Perinteinen parisuhde ei sopinut Anniinalle, 27, – nyt hänellä on avoimesti useita kumppaneita

Joensuulainen Anniina ei halua olla enää kaapissa.

27-vuotiaalla Anniinalla on useita romanttisia suhteita – ja se on kaikille osapuolille ok.

9.7.2020 19:12

”Eihän niin voi elää.”

Kun Anniina muutama vuosi sitten kuuli ystävältään polyamoriasta, oli hänen ensiajatuksena varsin jyrkkä.

Joensuulaisnainen eli tuolloin parisuhteessa poikaystävänsä kanssa.

Ystävän kertomus polyamoriasta eli monisuhteisuudesta jäi kuitenkin Anniinan mieleen ja herätti yllättäen uteliaisuutta.

Millaista olisi olla myös naisen kanssa? Millaista olisi olla yhtäaikaisesti useampi seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhde?

”Olin ollut siinä käsityksessä, että yhden ihmisen tulisi täyttää kaikki tarpeeni”

Omien ajatusten muhiessa Anniina tajusi hiljalleen seurustelevansa onnellisesti, mutta haaveilevansa silti muista kumppaneista.

– Olin aikaisemmissa suhteissani pettänyt ja ollut ihastunut toisiin ihmisiin, vaikka olinkin rakastunut omaan kumppaniini. Ymmärsin, että olin koko elämäni ajan yrittänyt olla yksiavioisissa suhteissa, vaikka se ei sopinut minulle. Olin ollut myös läheisriippuvainen ja siinä käsityksessä, että yhden ihmisen tulisi täyttää kaikki tarpeeni.

Suhde poikaystävään päättyi eroon. Eron jälkeen Anniina alkoi ottaa enemmän selvää polyamoriasta ja pikkuhiljaa hän ymmärsi, että ensialkuun kauhistuttanut suhdemuoto olikin hänelle se oikea.

”En mielelläni määrittele ihmissuhteita”

Nyt Anniina on 27-vuotias. Viimeiset vuodet hän on ollut pääasiassa polyamorisissa suhteissa, joissa hänellä on yhtä aikaa useampi romanttinen suhde. Myös tällä hetkellä hän tapailee romanttisesti useampaa ihmistä. Kaikki osapuolet ovat tietoisia toisistaan.

Anniina haluaa tuoda kasvot nuorelle polyamoriselle naiselle.

Vastikään Anniina yritti vielä kerran yksiavioista suhdetta.

– Tutustuin mieheen, jolle yksiavioisuus oli tärkeää. Olin niin ihastunut, että suostuin vielä kerran lähtemään perinteiseen suhteeseen. Huomasin kuitenkin nopeasti, että voin pahoin enkä ollut todellinen itselleni, joten suhde oli päätettävä.

Anniina ei kaipaa sitoutumista seurusteluun. Siitäkin huolimatta hänelle on tärkeää sitoutua antamaan kumppaneilleen aikaa ja kuunteleva korva.

– En mielelläni määrittele ihmissuhteita seurusteluksi tai tapailuksi tai kumppaneita poikaystäviksi tai tyttöystäviksi. Sen sijaan, että määrittelisin suhteitani ulkoisesti, panostan niiden sisältöön.

– Minulle on tärkeää keskustella siitä, mitä kumpikin osapuoli toivoo ja katsoa sen jälkeen, natsaavatko toiveet suhteesta keskenään ja kannattaako mukaan tulla läheisyyttä tai seksiä.

Aikatauluttamista ja kalenterimerkintöjä

Millaista monisuhteisuus sitten käytännön tasolla on?

Anniina kertoo tapaavansa uusia ihmisiä ystäviensä kautta ja netin deittiprofiilien avulla. Osa jää kaverisuhteiksi, osa etenee fyysisiksi.

Anniina kokee tärkeäksi tehdä uusiin mahdollisiin kumppaneihin tutustuessa heti selväksi, millaista suhdetta hän etsii.

– Minulla lukee deittiprofiilissa suoraan, mitä etsin sekä seksuaalinen suuntautumiseni.

Anniinan mukaan polyamoriset suhteet vaativat ennen kaikkea aikatauluttamista ja kalenterin tsekkaamista, sillä jokaiselle kumppanille on tärkeää löytää aikaa.

– Olen itseasiassa introvertti, ja se ei ehkä sovi monisuhteisuuden kanssa. Tarvitsen paljon omaa aikaa, mutta olen silti löytänyt useammille romanttisille suhteille elämässäni aikaa. Yleensä katsomme yhdessä kalenteria seuraavalle parille viikolla ja sovimme tapaamisen.

Entä mustasukkaisuus? Nostaako se päätään enemmän kun kumppaneitakin on useampia?

– En ole mitenkään immuuni sille. Välillä nousee mustasukkaisia tunteita ja saattaa tuntua siltä, että jollain osapuolella ei ole yhtä paljon aikaa kaikille. Silloin pitää vain keskustella ja kertoa tuntemuksistaan.

Yksi yleinen kysymys

Anniina on huomannut, että monella deittisovelluksen kautta tavatulla tuttavuudella on jo käsitys siitä, mitä polyamoria on.

– Viime aikoina olen huomannut deittisovelluksissa avoimien suhteiden määrän ja polyamoristen seuranhakijoiden määrän kasvamisen. Deittisovelluksissa on yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät määrittele etukäteen, mitä he haluavat ihmissuhteiltaan.

Anniina on saanut kuulla suhdetaustansa vuoksi ilkeitä kommentteja. Hän jättää ne kuitenkin omaan arvoonsa.

Osa monisuhteisuudesta kiinnostuneista kysyy Anniinalta, voisiko hän vielä joskus olla perinteisessä parisuhteessa.

– Mielestäni kysymys siitä on sama kuin kysyisi homoseksuaalilta mieheltä, voisiko hän vielä joskus rakastua naiseen. Koskaanhan ei voi sanoa varmaksi, mutta vastaukseni on kieltävä. Olen yrittänyt sitä paljon, eikä se ole ikinä toiminut.

”Nyt eletään vuotta 2020, joten toivoisin avoimuutta”

Kyselijöiden joukkoon mahtuu myös niitä, joiden kysymyksiin Anniina jättäisi mieluummin vastaamatta.

– Osa lähestyy minua deittiprofiileissa niin, että sinun kanssa varmaan voi harrastaa vapaasti villiä ryhmäseksiä. Silloin joudun vähän oikomaan käsityksiä.

Anniina on saanut kuulla suhdetaustastaan myös ilkeitä huuteluja ja kommentteja. Sanoja, jotka eivät ole painokelpoisia.

Anniina hyväksyy erilaiset näkemykset parisuhteista, olihan hänen oma mielipiteensäkin aluksi epäilevä.

Hän haluaa kuitenkin painottaa avoimen suhtautumisen tärkeyttä.

– Nyt eletään vuotta 2020, joten toivoisin ihmisten ymmärtävän, että on erilaisia tapoja elää.

Anniina itse ei suostu olemaan enää kaapissa.

– Haluaisin haastaa ihmisiä ymmärtämään, että jokaisen onni on henkilökohtainen. Toivottavasti hiljalleen on sallitumpaa haluta muutakin kuin ne perinteisen kirkkohäät.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?