Miehet paljastavat, mitä haluaisivat naisten ymmärtävän seksistä – ”Ehkä eniten toivon sitä...” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Miehet paljastavat, mitä haluaisivat naisten ymmärtävän seksistä – ”Ehkä eniten toivon sitä...”

Kysyimme, mitä miehet haluaisivat kumppaninsa ymmärtävän seksistä.

15.4. 19:45

Aktiivisuus, avoimuus ja keskustelu molempien toiveista nousivat esiin, kun miehet paljastivat IS:n seksikyselyssä, mitä he kaipaavat sängyssä ja mitä haluaisivat kumppaniensa ymmärtävän seksistä.

Kyselyyn vastasi 5 000 henkilöä, ja se toteutettiin tammikuussa.

Kerroimme eilen, minkälaista seksiä naiset haluaisivat, ja kuten naisillakin, myös miehillä mieltymykset ovat hyvin henkilökohtaisia. Mikä toimii yhdellä ei välttämättä innosta lainkaan toista.

Molemmilla korostuukin toive siitä, että seksikumppanin kanssa voisi avoimesti ja nolostelematta keskustella seksistä ja esittää rohkeasti toiveita sen suhteen.

Näin saat seksistä estottomampaa

Erityistason seksuaaliterapeutti ja pariterapeutti Jonna Räisänen Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksesta kertoo, että myös seksuaaliterapiassa nousee usein esiin tavoite, että seksistä ja omista mieltymyksistä sen suhteen voisi keskustella avoimemmin.

– Seksuaaliterapiassa huomaan, että molemmilla osapuolilla suhteessa olisi toivetta puhua seksistä enemmän.

 Usein vapautuneen seksin esteenä on, että toinen on jollakin tavalla lukossa – kokee suorituspaineita, häpeää, noloutta tai epävarmuutta.

Jos seksiä ei ole aiemmin käsitelty avoimesti, keskustelun aloittaminen voi olla vaikeaa. Kuitenkin juuri se voisi olla avain monen toivomaan vapautuneempaan ja estottomampaan seksielämään.

– Seksi voi olla estynyttä, vaikka toive olisi, että se olisi leikkisää, vapautunutta ja kokeilevaa. Usein vapautuneen seksin esteenä on, että toinen on jollakin tavalla lukossa – kokee suorituspaineita, häpeää, noloutta tai epävarmuutta. Jos seksistä ei ole tottunut puhumaan, omaan seksuaalisuuteen liittyviä asioita ei välttämättä oikein edes osaa sanoittaa.

Yksi Räisäsen suosittelema tapa edetä asiassa on kirjoittaa ensin itselleen ylös omia toiveita ja tarpeita seksiin liittyen.

– Näin olet ensin itsellesi jäsentänyt ajatuksia, mitä haluat kumppanille sanoa ja puhuminen voi olla helpompaa. Myös erilaiset artikkelit, kirjat ja verkkokurssit voivat olla hyviä tapoja seksin puheeksi ottamiseen.

Seksuaaliterapeutti sanoo, että etenkin miehet ottavat herkästi vastuuta seksin kulusta, jolloin seksi voi helposti muuttua suoristuskeskeiseksi. Asiantuntijan mukaan olisikin syytä jo unohtaa vanha käsitys, jonka mukaan miehet ovat aina halukkaita ja valmiustilassa.

– Vielä elää vahvasti uskomus, että miehet haluavat koko ajan seksiä ja olisivat aina heti valmiita seksiin.

Tätä miehet kaipaavat seksissä

”Se nyt ainakin seksikumppanin on ymmärrettävä, että seksi on kahden kauppa. Kaipaan kumppanilta sängyssä osallistumista ja ymmärrystä siitä, ettei mies ole mikään seksikone, joka syttyy siitä, että nainen menee selälleen tai kontilleen ja toteaa, että ’tässä olen, hoida homma’. Joskus sekin toimii ja on tosi kiihottavaa, mutta ei aina.” Mies, 35

– Kaikkein tärkeintä on, että uskaltaa tehdä mitä vain, sanoo 36-vuotias mies.­

”Haluaisin tuntea enemmän, että vaimoni ottaa ohjat käsiinsä ja näyttää minulle, mitä hän haluaa. Toivoisin, että vaimoni ottaisi useammin ja selvemmin johtajan roolin petipuuhissa. Toisaalta on myös kiva ajan kanssa tutkia, mistä toinen tykkää – tuntea se, kun kokeilee jotain, tykkääkö toinen vai ei.” Mies, 39

”Ehkä eniten toivon sitä, että kumppani tekisi aloitteen. Kaiketi tämä tarkoittaa sitä, että haluaisin tuntea olevani haluttu. Tämän lisäksi haluaisin, ettei seksi tarkoittaisi aina sitä, että mennään makuuhuoneeseen. Ennen sitä saatettiin harrastaa vaikka parvekkeella, keittiössä, autossa, missä vain... Nykyään ainoastaan makuuhuoneessa, mutta onneksi sentään valot saa olla vielä päällä.” Mies, 46

”Kaipaan spontaania seksiä”

”Ajoittain kaipaan sitä, että voisimme harrastaa spontaanisti seksiä myös päiväsaikaan, kuten teimme joskus seurustelun alussa. Nykyään seksi painottuu aamuun tai iltaan, mutta toki edelleen ajoittain päätämme yhdessä lähteä viikonloppuna ’päiväunille’.” Mies, 45

”Haluaisin naisen ymmärtävän kommunikaation merkityksen. Itselleni oma erektio on todella arka aihe, jolloin turvan tunteen luominen on tärkeää. Kaipaan myös ilmaisua nautinnosta. Miehellä selkeä sellainen merkki on tuleminen, naisella se ei aina toteudu. Siksi jonkinasteinen kommunikointi nautinnosta merkitsee paljon seksin mielekkyydelle.” Mies, 34

”Kaipaan ymmärrystä siihen, että on ihan ok harrastaa muunkinlaista seksiä kuin perinteistä penetraatiota. Todella moni haluaa aina siirtyä mahdollisimman pian tähän vaiheeseen seksiä. Lisäksi haluaisin, että jokainen kykenisi avarakatseisesti ainakin kokeilemaan erilaisia asioita.” Mies, 27

 Haluaisin naisen ymmärtävän sen, että mieskin haluaa esileikkiä.

”Kaikkein tärkeintä on, että uskaltaa tehdä mitä vain. Mitä aloitekykyisempi, estottomampi ja avoimempi seksikumppani on, sitä parempi. Kauheinta on, jos on hyvin passiivinen eikä rohkene tehdä asioita tai kertoa omista mieltymyksistään ja toiveistaan.” Mies, 36

”Haluaisin naisen ymmärtävän sen, että mieskin haluaa esileikkiä. Toivoisin, että nainenkin olisi kiinnostunut miehen kropasta ja hoksaisi, että kehumalla miehen vartaloa – vaikka se ei täydellinen olisikaan – saa paljon hyvää aikaan. Samaa teen itse toiselle. Enemmän myös keskustelua siitä, miltä tuntui ja mitä voisi tehdä toisin.” Mies, 34

”Toivoisin naisten ymmärtävän, että myös mies pitää hyväilystä ja huomioimisesta siinä missä hekin. Olisi kerrassaan mahtavaa, jos saisin vuorostani välillä nautiskella toisen pitäessä minua hyvänä jopa kiihottaen.” Mies, 56

”Puhuminen on tärkeää, sillä kukaan ei ole ajatustenlukija”

”Haluaisin paljon koskettelua ja hieman puhetta toiveista. Toivoisin neuvoja ja vinkkejä seksin aikana siitä, mikä ja millainen kosketus tuntuu hyvältä. Omista tunnoista puhuminen on tärkeää, sillä kukaan ei ole ajatustenlukija.” Mies, 30

”Haluan, että hän tietää, mikä tuntuu minusta hyvältä ja ymmärtää minua. Kaipaan myös sitä, että hän aidosti haluaa seksiä kanssani ja tekee itsestään siinä tilanteessa seksikkään ja haluttavan.” Mies, 17

”Hyvä kommunikaatioyhteys on erittäin tärkeää, sillä en osaa lukea ajatuksia. Jos jotain erikoisempaa tai erilaista tekee mieli, niin se täytyy sanoa ääneen. Aktiivisuutta!” Mies, 26

 Toivoisin, että nainen hoksaisi, että kehumalla miehen vartaloa – vaikka se ei täydellinen olisikaan – saa paljon hyvää aikaan.

”Naisen tulisi ymmärtää, ettei mies ole kone, jolla on vain yksi tarkoitus. Mies ei aina halua seksiä, vaan voi välillä haluta myös huomiota tai läheisyyttä.” Mies, 40

”Jos aina mennään samalla kaavalla, kiinnostus loppuu. Kaikkea pitää kokeilla.” Mies, 37

”Haluaisin, että minuakin huomioidaan. Suhteen alussa sain suuseksiä ja joskus eturauhasen stimulointia.” Mies, 49

”Mies kaipaa myös koskettelua”

”Toivoisin hidasta ja kiusoittelevaa käsi- ja suuseksiä sekä rajumpiakin piiskaus- ja sitomisesileikkejä.” Mies, 59

”Läheisyyden ja seksin tarve on valtaisa, pari kertaa kuukaudessa ei yksinkertaisesti riitä.” Mies, 39

”Toivoisin halun ilmauksia. Seksiä koskevia viittauksia ja tuhmia juttuja muulloinkin kuin seksin aikana.” Mies, 35

”Mies kaipaa myös koskettelua. Yhdyntä on aika pieni osa. Laukeamisen jälkeen koskettelu on aivan ihanaa.” Mies, 54

 Itselleni oma erektio on todella arka aihe, jolloin turvan tunteen luominen on tärkeää.

”Avoimuutta, heittäytymistä ja kokeilunhalua sekä ymmärrystä siitä, että muidenkin kanssa voi leikkiä ilman menettämisen pelkoa tai mustasukkaisuutta.” Mies, 43

”Toivoisin eri asioiden kokeilunhalua ja että sitä halua olisi, vaikka kaikki ei sitten menisikään niin kuin Strömsössä. Sitä, että sängyssä voi myös nauraa. Mies, 56

Mieskin voi välillä haluta myös huomiota tai läheisyyttä, sanoo 40-vuotias mies.­

”Tavallinen ja hellä seksi on riittävää, mutta eroottinen hieronta voisi tuoda kivaa lisää seksiin.” Mies, 55

”Haluaisin, että voisi olla ihan oma itsensä eikä tarvitsisi aina suorittaa tai antaa turhien asioiden vaikuttaa – kuten vaikka sen, että viikkoimurointi sattuu olemaan päivän myöhässä.” Mies, 38

Avoimuutta, kokeilunhalua ja uusia elämyksiä

”Aktiivisuutta, heittäytymistä, avointa mieltä ja pitkiä nautintoja. Ei seksiä tarvitse lopettaa, kun mies saa – aina voi uudestaan hyväillä ja nauttia toisesta.” Mies, 43

”Hellyyttä, oikeanlaista kosketusta, tyydytystä ja visuaalista silmäkarkkia.” Mies, 50

”Kaipaan aktiivisuutta. Se, että mies hoitaa homman alusta loppuun, on melko turhauttavaa, ja tästä syystä omat himot ovat alkaneet lässähtää.” Mies, 32

”Seksi kuuluu arkeen – se ei ole pelkästään orgasmiin tähtäävää penetraatiota, vaan monipuolista vuorovaikutusta, kiusoittelua ja päänsisäisiä kuvitelmia.” Mies, 42

 Seksi on hyvin tärkeää ja ’harrastus’, jossa haluan, että olemme tosi hyviä.

”Enemmän myös minun hyväilyä ja huomioimista. Joskus tarvitsisin rajumpaa kohtelua ja useammin ehdottelua myös toiselta osapuolelta.” Mies, 40

”Avoimuutta ja kokeilunhalua. Uusia elämyksiä, leluja ja asuja. Seksi on hyvin tärkeää ja ’harrastus’, jossa haluan, että olemme tosi hyviä.” Mies, 50

”Kaipaan yhteyttä ja osoitusta, että toinen on kiinnostunut minulle hyvän olon tuottamisesta. Kaipaan myös pitkää esileikkiä ja toisen kosketusta.” Mies, 45

”Seksistä puhumisen taitoa. Mitä vapaammin pystyy puhumaan, sitä parempaa se on. Myös kokeilunhalua ja pilkettä silmäkulmaan kaipaan sänkyhommissa.” Mies, 35

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi yhteensä 5 003 henkilöä. Kysely tehtiin 25.–31. tammikuuta 2021.

Keskustele seksistä ja siihen liittyvistä toiveista näin:

  • Sovi kumppanisi kanssa rauhallisesta keskusteluhetkestä (ei väsyneenä, kiukkuisena, nälkäisenä jne.)

  • Mieti ennalta, mitä haluat kertoa. Asetu aloillesi, rauhoita mielesi ja aloita sanomalla, että kerrot itsellesi tärkeästä asiasta. Ole rohkea ja puhu.

  • Kun toinen puhuu, kuuntele häntä keskittyneesti.

  • Muista, että parisuhteessa toisen tuomitseminen ei kannata.

Lähde: Seksuaaliterapeutti Maria Linkoaho-Nordling

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?