Riitelystä ei ole tarkoitus päästä parisuhteessa kokonaan eroon, mutta paremmaksi riitelijäksi kannattaa jokaisen opetella.
Yksilö- ja pariterapeutti sekä sovittelija Mippi Vuorikoski Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksesta sanoo, että riitely on normaali osa parisuhteen vuorovaikutusta niin kauan kuin se on rakentavaa.
– Riitelemisellä ja toiselle suuttumisella voi olla hemmetin tärkeitä funktioita. Ristiriitatilanne voi esimerkiksi tuoda esiin asioita, joita ei ole vielä pystytty arjessa ratkaisemaan molempia tyydyttävällä tavalla ja jotka vaativat vielä huomiota, Vuorikoski sanoo.
”Riitelemisellä ja toiselle suuttumisella voi olla hemmetin tärkeitä funktioita.
Paljon traumatisoivaa riitelyä
Riitelyn ei koskaan tulisi mennä niin pitkälle, että siihen liittyy henkisen tai fyysisen väkivallan tekoja tai niiden uhkaa. Henkistä väkivaltaa voi olla esimerkiksi toisen haukkuminen ja nimittely, arvostelu, syyttely, vähättely ja nöyryyttäminen.
– Hyvin paljon on hedelmätöntä riitelyä, joka voi olla todella traumatisoivaa, uhkaavaa ja turvatonta. Tällainen riitely ei ole tietenkään millään lailla ok.
Riitely on normaali osa parisuhteen vuorovaikutusta niin kauan kuin se on rakentavaa, pariterapeutti Mippi Vuorikoski sanoo.
6 tapaa riidellä paremmin:
1. Myös riidassa on pelisäännöt
Riitaa ei tarvitse kaikin keinoin välttää, mutta sen varalle kannattaa sopia pelisäännöt, joita noudatetaan.
– Miettikää rauhallisesti sovussa ollessanne, miten haluatte riidellä ja millä tavalla haluatte nämä tilanteet hoitaa.
Vuorikoski kertoo, että tämän keskustelun käyminen muutti suuresti myös hänen omaa parisuhdettaan.
– Joitakin vuosia sitten lomareissulla riitelimme puolisoni kanssa todella paljon. Paluumatkalla lentokoneessa olimme molemmat sitä mieltä, että ”ei näin, tämä ei mennyt hyvin”.
– Totesimme yhdessä, että tästä lähtien haluamme aina lähteä riidoista viisaampina pois. Eli riidasta tulee aina jäädä jokin parempi ymmärrys toista kohtaan tai sen pitää tuoda jotakin kehitettävää suhteeseen.
”Riidasta tulee aina jäädä jokin parempi ymmärrys toista kohtaan tai sen pitää tuoda jotakin kehitettävää suhteeseen.
Myös riitelyyn voi ja kannattaa sopia pelisäännöt.
2. Muista, että olette samassa veneessä
Kun seuraavan kerran suutut kumppanillesi, säilytä riitatilanteessakin mielikuva, että kaikesta huolimatta olette samassa veneessä ettekä vastakkaisissa leireissä.
–  Tämä mielikuva toimii parhaiten, kun se on sanottu yhdessä ääneen. Silloin molemmat voivat riidassa todeta, ettei keikuteta yhteistä venettä nyt liikaa. Rauhoitetaan tilannetta sen verran, ettei vene kaadu ympäri.
3. Tarkista, kuunteletko todella
Vanha hyvä kysymys on, kuunteletko ymmärtääksesi vai vastataksesi.
Kun toinen kertoo omaa näkemystään, tarkista, millä energialla kuuntelet sitä.
– Usein etenkin riitatilanteessa toisen puhuessa keräämme jo päässämme omaa vastinetta, mitä aiomme sanoa ja miten perustelemme, että toinen on väärässä.
”Toisen puhuessa keräämme jo päässämme omaa vastinetta, mitä aiomme sanoa ja miten perustelemme, että toinen on väärässä.
– Sen sijaan pysähdy peilaamaan, mitä toinen on juuri sanonut. Varmista, että ymmärsit toisen kokemuksen varmasti oikein ennen kuin jatkat siitä keskustelua. Tämä usein rikkoo riitelyn kaavan, Vuorikoski sanoo.
Älä ryntää pois tilanteesta vaan sano rauhallisesti, että tarvitset pienen aikalisän.
4. Ota aikalisä oikein
Kiristyneessä tilanteessa aikalisä voi olla hyvä keino molempien rauhoittumiseen. Väärä tapa aikalisän ottamiseen on paikalta pois ryntääminen.
– Jos tilanteesta poistuu sanaakaan sanomatta, toinen voi tuntea olonsa hylätyksi. Sano mieluummin, että tarvitset nyt pienen aikalisän mutta voit jatkaa asian käsittelyä hetken kuluttua.
Mikäli huomaat olevasi voimakkaan tunnekuohun vallassa, kannattaa mieluummin rauhoittua hetki kuin sanoa asioita, jotka jäävät suhteeseen kaikumaan pitkäksi aikaa.
– Suuttuneena olet fyysisestikin niin ylikierroksilla, ettei selkeä ja järkevä ajattelu ole mahdollista. Hermoston rauhoittamiseen voi riittää, että hengität syvää pari kertaa tai käyt pienellä kävelyllä.
”Suuttuneena olet fyysisestikin niin ylikierroksilla, ettei selkeä ja järkevä ajattelu ole mahdollista.
5. Luovu voittamisesta
Haluatko riitatilanteessa olla oikeassa ja ”voittaa” kiistan?
– Kun meillä on halu kaikin keinoin voittaa, hyökkäämme toisen kimppuun nerokkuudella ja verbaaliakrobatialla – mutta silloin emme ole samassa veneessä, Vuorikoski muistuttaa.
Jos tunnistat tämän piirteen, kysy itseltäsi, mihin riidassa tähtäät: tavoitteletko voittoa vai yhteistä hyvää?
– Hyvä tsekkauskysymys on, oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen.
6. Täydellisyyteen on turha pyrkiä
Muista, ettei täydellisyyteen tähtääminen kannata parisuhteessakaan. Vuorikoski sanoo, että on hyvin ymmärrettävää, että stressaavissa elämäntilanteissa kiistatilanteita on enemmän.
–  Riitely voi tällöin olla vain merkki kuormittavasta elämäntilanteesta. Kun jaksamista on vähemmän, riitelyä on enemmän. Jos on omien voimavarojensa reunalla, ei aina jaksa olla rakentava.