Oletko rakentanut onnesi kokonaan toisen ihmisen varaan? Nämä 10 merkkiä voivat kertoa läheisriippuvuudesta

Moni läheisriippuvainen kokee olevansa tärkeä vain jos hän kannattelee toista ihmistä.

Läheisriippuvaisessa suhteessa ei ole tilaa terveelle erillisyydelle.

– Monta kertaa olen päättänyt olla toistamatta vanhoja kaavoja, mutta silti löytänyt itseni toteuttamasta niitä. Alitajunnan voima on niin vahva, kirjoittaa Eevi Minkkinen uudessa kirjassaan Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi (Hidasta elämää).

Minkkinen on itsetuntemusohjaaja ja -kouluttaja sekä ”toipuva läheisriippuvainen” ja ”rakkausaddikti, joka tapasi unohtaa itsensä suhteissaan”.

Kirjassa hän käsittelee läheisriippuvuutta. Se on Minkkisen sanoin monisyinen vyyhti, jonka pyrkimys on löytää rakkautta ja turvaa. Valitettavasti läheisriippuvainen hakee niitä ihmiseltä, joka ei niitä pysty tarjoamaan.

– Läheisriippuvainen on alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vaan muuttuisi, Minkkinen kirjoittaa.

Raitistuisi, ottaisi vihdoin vastuuta. Käsittelisi menneisyyttä.

Läheisriippuvuuden pohjalla on se, että omaa itseä ei koe rakkauden arvoiseksi.

– Riippuvuuden kohteesta eli kumppanista haetaan ratkaisua sisäiseen rakkaudettomuuden tunteeseen. Heikko itsetunto ja vajavainen omanarvontunto ohjaavat löytämään ihmisen, joka vahvistaa näitä haavoja eikä auta niitä eheytymään, Minkkinen sanoo kirjassa.

Olenko minä läheisriippuvainen?

Esimerkiksi näiden merkkien kautta voi pohtia, onko itse läheisriippuvainen. Asteikolla 1–10: miten voimakkaasti seuraavat asiat vaikuttavat elämääsi?

  1. Jatkuva kumppanin tarkkailu. Oletko enemmän perillä kumppanisi tunteista ja toiveista kuin omistasi?

  2. Toisen varaan rakentunut onnellisuus. Uskotko sinnikkäästi, että kaikki helpottuu, kunhan kumppani vain muuttuu?

  3. Heikot rajat. Pelkäätkö torjutuksi tai hylätyksi tulemista niin paljon, että olet sopeutunut sinua satuttavaan käytökseen?

  4. Heikko itsetunto. Tunnetko alemmuudentunnetta, syytteletkö itseäsi?

  5. Oma identiteetti hukassa. Miellätkö itsesi ensisijaisesti kumppaniksi?

  6. Toistuvat, kipeät parisuhdekuviot.

  7. Voimakas hylätyksi ja petetyksi tulemisen pelko.

  8. Halu kontrolloida kumppania. Perutko menojasi, jotta pystyt seuraamaan häntä? Piilotteletko pulloja?

  9. Vaikeus luottaa kumppaniin, itseen ja elämään

  10. Muut riippuvuudet. Kärsitkö esimerkiksi syömishäiriöistä, pakonomaisesta liikkumisesta tai seksiriippuvuudesta?

Irti kaavoista

Läheisriippuvuudesta toipuminen merkitsee Minkkisen mukaan sitä, että valitsee olla toimimatta vanhan kaavan mukaan.

Hyvinvoivan suhteen tunnistaa siitä, että siinä on tilaa sekä läheisyydelle että terveelle erillisyydelle. Läheisriippuvaisessa suhteessa erillisyydelle ei ole tilaa, ja suhteen alussa saatetaan elää kuin symbioosissa.

– Läheisriippuvainen ei tiedä, kuka oikein on. Sitä kannattaa kysyä itseltään, Minkkinen kannustaa.

Pohtia esimerkiksi sitä, mitkä asiat tuovat itselle iloa ja mikä tuntuu merkitykselliseltä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?