Pariskunta hoksasi, miten seksi maistuu melkein joka päivä: ”Väsyneenäkin pienempi kynnys aloittaa” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Pariskunta hoksasi, miten seksi maistuu melkein joka päivä: ”Väsyneenäkin pienempi kynnys aloittaa”

Moni kertoo IS:n kyselyssä korona-ajan antaneen suhteelle enemmän aikaa. Se on piristänyt myös seksielämää.

Korona-aika on erottanut, mutta myös yhdistänyt pariskuntia. Mikäpä olisi parempi kohde, johon käyttää lisääntynyt vapaa-aika kuin oma kumppani ja yhteisen suhteen vaaliminen!­

20.10.2020 19:01

Seksilelut, omista mieltymyksistä avautuminen, arjesta poikkeavat yhteiset hetket.

Muun muassa nämä ovat keinoja, joilla suomalaiset ovat onnistuneet piristämään seksielämäänsä. Tiedustelimme asiaa seksikyselyssämme.

Nimimerkki Lähes joka päivä kertoo jutun kommenteissa, miten hän on yhdessä puolisonsa kanssa saanut seksielämän pysyvän todella hyvässä vireessä:

– Keskustelemme paljon. Saatamme aloittaa hiplailun jo aamulla, kahden pienen lapsen kanssa on vaikea löytää aikaa muuten. Illalla onkin täysin valmis.

Toinen iso oivallus on ollut se, että molempien ei aina tarvitse laueta.

– On väsyneenäkin kynnys aloittaa pienempi. Joskus toinen hoitaa homman käsipelillä. Ainakin itse tykkään kun saa tuottaa toiselle hyvää, huomenna sitten uusiksi. Leluja ei vaimoni halua käyttää, mutta pieni sitominen joskus piristää kummasti. Päivittäinen toisen huomioiminen on helpoin tapa saada huomiota itsekin.

Tämähän on kuin seksologien oppikirjasta!

Seksi ei ole pelkkää penetraatiota, eikä hyvä seksi etenkään edellytä yhdynnässä saatuja orgasmeja. Tämä yksinkertainen oivallus auttoi yhtä pariskuntaa.­

Moni asiantuntija korostaa juuri puhumista, toisen huomioimista pienin elein ja sanoin sekä sitä, että seksi on muutakin kun orgasmien suorittamista.

Suihkukuvia, roolileikkejä...

Ilta-Sanomien seksikyselyssä kerrottiin myös tällaisista seksielämän virkistäjistä:

SNAPCHATIN kautta on helppoa lähetellä vaikka suihkunjälkeisiä kuvia, joilla voi piristää toisen iltaa. Ollaan myös keskusteltu aika avoimesti erilaisista asioista, mistä ollaan kiinnostuneita, esimerkkinä bondage.” – Nainen, 20

ESITÄMME toistemme salarakkaita, lähetämme toisillemme välillä kiihkeitä viestejä arjen keskellä, varaamme hotellin tai risteilyn niin, että tapaamme vasta huoneessa ja saavumme sinne eri aikaan.” – Nainen, 32

LELUT piristää aina. Myös toisesta erossa oleminen ja ikävöinti piristää kummasti.” – Nainen, 35

KUN lapset muuttivat pois kotoa, seksielämämme parani. Ei tarvitse pelätä, että joku häiritsee.” – Nainen, 49

PITKÄ tauko, erilainen kosketus, läheisyyden lisäys, eri asennot lähes joka kerta ja välillä myös pieni alistusleikki.” – Nainen, 28

VÄLILLÄ käyty vieraissa molemmat. Se on piristänyt kummasti.” – Mies, 43

LELUT saattaa olla mukana silloin tällöin. Pyrin jakamaan omia fantasioita ja ylläpitämään avointa keskustelua toiveista. Kovat otteet on kurssissa tällä hetkellä, mutta monesti ihan perusseksikin on oikein ihanaa.” – Nainen, 39

Toisen huomioiminen pitkin päivää. Silmiin katsominen. Niilläkin saa lisää virtaa seksiin.­

VAATTEISTA, leluista, kolmen kimpasta, neljän kimpasta, latexista, peppuseksistä.” –Mies, 52

JÄRJESTÄMME aikaa parisuhteelle. Menemme kahdestaan esimerkiksi hotelliin noin kuuden kuukauden välein. Lisäksi kerromme fantasioita ja kokeilemme uusia juttuja.” – Nainen, 39

OLEMME kuunnelleet tarkkaan toistemme toiveet ja selvittäneet tavat, joista molemmat tykkäävät. Toisinaan kun on hempeät hepenet yllä, saan miehen aivan uudelle tasolle. Toisinaan seksi vanhassa yöpaidassakin harrastettuna saa kovin kiihkeät tunnelmat. Se on pääasia, että luottamus kunnossa. Silloin ei tarvitse jännittää. Kumpikin hyväksyy toisensa sellaisena kun on.” – Nainen, 46

VUOSIEN aikana seksiä on piristetty muun muassa miehen rakastajattarella ja kimppakivalla. – Nainen, 40

MIELIKUVITUS. Lelut. Seksiä vaihtelevasti. Joskus joka päivä ja sitten taas harvemmin. Ei pakko vaan halujen ja mielialan mukaan. – Mies, 61

Jotain hyvää pandemiassakin

Moni kertoo, että korona-aika on antanut lisää yhteistä aikaa kumppanin kanssa. Se on tehnyt hyvää seksielämälle.

YHTEISELOA on ollut enemmän korona-aikaan, ja nautinnollisia hetkiä on ollut enemmän. Itselläni on ollut aina huono itsetunto, ja ennen koronaa meillä kummallakin oli kolmivuorotyö, emmekä jaksaneet panostaa seksihetkiin. Tärkeintä oli fyysinen läheisyys ja levähtäminen, emmekä aina nähneet toisiamme. Viimeisen kuuden kuukauden aikana rohkeutta on tullut enemmän. Olemme jutelleet ja nauttineet yhteisistä hetkistä kun aikaa on ollut enemmän.” – Nainen, 23

LISÄÄNTYNYT kotona olo on lisännyt mahdollisuuksia harrastaa seksiä. Omien toiveiden esiin tuominen on saattanut sytyttää kipinän saman tien. –Nainen, 22

IS kysyi parisuhdeasioista verkkosivuillaan 8.–11. lokakuuta 2020. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 8 870 ihmistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?