Uusi seksilelutrendi yllätti suosiollaan alan verkkokaupankin: ”Sopivat yhdessä ja erikseen ja etänä käytettäviksi” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Uusi seksilelutrendi yllätti suosiollaan alan verkkokaupankin: ”Sopivat yhdessä ja erikseen ja etänä käytettäviksi”

Suomalaiset vaikuttavat innostuneen älypuhelimilla ohjattavista seksileluista.

­

15.9. 19:11

Kiinnostus teknisesti edistyneitä seksivälineitä kohtaan näyttää olevan kasvussa.

Verkkokauppa Sinful kertoo myyneensä tämän vuoden aikana jo noin puolet enemmän sovelluksella ohjattavia tuotteita viime vuoteen verrattuna.

Etenkin yhdestä tuotteesta on Sinfulin tiedotteen mukaan tullut ennätysajassa suosittu sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Loppukesän suurin hitti on naisille suunnattu, sovelluksella ohjattava paineaaltokiihotin, joka sopii myös parikäyttöön. ”Kova suosio yllätti meidätkin”, Sinfulilta todetaan.

Paineaaltokiihotin stimuloi klitorista ilmanpaineen tai ääniaaltojen avulla. Älypuhelinsovelluksen avulla voi luoda esimerkiksi omia stimulaatiorytmejä, ja stimulaatiota voi rytmittää musiikilla tai kumppanin äänellä.

”Sovellukset lisääntyvät”

Verkkokauppa Kaalimato.comin toimitusjohtaja Mikko Rosén tunnistaa trendin.

Sovelluksilla varustetut seksivälineet ovat käyneet hyvin kaupaksi, vaikka niiden myynti ei vielä ole aivan samalla tasolla kuin ”perinteisempien” välineiden.

– Kyllä applikaatiot lisääntyvät tulevaisuudessa myös seksivälineissä. Välinevalmistajat tekevät yhä useammin suosituista välineistä myös applikaatiolla toimivia variaatioita. Sopivat siis hyvin yhdessä ja erikseen ja etänä käytettäviksi, Rosén sanoo.

Vaikka kumppanit olisivatkin erillään, sovelluksilla ohjattavia seksileluja voi silti käyttää yhdessä. Esimerkiksi klitoriskiihottimia voi hyödyntää niin, että kumppani hallitsee kiihottimen toimintoja muualta sovelluksen kautta – toiselta puolelta Suomea tai mistä päin maailmaa tahansa.

– Seksiin kannattaa tuoda mukaan jotain uutta, riittävän erilaista ja sellaista, joka tuntuu nautinnolliselta molemmista.

Sovellusta hyödyntävät seksivälineet ovat yllättäneet suosiollaan.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?