Se tilanne, kun Charlotan, 20, oli pakko päästä kesken seksin päivystykseen kipujen vuoksi.
Tai se, kun Dennis, 21, vaihtoi lääkitystä, eikä jaksanut nousta sängystä kuin hetkeksi tietokoneen ääreen.
Tällaiset tilanteet kuuluvat arkeen parisuhteessa, jossa molemmilla on krooninen sairaus. Charlotalla se on endometrioosi, Denniksellä suolistosairauksiin lukeutuva Crohnin tauti.
Charlotta sai diagnoosin endometrioosista puoli vuotta ennen Denniksen tapaamista. Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Kudospesäkkeet voivat aiheuttaa ankaria kipuja.
Dennikselle asiasta kertominen pelotti, mutta Charlotta halusi olla rehellinen.
– Minua jännitti, koska Dennis opiskelee luokanopettajaksi ja pitää lapsista. Endometrioosissa voi olla se mahdollisuus, että lapsia ei voi saada. Dennis sanoi kuitenkin, että haluan sinut, lapset on sitten bonus. Se oli helpotus. Kun viestittelimme Dennis sanoi, että vitsi kun olet vahva, kun elät tuollaisen sairauden kanssa.
Samaa vahvuutta kysyttiin pian myös Dennikseltä. Juuri kun hän oli tavannut Charlotan, hän huomasi, että kaikki ei ollut omassa kehossa kohdillaan. Dennikseen iski sahaava kuume, ja vatsakin oli sekaisin.
Diagnoosiksi tuli lopulta Crohnin tauti, tulehduksellinen suolistosairaus.
– Tieto oli helpotus, sillä oireet olivat vaivanneet minua jo tovin. Lääkityskin tepsi heti, Dennis kertoo.
– Olen niin jääräpäinen mies, että en ehkä olisi lähtenyt lääkäriin, ellei Charlotta olisi painostanut, hän myöntää.
Suhteeseen avautui uudenlainen taso, joka alkoi vaatia parilta rehellisyyttä ja avoimuutta.
– Sanoin Dennikselle, että olen kokenut kipujen kaikki puolet, ja että minulle voit puhua, Charlotta sanoo.
Juuri puhetta yhteinen elo on vaatinut. Kroonisen sairauden kanssa elämisessä on epävarmuutensa.
– Vietämme tosi paljon aikaa kotona, katsomme esimerkiksi Netflixiä, emmekä juuri käy ulkona. Minun pitää miettiä, mitä syön ja joudun käymään usein vessassa. Olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että tautini on melko lievä eikä pahoja kipujaksoja ole ollut, Dennis kertoo.
– Olen oppinut ottamaan tämän osaksi itseäni, enkä anna sairauden määrittää minua.
Charlotan endometrioosi vaatii välillä matkaa päivystykseen.
Elämää kivun kanssa
Charlotta joutuu elämään kipujen kanssa jatkuvasti. Kerran kuussa kivut ovat niin ankarat, että ne vaativat sairaalakäyntiä.
Endometrioosi aiheuttaa myös virtsavaivoja ja uupumusta.
– Ei tarvitse joskus kuin käydä kaupassa, ja olen jo päikkäreillä.
Sairaus vaikuttaa muutenkin.
– Olen harrastanut pitkään teatteria, mutta olen joutunut jättämään sen, koska se on niin sitova. Esityksistä ei voi olla pois. En ole kahteen vuoteen ollut mukana, vaikka haluaisin, koska se olisi epäreilua työryhmälle, jos vaikka joutuisi perumaan esitykset.
Näytteleminen on myös hyvin fyysistä. Liikkuminen vaikuttaa kipuun.
– Pystyn harrastamaan vain vähän lajeja, kuten uintia ja joogaa. Kaikki mistä tulee tärinää voi laukausta kivun.
Vaikka pitkä automatka. Tai yhdyntä.
On pakko puhua
– Positiivista on se, että meidän on pakko puhua kaikesta. Olemme olleet alusta saakka avoimia asioista, joista voi olla vaikea puhua, vaikka olisi ollut vuosia yhdessä. On ollut pakko opetella avoimeksi, Charlotta sanoo.
Silloinkin kun aihe on herkkääkin herkempi, kuten seksi.
– Aluksi oli vaikea sanoa, että sattuu, Charlotta myöntää.
Dennikselle oli puolestaan vaikea käsitellä sitä, että hänen toimintansa tuotti seksissä Charlotalle kipuja – tavallaan.
– Kun juttelimme, tajusin, että se en ole minä vaan tämä tilanne. Olemme yhdessä ratkoneet tätäkin asiaa.
Seksi on ollut opettelua.
– Ollaan opeteltu pois siitä ajattelutavasta, että miehen orgasmiin päättyvä yhdyntä on ainut onnistunut seksitapa. Esimerkiksi seksilelut on ollut tässä loistava apuväline! Kipupäivinä tai uupumuksen iskiessä lähinnä silitellään ja ollaan muuten lähekkäin, ehkä otetaan päikkärit lusikassa. Paljon on oikeasti kommunikaatiosta kiinni: on pakko sanoa, jos sattuu tai ei tunnu hyvältä, ja siitä on sitten lupa keskustella ja purkaa tilannetta sanallisesti, Charlotta sanoo.
Joskus pystyy jatkamaan, joskus ei, ja molemmat vaihtoehdot ovat ihan yhtä ookoo.
– Tärkeintä meille on se, miten tilanteeseen reagoi. Mennäänkö tekemään omia juttuja vai jäädäänkö sängylle makoilemaan ja juttelemaan.
Kipinän ylläpitoa
Kun sairaus värittää arkea, on välillä syytä pysähtyä ja vaikka pussailla.
– Muistaa, että toinen on ensisijaisesti kumppani, josta pitää huolen, koska rakastaa ja välittää. Että pysyy se kipinä, Charlotta sanoo.
Yksi keino ylläpitää hehkua on muisteleminen. Esimerkiksi sen, mihin toisessa ihastui.
– Ihan ensimmäinen asia oli hymy. Kun menin ensi kertaa vastaan juna-asemalle, jäin siihen koukkuun, Dennis sanoo.
Charlotan mukaan Dennis oli hyvännäköinen ja hauska.
– Dennis soittaa bändissä ja laulaa, ja olin ihan että tässä on mun mies. Meillä vaan riitti puhuttavaa, Charlotta sanoo.
Molemmat ovat musikaalisia ja sosiaalisia. Kun Dennis tapasi ensi kertaa Charlotan kaverit, tuntui, kuin hän olisi tuntenut heidät aina.
Sopivaa erilaisuutta suhteeseen tuovat erilaiset lähtökohdat: Dennis on kotoisin ”pikkupaikkakunnalta Turun saaristosta”, Charlotta isommalta paikkakunnalta Seinäjoelta.
Pienet kosketukset ja hellyydenosoitukset ovat yksi tapa pitää kipinää yllä.
Tinderissä se tapahtui
Ensikohtaaminen tapahtui kaksi vuotta sitten Tinderissä.
– Olin siskoni kanssa sängyllä, sillä minulla oli ollut kipupäivä. Kun Denniksen kuva tuli vastaan, sanoin, että jos tuon kanssa tulee match, niin laitan viestin, Charlotta kertoo.
Tulihan se. Koko ilta meni viestittelyssä, samoin seuraava viikko.
– Se oli menoa.
Charlotalla olivat tulossa ylioppilaskirjoitukset, ja hän oli ajamassa ajokorttia.
– Se jännitti, ja Dennis tsemppasi. Dennis taas oli aloittamassa yliopistoa ja uutta elämää uudella paikkakunnalla. Puhuimme paljon, myös musiikista, harrastuksista ja urahaaveista. Dennis auttoi minua ruotsin läksyissä, koska hän on suomenruotsalainen.
Kasvokkain kohtaaminen jännitti.
– Se meni paremmin kuin hyvin, ja päädyimme heti poistamaan Tinderit, Charlotta kertoo.
”Riideltiin joka ilta”
Koronan aiheuttama poikkeustilanne on ollut iso koettelemus.
– Ekat pari viikkoa meni hyvin, sitten riideltiin joka ilta. Toisen naama rupesi ottamaan päähän, oltiin ainoat kontaktit kasvotusten, Charlotta sanoo.
– Se meni raskaaksi. Yleensä on koulu ja työt, ja niissä tapaa muita, ja tekee jotain muuta, Dennis komppaa.
Korona pakotti luopumaan myös ulkomaanmatkoista, jotka ovat olleet parille tärkeitä – kotona tulee herkästi kiistaa kotitöistä, mutta ulkomailla ne eivät aiheuta ongelmia. Se turhautti.
– Sairauskaan ei mennyt poikkeustilaan kuten muu Suomi. Olin yhtä kipeä, Charlotta kertoo.
Kovimpien kipujen iskiessä Dennis on yleensä mennyt Charlotan kanssa sairaalaan.
– Se on syventänyt suhdettamme, kun minun ei ole tarvinnut yksin kohdata tilannetta. Nyt Dennis ei saanut tulla mukaan. Se oli minulle vaikeaa ja henkisesti kova paikka.
Paineet alkoivat purkautua, kun Charlotta meni Seinäjoelle lapsuuden perheensä luo muutamaksi päiväksi.
– En ollut kuin pari yötä, ja tuntui, että heti pystyimme olemaan paremmin. Kävimme myös mökillä, ja pääsimme vaihtamaan maisemaa.
Nyt on jo helpompaa. Dennis ja Charlotta ovat jatkaneet opintojaan, ja käyvät osa-aikatöissä.
Molemmat jaksavat silti näyttää päivittäin sen, että he välittävät toinen toistaan. Vaikka kehumalla.
– Jos olen kipeä, Dennis tuo lämpöpussia ja kipulääkkeitä tai hieroo ja hipsuttaa. Minä taas laitan hyvinä päivinä ruokaa, pesen pyykkiä ja teen muita kodin askareita. Pienet kosketukset ja hellyydenosoitukset ovat meillä molemminpuolisia, ja sitä tehdään usein. Tärkeää on myös se, että osaa antaa toiselle omaa tilaa, koska olemme niin paljon kahdestaan.
Tulevaisuudessa siintää jotain, mitä odottaa: kahden vuoden päästä Charlotta ja Dennis ovat menossa naimisiin. Perheenlisäystä saa tulla jos on tullakseen.
– Unelmoimme ihan perusasioista, jotta voisimme elää normaalisti. Kivuton elämä olisi todella jees, Charlotta sanoo.
– Perhe on tärkeä, mutta ei sen tarvitse olla kuin me kaksi, Dennis toteaa.
