Laadukkaan seksielämän resepti selvisi – nämä asiat ovat suomalaisten top 3:ssa

Naisten ja miesten arvostuksissa seksin suhteen on myös eroja.

Kysely selvitti, mitkä asiat tekevät seksielämästä laadukasta.

29.10.2021 20:30

Mitkä tekijät parantavat seksin laatua?

Tätä selvitti Kaalimato.com tuoreessa kyselyssään, ja kävi ilmi, että suomalaisten mielestä laadukkaan seksielämän kulmakivi on molempien tarpeiden tasapuolinen huomioiminen.

Kyselyyn vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista.

Omien ja kumppanin tarpeiden huomioimisen mainitsee 59 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista. Lisäksi kolmen kärkeen nousevat turvallinen ja tuttu kumppani (55 %) sekä avoin ja toimiva kommunikointi (41 %).

Seksielämän laatua parantavien tekijöiden kolmen kärki on kyselyn kaikilla vastaajaryhmillä sama. Naisista edellä mainittuja asioita arvostaa kuitenkin miehiä vielä suurempi osuus: esimerkiksi 65 prosenttia naisista kokee tutun ja turvallisen kumppanin parantavan seksin laatua, kun miehistä näin ajattelee 45 prosenttia.

Naisten vastauksissa korostuu, että seksin laatua parantaa hyvän ja riittävän esileikin arvostus.

Maksimoi itselle ja kumppanille tärkeitä asioita

Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo Kaalimato.comin tiedotteessa, että avoin kommunikaatio sekä itsensä ja toisen huomioiminen ovat hyviä peruspilareita nautinnolliselle seksielämälle, mutta ne eivät itsessään ole ratkaisu kaikkeen.

– On hyvä pyrkiä maksimoimaan itselle ja kumppanille tärkeitä elementtejä seksissä, hän sanoo.

– Pelkästään seksielämän laatua parantaviin tekijöihin keskittyminen ei silti suoraan korjaa esimerkiksi haluttomuuden mukanaan tuomia haasteita, sillä taustalla olevat syyt voivat olla hyvinkin monitasoisia, seksuaaliterapeutti muistuttaa.

Kerroimme aiemmassa jutussamme, mitkä asiat koetaan seksiä heikentäviksi tekijöiksi, ja eniten mainintoja sai intohimon puute tai haluttomuus.

Lue lisää: Yleisin suomalaisten seksielämää heikentävä asia selvisi – joka viides nainen listasi saman ongelman

Näin naisten ja miesten vastaukset eroavat

Kyselyn mukaan naisten ja miesten arvostamissa asioissa on myös eroja.

Naisten vastauksissa korostuu, että seksin laatua parantaa hyvän ja riittävän esileikin arvostus (naiset 34 %, miehet 24 %).

Erityisesti miesten vastauksissa taas korostuvat seksielämän laatua parantavina tekijöinä hyvä fyysinen kunto (miehet 32 %, naiset 20 %), säännöllinen seksi (miehet 32 %, naiset 20 %) sekä vaihteleva seksielämä (miehet 22 %, naiset 12 %).

– Moni suosittu seksiasento vaatii fyysistä kuntoa, joten on loogista, että seksi tuntuu mielekkäimmältä silloin, kun on fyysisesti jaksavaisessa kunnossa.

Lue lisää: Miehet paljastavat, miltä seksi tuntuu eri iässä – mies, 42: ”Tästä syystä nautinto on suurempi nykyään”

Seksielämän laadun kohentamiseksi voi tehdä paljonkin

Seksielämän laatuun kannattaa satsata, sillä epätyydyttävät kokemukset eivät motivoi harrastamaan seksiä – mistä saattaa alkaa seksin väljähtymiseen ja vähenemiseen johtava kierre.

Pienetkin arkiset muutokset tuovat seksiin vaihtelua, sanoo pariterapeutti.

– Jos seksiä ei koeta tyydyttäväksi, se harvoin motivoi harrastamaan seksiä. Saatamme suhteen alkuvaiheessa keskustella seksistä ja siihen liittyvistä toiveista, mutta suhteen edetessä seksistä puhuminen voi loppua, sanoi seksuaaliterapeutti ja pariterapeutti Jonna Räisänen Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksesta.

Jos seksi on päässyt hiipumaan, sen laadun kohentamiseksi voi tehdä paljonkin. Räisänen muistutti, että seksi pitkässä suhteessa voi olla myös parempaa kuin koskaan ennen.

Ensimmäiseksi Räisänen neuvoi tutkimaan omaa halua.

– Mistä asioista kiihotun, mitä toivoisin tapahtuvan ennen seksiä, sen aikana ja jälkeen?

Aina halu ei myöskään syty spontaanisti, jolloin sitä voi itse herätellä.

– Esimerkiksi elokuvat, kirjat, verkkokurssit tai aikuisviihde voivat virittää omaa seksuaalista mieltä.

Seksiin voi saada vaihtelua myös aivan pienillä arkisilla muutoksilla.

– Se voi vaikuttaa, missä ja milloin seksiä harrastaa, ja millaisen aloitteen siihen tekee.

Lue lisää: Näin 44-vuotias nainen palautti kipinän pitkään parisuhteeseen – ”Nykyään harrastamme aivan mahtavaa seksiä ja tarpeeksi usein”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?