Naapuri yllätti kyläilyllä täysin väärään aikaan – 24 kertaa, jolloin seksilelun käyttö ei mennyt aivan nappiin - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Naapuri yllätti kyläilyllä täysin väärään aikaan – 24 kertaa, jolloin seksilelun käyttö ei mennyt aivan nappiin

Seksileluilla on taipumus aiheuttaa paitsi nautintoa myös koomisia tilanteita.

Lelut jäivät pöydälle, kun naapuri tuli yllättäen kahville, kertoo 20-vuotias mies.­

10.10. 20:34

Kerroimme viime viikolla naisten ikimuistoisista kokemuksista seksilelujen parissa.

Moni paljasti Ilta-Sanomien seksikyselyssä, että lelut ovat nostaneet seksin aivan uudelle tasolle – joko kumppanin kanssa tai soolona.

Kun kyselyssä kysyttiin ikimuistoisinta kokemusta seksivälineen kanssa, kaikille vastaajille eivät kuitenkaan ole jääneet päällimmäiseksi mieleen nautinnon hetket.

Varsin monelle mieleenpainuvimpia kokemuksia ovat olleet ne kerrat, kun seksilelu on putkahtanut esiin täysin väärällä hetkellä.

Vastausten perusteella yleistä näyttää olevan myös se, ettei lelujen käyttö mene aina ihan nappiin.

Ikimuistoisin kokemukseni seksivälineen kanssa oli...

”Lelut jäivät pöydälle ja anustappi paikoilleen, kun naapuri tuli yllättäen kahville.” Mies, 20

”Kun tyttöystävä joutui yllättäen lentokentällä käsimatkatavaroiden tarkastukseen, ja laukussa oli dildo.” Mies, 45

”Äiti etsi kaapistani jotain tavaraa ja meinasi avata seksivälinelaatikon.” Nainen, 39

”Penisjatke jäi yllättäen sisälleni, ja sitä sitten yritettiin kaikin keinoin saada pois. Asian tiimoilla kamppailuun kului useita kymmeniä minuutteja – ja lopulta onnistuimme.” Nainen, 52

”Exäni osti joskus vibraattorin, joka oli muotoiltu majavaksi, jonka kieli on ulkona. Välineen ulkomuoto lähinnä huvitti.” Nainen, 30

”Taapero oli jotenkin onnistunut löytämään penisrenkaan ja toi sen näytille, kun kavereita oli käymässä. Vaivihkaa palautin sen takaisin, ja lapsi jatkoi omia leikkejään. Kukaan ei sanonut mitään, mutta varmaan huomasivat, mitä hänellä oli kädessään.” Nainen, 35

”Tunsin tukehtuvani suukapulan kanssa. Ei kiihottanut yhtään, pelotti liikaa.” Nainen, 51

”Olin unohtanut penisrenkaan yöksi päälle ja... Noh, se ei ole koskaan ollut niin kova ja iso kuin silloin herätessäni siihen kipuun.” Mies, 24

 Naapuri ei koskaan saanut tietää, mihin hänen mattopiiskaansa oli käytetty.

”Hieromasauvasta meni virtalähde oikosulkuun. Tulipalo sammui vesiämpärillä (8 litraa).” Mies, 70

”Suhteen alkuaikoina harrastimme makuuhuoneessa seksiä kaverin ollessa nukkumassa olkkarissa. Käytimme pienehköä anustappia, joka saadessani orgasmin lähti vauhdilla lentoon kolahtaen seinään. Olohuoneesta kuului: ’mikä tuo oli?’” Nainen, 34

”Ostin seksimessuilta perhosen, mutta en millään keksinyt, miten ne nauhat piti kiinnittää. Menin kaverille pyytämään apua, ja hänen miehensä tuli keittiöön juuri kun kokeilimme, että ’mihinkäs nää menee?’” Nainen, 47

”Käsirautojen avain oli varmaan tunnin kadoksissa, ja nainen alkoi olla jo tosi paniikissa.” Mies, 57

”Se kun vibraattori luiskahti entisen naisystäväni sisälle. Yllättävän vaikea kaivaa ulos.” Mies, 29

”Kun lapsi löysi seksilelun laatikosta ja tuli kysymään, onko se yksisarvisen sarvi. Äitini oli kylässä.” Nainen, 33

”Joskus haimme naapuriasunnon kuistilta lainaan mattopiiskan piiskausvälineeksi. Naapuri ei koskaan saanut tietää, mihin hänen mattopiiskaansa oli käytetty.” Nainen, 35

”Tilasin ensimmäistä kertaa dildon itselleni enkä ollut tullut ajatelleeksi katsoa sen kokotietoja ennen tilaamista. Kävikin niin, että postiin kilahti jonkinlainen xxl-kumivehje, jonka koosta jopa järkytyin! Se ei päässyt koskaan käyttöön, ja seuraavalla kerralla katsoin tarkkaan, etten tilaa mitään liian isoa.” Nainen, 25

 Meinattiin joutua turvautumaan palomiesten apuun.

”Kerran poikaystäväni painoi anustappiani seksin aikana niin kovaa, että se työntyi sisääni. Pieni paniikki siinä tuli, mutta onneksi sain sen työnnettyä ulos lopulta. Tuli pidettyä aika pitkä tauko ennen kuin uskalsin kokeilla tappia uudestaan.” Nainen, 22

”Tilasin postitse tekovaginan ja aloin heti paketin aukaistuani työntyä sisään liukkarin kera. Se sattui, joten laitoin lisää liukkaria. Sitten sattuikin oikein kunnolla, ja terskan pää oli aivan veressä. En ollut tyypillisenä miehenä lukenut käyttöohjeita, joten tekovaginan suojaputki jäi poistamatta, ja se halkaisi terskan pään.” Mies, 51

”Geishakuulat eivät tulleet ulos. Naru puuttui, ja tein kaikki temput, jotta olisin saanut ne ulos. Seuraavana päivänä vasta tipahtivat itsestään – ja tietysti ollessani töissä asiakaspalvelussa!” Nainen, 41

”Sen aikainen kundikaveri suuttui, koska dildo oli hänen penistään isompi.” Nainen, 40

”Se kun käsi- ja jalkarautojen avain oli hukassa. Meinattiin joutua turvautumaan palomiesten apuun, mutta apu löytyikin naapurilta.” Nainen, 43

”Liian pieni penisrengas juuttui, ja erektioni ei laskenut. Porraskäytävässä alasti olo auttoi.” Mies, 37

”Sain seitsemän orgasmia putkeen hieromasauvalla. Siitä puhkesikin kahden päivän migreeni.” Nainen, 54

”Kun muuton yhteydessä vibra lähti päälle laatikossa, siinä oli muuttoapulaisille hieman viihdettä.” Nainen, 38

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia ja -ajatuksia verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi yhteensä 11 390 ihmistä. Kysely tehtiin 4.–8. kesäkuuta 2020.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?