Naiset kertovat, miten he saivat järisyttävän orgasmin – ”Se räjähti selästä jalkoihin” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Naiset kertovat, miten he saivat järisyttävän orgasmin – ”Se räjähti selästä jalkoihin”

Kysyimme kesällä lukijoilta, mitä yllättävää he ovat seksin aikana kokeneet.

Seksi on paljon muutakin kuin orgasmeja, mutta voimakkaan orgasmin saaminen voi herkistää kyyneliin saakka.

29.8. 21:00

Ah, mikä tunne!

Moni nainen kertoo Ilta-Sanomien kyselyssä, että orgasmin saaminen on ollut seksissä suurin yllätys.

Kysyimme kesällä lukijoilta, mikä on yllättävin asia, joka heille on seksin aikana tapahtunut. Monissa tilanteissa on mukana jokseenkin tahatonta komiikkaa. Joskus taas yllättäen saatu nautinto on lähestulkoon pistänyt koko seksielämän mullin mallin.

– Olin aiemmin harrastanut seksiä vain miesten kanssa. Rakastuin päätä pahkaa vahingossa naispuoliseen ystävääni, ja tunne muuttui molemminpuoliseksi. Ensimmäistä kertaa harrastaessamme seksiä sain aivan järkyttävän ihanan orgasmin. En ollut ennen tajunnut, etten koskaan aiemmin ollut saanut orgasmia. Se oli taivaallista! Sain orgasmin joka ainut kerta sen jälkeen hänen kanssaan, ja opin sen myötä myös itse antamaan itselleni nautintoa. Todella yllättävää kaikin puolin - ja ah niin vapauttavaa! - Nainen, 38

Nyt ymmärrän, miksi hyvä seksi on koukuttavaa ja tärkeää!

– Ensimmäinen orgasmini nykyisen miehen kanssa synnytyksen jälkeen. Se alkoi outona olona selkärangasta saakka ja se tuli kuin varkain. Sitten se räjähti selästä jalkoihin. Tuntui kun varpaankynnet irtoaisivat, ja suusta pääsi ihmeellistä ölinää. Aktin jälkeen itkin onnesta, ja rakastin miestäni vielä enemmän. Nyt ymmärrän, miksi hyvä seksi on koukuttavaa ja tärkeää! En ollut saanut koskaan aiemmin orgasmia yhdynnässä. - Nainen, 41

Aktin jälkeen itkin onnesta, ja rakastin miestäni vielä enemmän.

– Suurin yllätys on ollut se, kun kumppani ensimmäisellä kerralla saatteli minut ”Narniaan” hakemalla kesäkuumalla pakastimesta jäätelöä mukaan leikkeihin. Huuma nousi ihan uusiin mittasuhteisiin, ja sen jälkeen meno oli mitä mahtavinta. Sitä voi edelleen muistella ”lämmöllä” näin 20 vuoden jälkeenkin. - Nainen, 43

– Yllättävintä oli löytää uuden kumppanin kanssa sellainen asento, jossa en ollut pysyä nahoissani. Kumppanin elin osui niin täydellisesti G-pisteeseen. - Nainen, 26

– Kun sain ensimmäistä kertaa pitkäkestoisen ja erittäin nautinnollisen orgasmin miehen päällä ratsastaessani. Kyseisen miehen ”kaalimato” oli juuri sopivan muotoinen ja kokoinen osuakseen parhaisiin paikkoihin sisälläni. - Nainen, 43

– Puolison kanssa sohvalla maatessa halut kävivät suureksi, ja päädyimme peppuseksiin. Sain yhden elämäni isoimman orgasmin siinä hetkessä. Se herkisti jopa kyyneliin. Tilanne, tunne, kaikki oli vaan täysin kohdallaan. - Nainen, 36

Tilanne, tunne, kaikki oli vaan täysin kohdallaan.

– Minulla oli suhde naimisissa olevan miehen kanssa. Ratsastin ensi kertaa hänen kanssaan, ja laukesin yllättäen kahdesti pelkällä penetraatiolla. Niin ei ole käynyt koskaan aiemmin. - Nainen, 28

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä 1.–4.7.2021. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 953 ihmistä, jotka olivat 16–92-vuotiaita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?