”Joskus ajattelin, etten voisi ikinä pettää kumppaniani” sanoo mies, joka aikoo pettää jatkossakin – näin hän selittää tekonsa

Julkaistu:

Uskottomuus
Osa luvattomista rinnakkaissuhteista tulee ilmi niin, että kumppanin päätelaitteelta löytyy jotain siihen viittaavaa.
Kerroimme aiemmin kolmekymppisestä Jennasta, joka huomasi puolisonsa viestittelevän joululomalla taukoamatta. Puhelin kulki mukana kaikkialle, jopa suihkuun.

Lopulta Jennan oli saatava selvyys, mistä oikein oli kyse. Hän tarttui puolisonsa puhelimeen tämän ollessa suihkussa, ja järkyttyi: miehellä oli kuin olikin salasuhde. Erovaiheessa mies antoi Jennan mukaan ymmärtää muille ihmisille, että heidän välirikkonsa oli tapahtunut jo paljon aiemmin.

Kuulostaa tutulta, moni lukija sanoo.

– Ex väitti meidän eronneen puoli vuotta ennen kun lopulta sanoin, että riittää. Facebookista parisuhdestatuksen poistaminen kuulemma riitti parisuhteen päättämiseen ja pettämisen oikeuttamiseen Tinder-kikkailuista ja selän takana haukkumisesta puhumattakaan. Silti vielä hoki rakkauttaan ja pyysi kihloihinkin tämän Facebook-statuksensa päivittämisen jälkeen. Yritti saada jäämään, kun olin pakannut puolet tavaroista yhteisestä kodista, eräs lukija kirjoittaa.

Hänen mukaansa pettäminen on valinta.

Samaa sanoi parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow jutussamme. Jo houkutus paljastaa, että jotain on pielessä, hän totesi.

Silloin edessä on valinnan paikka. Ottaako tuntemuksensa esille kumppanin kanssa vai lähteekö uskottomuuden tielle. Vastuu on aina itsellä.

– Vahinkouskottomuutta ei ole. Sen sijaan on aika monta askelta siihen tilanteeseen kun päätyy toisen kanssa riisuutumaan henkisesti tai fyysisesti, Stolbow sanoi.

”Olen pettänyt ja tietenkin katunut”

Osa lukijoista tunnustaa itse pettäneensä. Kiinnijääneet ovat voineet alkaa pohtia pettämistä uudella tavalla. Osa katuu, osa ei.

– Olen pettänyt. Tein jopa salasuhteelle lapsen ja muutimme yhteen, Ulla tunnustaa.

Suhde kesti alle kaksi vuotta.

– Miten ne pikasuhteet kestäisivätkään, kun salassa alkaneet, petoksella? Tietenkin olen katunut. Katunut sitä, miten petin silloisen rakastettuni luottamuksen typerän ihastuksen takia.

Mieskin osoittautui pettäjäksi.

– Vaikka tämän suhteen tulevaisuus olikin epävarma eikä lopun elämää olisi kestänyt, olisin voinut olla reilumpi ja päättää sen ennen kuin lähdin pettämään. Kyllä, morkkis on vielä 25 vuoden jälkeen.

Eräs mies kertoo ajautuneensa pettämään, koska vaimoa ei kiinnosta mikään läheisyyteen ja seksiin viittaava.

– Petin vaimoani kesällä. Tämä nainen on silti yhä viimeisin nainen, jonka kanssa olen suudellut, vaikka vaimollani ei ole mitään ideaa pettämisestäni, mies kertoo.

– Yritän antaa hyvän yön suukon joka ilta, mutta vaimon naama on peruslukemilla kuin kuolleella lahnalla. En jaksa enää edes yrittää. Petän jatkossakin, koska tarvitsen läheisyyttä. Muistan kyllä, kuinka joskus ajattelin, etten voisi ikinä pettää kumppaniani. Silloin kuitenkin olin äärimmäisen naiivi ja ajattelin, että kun ollaan yhdessä, niin parisuhteen eteen molemmat tekisivät jotain. Kauan kärsin ennen kuin petin ensimmäisen kerran, ja en ole katunut kyllä yhtään. Oloni on ollut paljon parempi sen jälkeen.

 

Miesystäväni oli saanut alapääkuvia entiseltä sänkykumppaniltaan, vaikka olimme olleet jo 10 vuotta yhdessä.

”Mies lähetti alastonkuvia”

Olemassa ei ole yhtä tiettyä uskottomuuden rajaa, jonka kaikki allekirjoittaisivat.

MeNaisten kyselyssä 94 prosenttia piti pettämisenä jo esimerkiksi sitä, että kumppani lähettää jollekulle suhteen ulkopuoliselle alastonkuvan. Sijaan sitä, että kumppanilla on hallussaan alastonkuva jostakusta tutustaan, piti pettämisenä huomattavasti harvempi: 59 prosenttia.

– Miesystäväni oli saanut alapääkuvia entiseltä sänkykumppaniltaan, vaikka olimme olleet jo 10 vuotta yhdessä, Liina kertoo.

Kuvien lähettelijä oli naimisissa.

– En ikinä kehtaisi lähettää edes omalle miehelleni alapääkuvia. Miesystävän mielestä se ei ollut pettämistä.

Pettämisen rajanveto on yksilöllistä, nettikeskusteluja tutkinut Tuija Säteri sanoi jutussamme. Jälkikäteen voi olla vaikea selittää, mikä lopulta johti oman pettämiskynnyksen ylittymiseen.

Säterin havaintojen mukaan pettämistä selitetään yleisimmin näillä:
  1. Seksi
  2. Ihastuminen tai muu tunne
  3. Hauskanpito, positiivinen, jännittävä tai kiihkeä kokemus
  4. Eteen tullut tilaisuus, esimerkiksi ravintolassa, kun ollaan viihteellä. Mukana on usein alkoholinkäyttö.

Viestittelyt paljastavat

Teknologian kehityksen ansiosta on aiempaa helpompaa aloittaa luvaton rinnakkaissuhde ja ylläpitää sitä. Teknologia näyttelee suurta roolia myös kiinnijäämisissä.

– Liittoni on kaksi ja puolivuotias, ja minua on petetty koko sen ajan. Minulle homma selvisi aika alussa vahingossa. Mieheni kirjoittelee, soittelee ja lähettää kuvia toisen naisen kanssa. Hän hakeutuu tuolloin jonnekin ”piiloon”. Hän ei tiedä, että minä tiedän tuon kaiken, koska hän on ollut huolimaton. Olen nähnyt ja kuullut rakkaudentunnustuksia sekä sen, miten hän haluaisi maata tämän toisen kanssa. Minua hän on koko ajan hokenut rakastavansa. Seksielämämme on aktiivinen, mutta en voi aina olla varma siitä, että kenen kanssa hän ajatuksissaan on sinä aikana, Katariina kertoo.

Miksi hän on jäänyt suhteeseen?

– Minä olen vahva suhteessani ja hyväksynyt, että toinen ei arvosta minua niin paljon, että olisi täysin uskollinen. Koen kuitenkin, että meillä on jokin vahva henkinen yhteys, joka toimii liiman lailla ja täyttää uskottomuuden jättämän tyhjiön.

Luottamusta ei kuitenkaan ole, ja liitto saattaa Katariinan mukaan loppua sen vuoksi joskus tulevaisuudessa.

”Suhteessa on aina kaksi”

Kysyimme tässä jutussamme, kuinka moni on tullut petetyksi. Noin 60 prosenttia vastasi kyllä. Vajaa 15 prosenttia kertoi epäilleensä sitä, vaikka ei varma asiasta olekaan.

Pettämistä voi ehkäistä puhumalla oman kumppanin kanssa avoimesti.

– Kyllä parisuhteessa on aina kaksi ihmistä. Jos pettämisen puolelle menee, harvoin on niin, että syy on vain toisessa. Ei ihminen lähde pettämään, jos kaikki on kunnossa omassa suhteessa. Ei vain osata puhua siitä mitä halutaan suhteelta. Kyllähän totuus on se, että petetty myös sulkee silmänsä mahdollisilta ongelmilta. Olen myös itse tullut petetyksi, vikaa on ollut myös minussa, sitä on turha kieltää, toinen lukija sanoo.

Oletko pettänyt kumppaniasi? Miten pettäminen paljastui? Miten korjasit suhteesi vai tuliko eteen ero? Kerro ja keskustele kommenttikentässä tai lähetä tarinasi osoitteeseen noora.valkonen@iltasanomat.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt