus Järvelä – joka ei ole enää mukana sovelluksen operatiivisessa toiminnassa tai edes yhtiön hallituksessa – arvelee, että muutos on ollut osalle käyttäjistä tärkeä, mutta joitain se taatusti ärsyttää paljon. Hän ei itse halua ottaa muutokseen kantaa, koska ei ole enää mukana Valon operatiivisessa toiminnassa.

Feketen mukaan muutoksen taustalla on ollut halu pysyä ajassa kiinni. Hänestä se on myös inhimillisesti oikein.

– Haluamme löytää mahdollisimman monia ihmisiä, jotka jakavat kristilliset arvot. Olemme tyytyväisiä tähän nykyiseen kantaamme.

Valon tavoitteena on kasvaa maailman suurimmaksi kristilliseksi deittisovellukseksi. Palvelu on kesän aikana laajentunut Suomen rajojen ulkopuolelle Ruotsiin, jossa sillä on Feketen mukaan kymmeniä tuhansia käyttäjiä.

– Maailmanvalloitukset ovat toki sellaisia, etteivät ne aina onnistu. Mutta pidän sitä ihan realistisena, Miika-Markus Järvelä sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?