Minttu kertoi, ettei voi saada lapsia klamydian takia – uusi tutkimus vihjaa, että tauti voi johtaa myös miehillä hedelmättömyyteen - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Minttu kertoi, ettei voi saada lapsia klamydian takia – uusi tutkimus vihjaa, että tauti voi johtaa myös miehillä hedelmättömyyteen

Australialaistutkimuksen mukaan klamydian vaikutus saattaa olla jopa merkittävä tekijä miehen hedelmättömyyden synnyssä.

Seksitautien ehkäisy ja tehokas hoito on tärkeää lapsettomuusongelman ehkäisyssä.­

24.11.2019 19:01

Moni kantaa tietämättään klamydiaa, joka on seksitaudeista yleisin.

Viime viikolla kerroimme parikymppisestä Mintusta, joka nosti esiin vaietun asian – hän ei voi enää saada lapsia klamydian takia.

Seksitaudeista puhumista hävetään usein, eikä kaikille ole selvää se, että klamydia voi vaikuttaa jopa mahdollisuuksiin saada lapsi. Minttu halusi avoimesti kertoa kokemastaan, jotta muut muistaisivat suojautua seksiä harrastaessaan.

– Olen elävä esimerkki siitä, miksi kannattaa olla varovainen ja tarkka. Koko loppuelämä voi muuttua yhdenkin unohduksen vuoksi! Minä kannan loppuelämäni seurausta omista valinnoistani ja maksan niistä kalliin hinnan, hän sanoi.

Taudit tulisi todeta mahdollisimman varhain

Terveyskirjaston mukaan sukupuoliteitse tarttuvien tautien ehkäisy ja tehokas hoito on tärkeää lapsettomuusongelman ehkäisyssä.

Myös HUS:n iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back on korostanut, että seksitaudit tulisi löytää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

– Klamydia ja tippuri voivat aiheuttaa jälkiseuraamuksena esimerkiksi niveloireita. Naisilla klamydian osalta huolena on, että se voi levitä kohtutulehdukseksi ja vaikuttaa raskaaksi tulemiseen, Hiltunen-Back sanoi.

Voi vaikuttaa myös miehen hedelmällisyyteen

Tuoreen tutkimuksen mukaan näyttää siltä, ettei huoli kohdistu vain naisiin.

Potilaan Lääkärilehti kertoo, että klamydia voi johtaa myös miehen hedelmättömyyteen.

Australialaistutkimuksen mukaan taudin vaikutus saattaa olla jopa merkittävä tekijä miehen hedelmättömyyden synnyssä.

Asiaa tutkittiin selvittämällä siittiötuotannon puuttumisen vuoksi hoitoon hakeutuneiden miesten kivesinfektioita. Yhdelläkään ei ollut virtsaputkentulehduksen oireita eikä esitietojen mukaan aiemmin sairastettua klamydiainfektiota.

Syy-seuraussuhdetta ei tutkijoiden mukaan voitu varmentaa, mutta tulokset osoittivat odottamattoman paljon klamydiainfektioita hedelmättömien miesten ryhmässä.

Lehden mukaan hiirikokeissa on jo aiemmin osoitettu, että klamydiainfektio vaurioittaa kiveskudosta sekä heikentää siittiöiden tuotantoa ja liikkuvuutta.

Hoitamaton tauti etenee riippumatta siitä, onko oireita vai ei

Erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back korosti myös sitä, että jos seksitauti jää toteamatta ja hoitamatta, se etenee riippumatta siitä, onko oireita vai ei.

– Antibioottihoidolla tauti saadaan pysäytettyä ja parannettua. Mutta jos ihminen ei saa lääkettä, tulehdus jatkuu ja voi aiheuttaa riippuen eri taudeista erilaisia seurauksia.

Klamydian voi välttää käyttämällä yhdynnässä kondomia ja suuseksissä suojaa.

Terveystalon seksuaaliterapeutti Karoliina Vuohtoniemi sanoi aiemmin, että huolestuttavan moni suomalainen ei käytä satunnaisen seksikumppanin kanssa kondomia.

Jos seksikumppaneita on useampia, seksuaaliterapeutti suosittelee paitsi aina käyttämään kondomia, myös luomaan tautien testaamisesta rutiinin.

– Et voi täysin tietää kumppanin seksitautistatusta. Jos on ollut suojaamatonta seksiä – joko yhdyntä tai suuseksiä – silloin on hyvä käydä säännöllisesti testeissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?