Veikö koronaväsymys seksihalut? Psykologi kertoo, miten voi toimia – ja antaa vinkit rentouttavaan läheisyyteen

Mitä tehdä, kun koronauupumus iskee ja vie seksihalut mennessään? Psykologi Jaana Ojanen neuvoo, kuinka haluttomuutta kannattaa käsitellä yhdessä kumppanin kanssa.

Kynnys päästää toista lähelle kasvaa, jos uupunut osapuoli ajattelee toisen odottavan, että läheisyys johtaa automaattisesti seksiin, psykologi muistuttaa.

15.3.2021 20:00

Koronaväsymys painaa. Oman elämän jatkuva epävarmuus sekä maailman tilan pohtiminen uuvuttaa.

Vieläkö tässä pitäisi jaksaa harrastaa seksiäkin?

– Uupumus vie seksihaluja, ja se on ihan normaalia, vakuuttaa Väestöliiton terapiapalveluiden psykologi Jaana Ojanen.

Seksi vaatii usein henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Ojanen tietää, että monelle uupuneelle se on ponnistelua vaativa asia.

Toisaalta joku voi kokea seksin palauttavana ja seksi voi olla myös voimavaran lähde, hän muistuttaa.

”Haluttomuus on varmasti ohimenevää, mikäli uupumuksesta toipuu”

Kaiken ylimääräisen kuormituksen ja väsymyksien keskellä ei seksin harrastamisesta kannata ottaa ainakaan lisää paineita.

– Suosittelen vapautumaan huolesta haluttomuuteen liittyen. Se on varmasti ohimenevää, mikäli uupumuksesta toipuu, Ojanen toteaa.

Psykologi kehottaakin kuuntelemaan uupumuksen oireita ja panostamaan omaan palautumiseen.

Aivan aluksi voi yrittää vähentää stressitekijöitä ja järjestää palauttavia hetkiä esimerkiksi työpäivän lomaan.

Myös terveelliseen ravintoon ja riittävän levon saamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Jos haluja läheisyyteen löytyisi, mutta fyysisesti ei yksinkertaisesti jaksa, voi olla hyvä idea panostaa ei-seksuaaliseen läheisyyteen suhteessa.

”Jos keho ei jaksa, niin keho ei jaksa”

Ongelmia parisuhteeseen voi Ojasen mukaan tulla, mikäli suhteen osapuolilla on hyvin eripariset halut.

– Jos toisella on haluja ja toisella ei, on hyvä ottaa asia puheeksi ja miettiä, mitä tilanteelle on tehtävissä, ettei asia muodostuisi parisuhteen hiertäväksi kiveksi.

Vaikka halukkuutta petipuuhiin löytyisikin, voi fyysisesti jaksamaton olo olla lemmenleikkien esteenä.

– Jos keho ei jaksa, niin keho ei jaksa.

Jos haluja läheisyyteen löytyisi, mutta fyysisesti ei yksinkertaisesti jaksa, voi olla hyvä idea panostaa ei-seksuaaliseen läheisyyteen suhteessa.

Uupumukseen liittyy usein fyysisen rasituksen lisäksi paljon emotionaalista kuormaa, jolloin yhteys toiseen ihmiseen voi olla hyvinkin palauttavaa, psykologi kertoo.

”Ei oteta painetta seksistä”

Kuinka sitten lisätä läheisyyttä suhteeseen?

Ojanen vinkkaa, että avoin keskustelu kumppanin kanssa voi vapauttaa turhista paineista seksiin liittyen.

Kynnys päästää toista lähelle kasvaa, jos uupunut osapuoli ajattelee toisen odottavan, että läheisyys johtaa automaattisesti seksiin. Siksi kannattaa selkeästi sopia yhdessä, että ollaan lähekkäin mutta ei harrasteta seksiä.

Seksitön yhdessäolo voi olla ensimmäinen askel fyysisen läheisyyden ja kosketuksen luomisessa.

– Kumppanin kanssa voi ihan sopia, että ei oteta painetta seksistä, tämä usein vapauttaa tunnelmaa.

Kokeile näitä yhteisiä hetkiä kumppanin kanssa:

Psykologi suosittelee tekemään kumppanin kanssa erilaisia harjoituksia, joissa kosketus auttaa rentoutumaan.

  • Silitä kumppania hellästi

  • Hieronta on klassinen keino lisätä läheisyyttä kumppaneiden välille

  • Asettukaa molemmat lattialle makaamaan käsi kädessä tai niin, että kehonosat, esimerkiksi kädet tai jalat, koskettavat toisiaan. Hengitelkää rauhassa.

Jos haluat lisätä hetkeen romantiikkaa, voit kokeilla herätellä kehon aisteja erilaisin keinoin.

  • Sytytä kynttilöitä

  • Laita rentouttavaa musiikkia soimaan

  • Voit kokeilla erilaisia huonetuoksuja tai eteerisiä hierontaöljyjä tai -voiteita

  • Herättele makuaistia erilaisin herkuin

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?