– Riippuu täysin tilanteesta. Kuinka hyvältä kosketus tuntuu, mikä tekee hyvää kumppanille, kuinka kauniilta hän näyttää. Miten kiihottavalta huokaukset tai sisään työntyminen kuulostavat. Paljon hetkeen liittyviä asioita. Ja nämä tulee sanottua kyllä myös ääneen.
Näin kertoi 47-vuotias mies Ilta-Sanomien seksi- ja parisuhdekyselyssä, jossa kysyttiin, mitä ihmiset ajattelevat seksin aikana.
Osa miehistä kertoi, että tyytymättömyys omaan seksielämään on mielessä myös seksin aikana. Toisaalta tuhmista fantasioista on saanut piristystä sänkypuuhiin.
Vastausten perusteella monet miehet keskittyvät kuitenkin elämään hetkessä: ajatukset pysyvät pitkälti omassa kumppanissa ja molempien nautinnossa.
Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen ja seksileluja valmistavan yrityksen perustanut Tea Latvala ovatkin aiemmin määritelleet, että parhaimmillaan hyvä seksi kulminoituu siihen, että ”rakkaudellisessa suhteessa kaksi ihmistä tuottavat toisilleen nautintoa”.
– Kun tuntee toinen toisensa, tietää, mitä toinen haluaa ja mitä itse haluaa, Tea Latvala totesi.
Lue lisää: Mitä on hyvä seksi – ja miten sitä saa? Näin kysymykseen vastaa kaksi seksin asiantuntijaa
Kerroimme aiemmin, mitä naiset oikein ajattelevatkaan seksin aikana:
Nyt on miesten vuoro! Näitä asioita miehet kertoivat miettivänsä seksin aikana:
En mitään, nautin vain
”Ei kai siinä mitään ihmeellistä tarvitse ajatella?” Mies, 40
”En mitään, nautin vain siitä, miltä toinen tuntuu.” Mies, 47
”En mitään erityistä, keskityn tilanteeseen.” Mies, 50
”Seksin aikana ei pitäisi ajatella mitään.” Mies, 33
”Ei juuri mitään. Katselen alastonta vaimoani ja kiihotun.” Mies, 49
Kumppanin nautinto mielessä
”Seuraan puolisoni ilmeitä ja liikkeitä, koska pyrin tuottamaan hänelle mahdollisimman suurta nautintoa.” Mies, 71
”Kumppanin nautintoa, omia tuntemuksia, fantasioita, valtaleikeissä molempien roolia.” Mies, 42
”Puolisoni nautintoa ja kunpa tämä ei loppuisi vielä aikoihin.” Mies, 40
”Vieläkin tulee mieleen, että saako kumppani tarpeeksi nautintoa.” Mies, 40
”Riippuu tilanteesta. Yleensä toista ja hänen tyydytystään. Joskus ajatukset voivat olla ihan missä tahansa.” Mies, 52
”Sitä, mitä voisin tehdä, että toisesta tuntuu mahdollisimman hyvältä.” Mies, 32
”Avopuolisoa, pornoa, tuntuuko tämä toisesta hyvältä, haluaako hän kovempaa.” Mies, 26
”Hyvän olon tunnetta ja intoa yrittää antaa toiselle paras mahdollinen nautinto.” Mies, 27
Tuhmat fantasiat
”Fantasioin, että toinen mies mukana naiseni kimpussa.” Mies, 44
”Joskus en mitään, olen vain hetkessä. Joskus joutuu käyttämään virittäytymiseen omia mielen fantasioita.” Mies, 47
”Eroottisia ajatuksia naisista yleisesti.” Mies, 42
”Muita naisia ja toista panemassa vaimoani.” Mies, 43
”Jotain härskiä puolisosta tai fantasianaisesta.” Mies, 40
”Yleensä fantasioin, että vaihtaisimme kehoja.” Mies, 38
”Puolisoa tai puolisoa vieraiden kanssa.” Mies, 33
”Suoraan sanottuna, enkä tätä kumppanille kertoisi: Ajattelen joskus muita naisia ja asioita. Osittain koska seksi on niin tavanomaista, vaikkakin ihan kivaa.” Mies, 32
Jotkut miehet fantasioivansa siitä, että toinen mies tyydyttäisi heidän puolisonsa.
Tyytymättömyyttä tai epävarmuuksia
”Seksiä toisen kanssa ja että olisi kiva jos partnerini osoittaisi edes vähän innostusta seksin suhteen. Yritän parhaani, mutta jos tuntuu, että partnerini tekee vaan mahdollisimman vähän ja että ’pitäisi nyt vaan saada tämä hoidettua’ niin kyllä se harmittaa, kun itselleni seksi on todella tärkeää.” Mies, 37
”Nauti nyt, seuraavaan kertaan on taas aikaa...” Mies, 40
”Kunhan olisi seksiä, niin voisi jotain ajatella.” Mies, 33
”On hyvä, että on seksiä saatavilla jotenkin, vaikka sitä ei kotona saa.” Mies, 49
”Kaikenlaista. Nuorempana yritti pitkittää sen kestoa – nykyään, että kantaako erektio.” Mies, 64
”Mitäs voisi ajatella, kun ei ole ollut seksiä parin vuoden aikana?” Mies, 45
Ihan vain omaa partneria
”Olen visuaalinen, joten ajattelen kuinka hyvä kroppa kumppanillani mielestäni on.” Mies, 31
”Kaikkea kivaa ja kiva katsella kun naiseni saa tyydytyksen.” Mies, 59
”Kylläpäs tuntuu tiukalta ja hyvältä, huuda kovempaa, toivottavasti saat kunnon orgasmin.” Mies, 43
”Puolison kauneutta ja kuinka seksikäs hän on.” Mies, 43
”Sitä kuinka hyvältä oma rakas näyttää ja tuntuu.” Mies, 22
”Vaimoni huutaa, voihkii, potkii ja eipä siinä paljon muuta ajatella kuin seuraavaa työntöä.” Mies, 53
”Lähinnä miestäni, mutta silloin tällöin myös muita komeita miehiä.” Mies, 51
”Nautintoa ja rentoutta. Koska tantra toimii.” Mies, 48
”Naistani ja välillä muitakin. Sitä kuinka paljon haluan tulla hänen sisäänsä.” Mies, 21
”Ihailen ’maisemia’ ja aika ajoin ihmettelen onneani puolison valikoitumisen suhteen. Tietysti teknistä suoritusta tulee pohdittua, lähinnä seuraavaa ’liikettä’.” Mies, 44
IS kysyi parisuhdeasioista verkkosivuillaan 8.–11. lokakuuta 2020. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 8 870 ihmistä.