Rakastumisen tunne herää keväällä herkemmin – tutkimus­professori kertoo, mitä hormoneissamme tapahtuu - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Rakastumisen tunne herää keväällä herkemmin – tutkimus­professori kertoo, mitä hormoneissamme tapahtuu

Ihmisten hormonitoiminnassa tapahtuu monenlaisia muutoksia keväisin.

Tutkimusprofessori Timo Partonen kertoo, että keväällä muun muassa melatoniinin tuotanto aivoissa vähenee ja ihmiset virkistyvät.­

5.4. 14:58

Moni on huomannut, että keväisin valon lisääntyessä muut ihmiset alkavat yhtäkkiä näyttää kiinnostavammilta. Ehkä tuntemattoman kanssa kadulla haluaa jutella kauemmin, tai muita tulee katsottua silmiin enemmän.

Alkavatko hormonit keväällä hyrrätä?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori, psykiatrian dosentti Timo Partonen kertoo, että toisin kuin voisi luulla, sukupuolihormoneita enemmän keväällä alkavat hyrrätä muut hormonit ja aivojen välittäjäaineet.

– Sukupuolihormoneissa tapahtuu vuodenajan mukaan vain pientä muutosta. Keskeisimpien sukupuolihormonien, testosteronin ja estrogeenin, tuotanto näyttää lisääntyvän hieman keväällä. Mutta onko sillä vaikutusta käyttäytymisen kannalta? Tuskinpa. Muutos on niin pientä, Partonen sanoo.

Melatoniinin väheneminen piristää

Muita, paljon selkeämpiä hormonimuutoksia keväällä kuitenkin tapahtuu. Kaikkein selkein niistä on melatoniinihormonin muutos, Partonen kertoo.

Melatoniinia tuotetaan runsaasti yöaikaan, ja talvella sitä tuotetaan enemmän, koska yön pimeyttä on pidempään. Melatoniinia erittyy pidempään ja enemmän myös pimeinä talviaamuina. Talvella ihmiskeho siis tuottaa melatoniinia paljon enemmän kuin kesällä. Melatoniinilla on lievä väsyttävä vaikutus.

Kun kevät koittaa ja valoa on enemmän, melatoniinin tuotanto vähenee ja ihmiset virkistyvät. Ei enää väsytä yhtä paljon kuin pimeinä talvikuukausina. Keväällä myös unentarve vähenee.

– Keväällä nähdään, että ihmisistä tulee sosiaalisempia ja mieliala on vähän parempi. Fyysistä aktiivisuutta ja toimintatarmoa on enemmän. Ruokahalukin on hieman pienempi eikä paino pyri enää nousemaan samalla tavalla kuin talven kuukausina.

Serotoniini tekee sosiaalisemmaksi

Melatoniinilla on vireystilaan oma vaikutuksensa, mutta sosiaalisuuden ja ruokahalun muutokset liittyvät aivojen hermovälittäjäaineeseen serotoniiniin.

– Serotoniinin tuotanto lisääntyy selvästi keväällä ja jatkuu runsaana kesänkin. Syksyn tullen se hiipuu ja on selvästi vähäisempää talven aikana, Partonen kertoo.

– Sekä serotoniinin että melatoniinin muutokset näyttävät liittyvän valoisuuteen: kun valoa on enemmän, melatoniinia on vähemmän ja serotoniinia enemmän.

 Keväällä nähdään, että ihmisistä tulee sosiaalisempia ja mieliala on vähän parempi. Fyysistä aktiivisuutta ja toimintatarmoa on enemmän.

Serotoniini saa aikaan sen, että meistä tulee sosiaalisempia.

– Empatiakyky voimistuu ja olemme taas kiinnostuneempia muista ihmisistä. On taas mukavampaa olla muiden seurassa.

Keväisin saattaa tuntua siltä, että muihin ihmisiin ihastuu ja rakastuu paljon helpommin kuin talvisin. Tähänkin serotoniini on syypää.

– Rakastumisen tunne herää serotoniinin ansiosta herkemmin, koska vieraiden kasvot saatetaan helpommin kokea viehättäviksi ja muiden seurassa tuntuu mukavammalta viettää aikaa.

Valon määrän lisääntyminen lisää myös dopamiinin käyttöä aivoissa.

– Se taas tuo mukanaan mielihyväkokemuksia ja sitä, että asiat kiinnostavat enemmän.

Tänä keväänä suomalaiset joutuvat viettämään paljon normaalia enemmän aikaa yksikseen. Kaupungilla ei edes näe muiden kasvoja, koska ne ovat maskien peitossa.

Partonen ei kuitenkaan usko, että tällä on vaikutuksia kevään hormonimuutoksiin.

– Saahan muita kuitenkin tavata etäisyyden päästä, tai läheltäkin, kunhan ei ole iso porukka, ja kahden kesken saa hakea fyysistä kontaktia myös. Myös etäyhteyksillä voi pitää tuttaviin yhteyttä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?