Suomalaiset kertovat, kuinka poikkeusaika on vaikuttanut seksiin – yhdellä ryhmällä vilkasta, osalla ”ei enää edes kertaa kuussa” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Suomalaiset kertovat, kuinka poikkeusaika on vaikuttanut seksiin – yhdellä ryhmällä vilkasta, osalla ”ei enää edes kertaa kuussa”

Elämä ja erotiikka eivät ole korona-ajalla aivan entisellään, kertoo uusi tutkimus.

Seksihetki yksin tai yhdessä voi olla terveellinen pieni arjen pakohetki ahdistavaa tilannetta.

3.4.2020 19:00

– Intensiivisempää, kiihkeämpää!

– Loppunut toistaiseksi kokonaan, koska lapsi on koko ajan kotona.

– Yleinen stressitaso ja ahdistuneisuus vie kiinnostuksen ja vähentää halukkuutta.

– Itsetyydytys on tällä hetkellä mahdotonta ja kumppanin kanssa seksi takkuaa, koska riitelemme jatkuvasti pienistä asioista.

Muun muassa näin koronakriisi on vaikuttanut suomalaisten seksiin.

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 13 prosenttia parisuhteessa elävistä sanoo seksin vähentyneen korona-aikana, 74 prosenttia kertoo seksin määrän pysyneen ennallaan. Vain 7 prosenttia sanoo seksin lisääntyneen.

Eniten seksi on vähentynyt 35–49-vuotiaiden ikäryhmässä, pääkaupunkiseudulla sekä kotiäitien ja -isien keskuudessa. Seksiä on vähemmän niin lapsiperheissä elävillä kuin sinkuilla.

Alle 25-vuotiailla seksi on kuitenkin selvästi lisääntynyt korona-aikana.

Silti tyytyväisyyttä

Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta arvelee, että suomalaisten seksielämän hiipuminen johtuu todennäköisesti virikkeiden uupumisesta, tartuntapelosta ja taloudellisen epävarmuuden aiheuttamasta hämmennyksestä.

– Väsymys vie voimat. Monien ruokien tekeminen perheelle, etätyö ja siinä sivussa kotiopettajana toimiminen yhdistettynä siivoustarpeen lisääntymiseen tekee sen, että illalla nukahtaa sohvalle, eräs kyselyyn vastannut sanoo.

Tilanteesta huolimatta enemmistö suomalaisista (56 %) on melko tai erittäin tyytyväisiä seksielämäänsä. Tyytymättömiä on vajaa kolmannes (30 %). Tyytyväisimpiä ovat nuoret, alle 25-vuotiaat sekä parisuhteessa olevat.

Seksivälineiden verkkokauppa käy Huippukiva.fi:n mukaan tällä hetkellä tasaisesti. Nousua on jonkin verran.

”Epävarmuus vaikuttaa seksihaluihin”

– Elämän rytmin nopea muuttuminen ja tilanteen epävarmuus vaikuttavat luonnollisesti seksihaluihin. Kun lisäksi lapset ovat monella perheellä jatkuvasti kotona, on seksille ja itsetyydytykselle entistä vaikeampi löytää tilaa, sanoo tutkimuksen teettäneen Huippukiva.fi:n Lauri Hänninen.

– Lapset kotona koko ajan, niin ei sitäkään vähää mitä ennen. Eilen otin illalla puheeksi niin riita vaan tuli. Ei ehdi huolella masturboimaankaan kun ei saa hetken rauhaa yksin, eräs mies avautuu Vauva.fi:ssä, missä on keskusteltu koronan vaikutuksista seksiin.

– Rouva ihan lukossa kun kaikki lapset koko ajan kotona. Eli ei enää edes kerran kuukaudessa, toinen mies sanoo.

Seksi voi poistaa stressiä

Osalle ihmisistä koronapandemia on aiheutunut niin suuria murheita, että niistä selviytyminen vie kaikki voimat.

– Jos oma tilanne sallii, kannattaa kokeilla, syttyisikö halu seksiä aloittamalla. Vaikka ei tekisikään hirmuisesti mieli, niin läheisyys, ihon kosketus ja lämpö rauhoittavat ja poistavat stressiä, Lauri Hänninen ehdottaa.

Seksihetki yksin tai yhdessä voi olla terveellinen pieni arjen pakohetki ahdistavaa tilannetta. Uusi tilanne voi myös olla mahdollisuus hellittää hieman normaalista työaikataulusta, jopa huomata oma kumppani uudelleen.

– Olemme lopettaneet ehkäisyn ja teemme nyt koronavauvaa! kertoo eräs kyselyyn vastanneista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?