25 miestä paljastaa seksisalaisuutensa, josta kumppani ei tiedä mitään: ”Päihitti kaikki aikaisemmat ja tulevat seksikerrat” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

25 miestä paljastaa seksisalaisuutensa, josta kumppani ei tiedä mitään: ”Päihitti kaikki aikaisemmat ja tulevat seksikerrat”

Mitä et ole koskaan pystynyt kertomaan puolisollesi? Näin miehet vastasivat Ilta-Sanomien seksikyselyssä.

23-vuotias mies sanoo, että ihan kaikista fantasioista ei kannata puolisolle kertoa, sillä niissä seikkailee muitakin naisia.­

18.7.2020 18:32

Mitkä asiat parisuhteessa pitää kertoa toiselle?

Yhtä oikeaa vastausta kysymykseen ei ole.

– Jokainen päättäköön itse, mitä kertoo tai jättää kertomatta, siihen ei ulkopuolinen pysty antamaan oikeaa vastausta, seksuaaliterapeutti Maria Linkoaho-Nordling Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksesta sanoi aiemmassa jutussamme.

–  Jokaisella on oikeus omaan ajatteluun, omaan elämään, rauhaan ja erillisyyteen ihmisenä, Linkoaho-Nordling jatkoi.

– Mutta hyvää tunneyhteyttä kumppaniin kannattaa ylläpitää. Hänelle tulisi kertoa esimerkiksi haluista, toiveista ja unelmista.

Näistä asioista moni ei puhu

Ilta-Sanomien seksikyselyssä kysyttiin, mitä et ole koskaan pystynyt kertomaan puolisollesi.

Kerroimme aiemmassa jutussamme, että naiset pitävät usein omana tietonaan esimerkiksi aiempien seksikumppaneiden todellisen määrän. Myöskään pettämisestä ei aina kerrota eikä siitä, minkälaista seksiä oikeasti tekisi mieli.

Näin samaan kysymykseen vastasivat miehet:

En ole koskaan kertonut...

”Että hänen ja minun välinen fyysinen kemia ei ole vahvin kokemistani. En ole myöskään kertonut aikaisempien seksikumppanieni lukumäärää.” Mies, 43

”Että yhdestä syrjähypystä ilman ehkäisyä meinasi tulla lapsi.” Mies, 57

”Haluaisin nykyisen kanssa myös kimppajuttuja, mutta hän on tietyissä asioissa ahdasmielinen. Itse olen enemmän kallistumassa siihen, että voisin elää avoimessa suhteessa” Mies, 39

”Sitä, että vaikka rakastan häntä, niin seksielämämme ongelmien ja eri halujen vuoksi olen tyydyttänyt haluni ryhmäseksiin hänen selkänsä takana.” Mies, 38

”Salaisin fantasiani on kokeilla roolien vaihtoa. Olisin ’tyttöilijä’.” Mies, 34

”Hän on vasta toinen ihminen, jonka kanssa olen harrastanut seksiä. Toinen pitkä parisuhteeni.” Mies, 28

”Että en oikeastaan tunne mitään, pidän häntä lähinnä seksileluna.” Mies, 44

”Tiettyjä osia seksuaalisuudestani tai kaikkein kinkyimpiä fantasioita en halua toteuttaa puolisoni kanssa. Niitä varten on eri tyypit.” Mies, 36

 Ennen vaimoani minulla oli poikaystävä.

”Syrjähypystä, joka päihitti kaikki aikaisemmat ja tulevat seksikerrat.” Mies, 35

”Että olen joskus myynyt seksiä ja seuraa. Tätä en toisaalta kerro kuin hyvin läheisille ystäville muutenkaan.” Mies, 18

”Sitä että käytän usein ’kuivina kausina’ maksullisia. Sinänsä en nauti siitä kovinkaan paljon, mutta en halua myöskään alkaa rinnakkaissuhteeseen. En halua ottaa riskiä, että tunteet tulevat mukaan.” Mies, 52

”Syrjähyppyäni en ole kertonut enkä kerro. Pettäminen on tyhmää, mutta siitä kertominen on tyhmää ja julmaa omantunnon lievittämistä tuskaa siirtämällä.” Mies, 37

”Että fantasioissani seikkailee muita naisia. Ihan kaikista fantasioista ei kannata kertoa, sillä nehän ovat kuitenkin vain mielikuvitusta.” Mies, 23

”Että ennen vaimoani minulla oli poikaystävä.” Mies, 46

”Että petin häntä suhteen alkuaikoina. Olimme alle puoli vuotta olleet yhdessä, ja oma baari-ilta eri paikkakunnalla päätyi puolitutun sänkyyn.” Mies, 33

”Olen suudellut muutamien naisten kanssa, mutta hommat eivät edenneet sen pidemmälle.” Mies, 25

”Että olen harrastanut kerran miehen kanssa seksiä. Olen itse siis heteromies.” Mies, 29

 Olen harrastanut kimppakivaa nuoruudessani hyvän ystäväpariskuntamme kanssa.

”Että nykyinen seksielämämme on hemmetin tylsää. Aina sama kaava, ei mitään heittäytymistä seksiin vaan ’hoidetaan pois’-mentaliteetti.” Mies, 55

”En ole kertonut kaikkia fantasioita. Palaute on ollut välillä niin jäätävää, että halut siinä menee. Toivoisin löytäväni friends with benefits -suhteen piristyksekseni.” Mies, 47

”En haluaisi harrastaa seksiä miehen kanssa, mutta tykkään pornossa niin miehistä kuin naisistakin. Kikkelit kiinnostaa jostain syystä.” Mies, 29

”Että olen harrastanut kimppakivaa nuoruudessani hyvän ystäväpariskuntamme kanssa. Vaimoni ei ollut tuolloin vielä kuvioissa.” Mies, 35

”En ole rohjennut sanoa, että mielestäni hän on liian äänekäs seksin aikana. Suorastaan hävettää välillä.” Mies, 29

”Aiempien kumppanieni lukumäärää. Ja sitä, ettei hän ole enää pitkään aikaan tyydyttänyt minua riittävästi.” Mies, 51

”Että välillä hänen jo nukkuessa tyydytän itseäni siinä vierellä. Aamulla äkkiä ensimmäisenä suihkuun!” Mies, 35

”En ole koskaan kertonut, keiden kaikkien kanssa olen ollut. Esimerkiksi äidin ja tyttären, erikseen tietty. Puoliso tuntee molemmat.” Mies, 43

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia ja -ajatuksia verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi yhteensä 11 390 ihmistä. Kysely tehtiin 4.–8. kesäkuuta 2020.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?