”Hän on todella huono sänkykumppani” – suomalaiset paljastavat avoimesti, mitä eivät kerro kumppanilleen - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

”Hän on todella huono sänkykumppani” – suomalaiset paljastavat avoimesti, mitä eivät kerro kumppanilleen

Jokaisella on oikeus omaan ajatteluun, elämään, rauhaan ja erillisyyteen. Mutta hyvää tunneyhteyttä kumppaniin kannattaa ylläpitää, sanoo seksuaaliterapeutti.

Julkaistu: 28.6. 19:00

IS:n suuren seksikyselyn mukaan kumppanille on erityisen vaikea kertoa omasta menneisyydestä, sivusuhteista sekä siitä, mitä itse seksiltä toivoisi.

– Olen jättänyt paljonkin asioita kertomatta. Siitä, mitä olen muiden kanssa tehnyt. Ja siitä, mitä hänen kanssaan haluaisin tehdä. Minulle on vaikeaa puhua suoraan omista haluistani, sanoo 30-vuotias mies Ilta-Sanomien seksikyselyssä.

Miehen mietteet kiteyttävät monen muunkin tunnot. Kumppanille vaikuttaa olevan erityisen vaikea kertoa omasta menneisyydestä, sivusuhteista sekä siitä, mitä itse suhteelta ja seksiltä toivoisi.

Asia selvisi, kun Ilta-Sanomat kysyi seksikyselyssä lukijoiltaan, mitä asioita he ovat jättäneet kertomatta puolisolleen.

Pitääkö toisen toisaalta edes tietää kaikkea?

– Jokainen päättäköön itse, mitä kertoo tai jättää kertomatta, siihen ei ulkopuolinen pysty antamaan oikeaa vastausta. Jokaisella on oikeus omaan ajatteluun, omaan elämään, rauhaan ja erillisyyteen ihmisenä. Mutta hyvää tunneyhteyttä kumppaniin kannattaa ylläpitää. Hänelle tulisi kertoa esimerkiksi haluista, toiveista ja unelmista, seksuaaliterapeutti Maria Linkoaho-Nordling Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksesta sanoo.

Parisuhteessa tarvitaan hänen mukaansa ”tiettyä sinisilmäisyyttä”.

– Joku saattaa ajatella, että se on hölmöä hyväuskoisuutta, mutta minä pidän sitä hyvänä piirteenä. Toisen osapuolen jatkuva epäileminen syövyttää parisuhteen perustaa kestämättömällä tavalla.

– Hyvä itsetunto on onnellisen liiton salaisuus.

”Aina toisinaan yksi säätöni laittaa minulle viestiä ja jutellaan”, 27-vuotias mies kertoo. Tätä hän ei kuitenkaan kumppanilleen kerro.

Kehitä keskustelutaitoja

Toisaalta ongelmat olisi hyvä ratkoa nopeasti. Seksiltä ei voi odottaa ihmeitä, jos ei uskalla kertoa toiveistaan tai jos ei itsekään tiedä, mistä pitää ja mistä ei.

– Kukaan ei ole huono seksikumppani. Esimerkiksi se, että saavuttaisi orgasmin, on täysin normaali toive, mutta samaan aikaan jokainen on vastuussa omasta orgasmistaan. Miten asian ilmaisee, milloin ja missä tilanteessa, on merkittävin asia. Siksi omia keskustelu- ja ongelmanratkaisutaitoja kannattaa kehittää, jotta oppii kertomaan itseään koskettavat tärkeät asiat. On hyvä tuntea kumppanin ”käyttöopas”.

Vaikeisiin asioihin ja parisuhdeongelmiin kannattaa hakea apua parisuhde- tai seksuaaliterapeutilta.

Laadi säännöt ja päivitä niitä

Parisuhdetta aloitteleville Linkoaho-Nordling suosittelee suhteen yhteisistä säännöistä, kuten seksiin liittyvistä tarpeista, sopimista.

– Suosittelen myös sitä, että yhdessä sovittuja sääntöjä päivitetään aika ajoin suhteen vanhetessa, sillä mieltymykset muuttuvat.

Omannäköisestä suhteesta ja säännöistä voi keskustella myös terapeutin kanssa.

– Se on hyvä häälahjaidea nuorille aviopareille.

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia ja -ajatuksia verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi yhteensä 11 390 ihmistä. Kysely tehtiin 4.–8. kesäkuuta 2020.

Parisuhteeni alkuaikoina olin vielä ihan romuna edellisestä päättyneestä suhteesta. Kävin kovaa sisäistä kamppailua siitä, voisinko vielä saada edelliseni takaisin vai onko vain jatkettava eteenpäin. En ole halunnut kertoa asiasta, koska se toisi ikävän sävyn hänen kokemukseensa tarinastamme. – Nainen, 24

Sitä, että aina toisinaan yksi säätöni laittaa minulle viestiä ja jutellaan. Ei meillä ole mitään seksuaalista siinä. En vain jaksaisi selitellä kihlatulleni. – Mies, 27

Kuinka paljon seksikumppaneita ja erilaisia seksikokemuksia minulla on. Ja sitä, mitä eräissä bileissä tapahtui. En tiedä muistaako mieheni antaneensa humalassa minulle luvan harrastaa kimppakivaa muiden kanssa. – Nainen, 37

Inttiajan junamatkaa, Oktoberfest-reissua ja muita noin neljääkymmentä yhden illan hoitoa. Puolison ei tarvitse niistä tietää, mutta jos kysyisi, kertoisin. Olen nykyään aivan eri ihminen. – Mies, 48

Miten jätin erään naisen nuorempana. Keräsin kamani kassiin ja lähdin mitään puhumatta tai taakseni katsomatta. Harmittaa näin jälkikäteen, kuinka tylysti tein. –Mies, 40

Olen käyttänyt erektiolääkkeitä hetkellisesti suhteen alussa, kun menneet raskaat elämäntilanteet ja muutokset vaikuttivat alapäänkin toimivuuteen. Jostain syystä en kertonut tästä, vaikka sillä tuskin olisi mitään merkitystä puolisolleni. Kaikkea ei vain jaksanut jakaa. – Mies, 42

En ole pystynyt aina kertomaan avoimesti kaikkia fantasioitani, halujani ja mieltymyksiäni tai osannut kuvailla sanoiksi sitä, että vaikka yksi ihminen riittääkin suhteessa, kaipaan seksiä eri ihmisten kanssa. – Mies, 29

Harrastin ”velvollisuudesta” seksiä, koska en kehdannut sanoa, että hänen ulkomuotonsa on luotaantyöntävä. – Nainen, 47

Että omistan useita hieromasauvoja. Harrastan sooloseksiä salassa. Mieheni ei halua seksiä, mutta minä olen hyvin seksuaalinen, joten joudun tyytymään sooloseksiin. – Nainen, 44

Että hän on todella huono sänkykumppani. Ei välitä toisen nautinnosta, ei ole kärsivällisyyttä tai kestoa. – Nainen, 28

Että ajattelen toisinaan toisia miehiä, kun esimerkiksi masturboin. En kuitenkaan koskaan, kun harrastamme seksiä yhdessä. He ovat minun henkilökohtaista päiväunimatskuani, ja siellä on muun muassa julkkiksia, muusikoita ja elokuvatähtiä, mutta myös työkavereita tai muita tuttuja. – Nainen, 40

Sitä miten menetin neitsyyden. Hän tietää, että olen epävarma ja melko kokematon, mutta ei sitä, että minulla oli ollut vain yksi kerta viikko ennen hänen tapaamistaan. – Nainen, 21

Että joskus seksi sattuu. Tiedän, että se on ongelmani, ollut jo kymmenen vuoden ajan. Se, että sattuu, ja etten pysty sitä ilmaisemaan. – Nainen, 32

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?