Nainen kertoo, miksi seksi oman miehen kanssa ei kiinnosta – tilanne saattaisi olla helposti korjattavissa

Julkaistu:

Seksi
Läheisyys, halaukset ja yhdessäolo olisi jo paljon, sanoo yksi lukijoista.
IS kysyi suuressa kesäseksikyselyssään ihmisten seksimääriä. Selvisi, että suomalaiset harrastavat seksiä keskimäärin noin 1,5 kertaa viikossa. Nuoret ovat aktiivisempia kuin esimerkiksi yli 65-vuotiaat.

Tilastojen takaa löytyy monenlaisia kertomuksia siitä, miltä tuntuu, kun seksiä ei saa niin usein kuin haluaisi.

– Olkaa nyt onnellisia jos joskus saatte seksiä! En ole saanut seksiä 35 vuoteen. Se vaan pitää unohtaa kokonaan kun ei ole kohdetta. Olen vieläkin varmaan aivan viriili, mutta kun ei niin ei, sanoo 71-vuotias mies jutussamme.

Jaoimme jutussa suomalaisten kokemuksia kumppanin haluttomuudesta sekä siitä, miltä tuntuu, kun itse haluaisi enemmän kuin oma kumppani.

”Ei puhu eikä pussaa”

Vastausten perusteella seksin tilalle on monessa suhteessa tullut kännykän tai television ruutu. Monen kertomuksen perusteella kuulostaa siltä, että ihan vain kumppanin huomioimisella tilanne voisi olla hyvinkin erilainen.

– En anna. Miksikö? Siksi että mieheni kanssa seksi olisi sitä, että ensin lauantaina tuijotetaan telkkaria, ukko kaljaa siemaillen ja sitten yhtäkkiä, kun on ilta tuppisuuna istuttu, pitäisi olla salamana valmiina jyystöön, joka muistuttaa tulpattoman mopon polkemista. Ei puhu eikä pussaa milloinkaan, eräs nainen kertoo.

– Vaimoni ei ole koskettanut minua moneen vuoteen. Lopetin myös vaimon koskettamisen pari kuukautta sitten. Nyt ollaan hänen toiveestaan menemässä pariterapiaan, mutta sinne en mene. Tietokone ja puhelin ovat hänen kiinnostuskohteensa. Hierokoon niitä kun sitä illasta toiseen tekee, avautuu puolestaan eräs mies.

Seksistä voi tulla myös vallankäytön väline – tai velvollisuus.

– Vaimoni ryhtyi käyttämään seksiä pelivälineenä painostaakseen tai jopa kiristääkseen minulta taloudellisia etuja, joihin ei ole varaa. Seurauksena mielenkiintoni katosi. Eipä ollut homma sen arvoista. Loppui 6 vuotta sitten ja sen jälkeen ollaan oltu vain kämppiksiä, yksi lukija kertoo.

Läheisyyden kaipuuta

– Seksiä on ehkä 1–2 kertaa kuukaudessa ja silloinkin täysin vaimon ehdoilla (esim. suuseksi kiellettyä). Joskus onkin vaikeaa laueta kun seksi on huonompaa kuin itsetyydytys. Myös läheisyyttä kaipaan, mutta kun läheisyys on vain minun vastuullani ja seksielämä ei ole hääppöistä, niin en jaksa läheisyyteen erikseen panostaa, eräs mies kuvailee.

Läheisyyden toive näkyy monessa muussakin kommentissa.

– Sinänsä ihana vaimo 7 vuotta masentuneena. Täysin seksitöntä viimeiset 3 vuotta. Oma mielikuvitus ja halut tekevät omia aikojaan mielikuvitusretkiä, katseen, kosketuksen vuoksia ja luoteita. Kaikki vain tosiasiassa aivan yksin. Kaipaan katsetta, katsomista kasvoista kasvoihin, ilahtuneita pieniä asioita ja intohimon ja seesteisyyden vuorottelua, sitä kaikkea mistä oma mielikuvitukseni ja halu vuorovaikutukseen naisen kanssa yhdistän yhä ja alati.

– Meillä mennään kerran kuussa -mentaliteetilla. Minulle se ei riitä ja itsetunto on maassa, vaikka mies väittää ettei syy ole minun. Saan mitä ihmeellisimpiä selityksiä: lapset kuulee, ei pysy hereillä kun tulee sänkyyn. Yleensä tuleekin nukkumaan vasta kun minä nukun. Itsellä lupa käydä vieraissa, mutta ei se käytännössä ole niin helppoa. Seuralaiset ovat salassa liikkeellä ja hotelliin ei ole varaa. Eihän se seksi olisi edes pääasia. Läheisyys ja halaukset, yhdessäolo olisi jo paljon.


Mies hoitaa itsensä kätensä avulla, sanoo nimimerkki En vaan kelpaa.

– Tehnyt sitä jo lähes kahdeksan vuotta. Minä en häntä kiinnosta. Kääntää katseen pois, jos olen vähissä vaatteissa, eikä suostu keskustelemaan asiasta. Hipaisee kädellä joskus ohi mennessään, mutta sohva ja tv ovat ne rakkaimmat. Itsekään en varmaan enää osaisi olla toisen lähellä, niin kauan on aikaa läheisyydestä. Kaipaan ja haluan, mutta en halua toista painostaa.

Läheisyyskään ei silti välttämättä takaa hyvää seksielämää. Eräs lukija kertoo seksin loppuneen tykkänään kolme vuotta sitten.

– Miestä ei kiinnostanut, itse taas halusin lähes koko ajan. Hän on muuten kaikkea sitä, mitä mieheltä toivon, upea isä, rakastava sekä luotettava kumppani. Kohtalo puuttui peliin, menetin sairauden myötä munasarjani ja siinä rytäkässä katosi myös kiinnostus seksiin. Meillä on nyt joka päivä sylittelyä ja valtavasti hellyyttä. Kumpikin tietää, ettei se johda seksiin asti, joten uskon tämän helpottaneen myös häntä. On varmasti kauheaa, kun heikolla hetkellä olen häntä kyvyttömyydestä moittinut. Tämä nykyinen tilanne sopii meille.

”Muutama vuosi sitten lopetin vonkaamisen kokonaan”

Moni kertoo hakeneensa seksiä suhteen ulkopuolelta, jos puuha ei enää suju kotona.

– Vaimoa ei vaan kiinnosta enää samalla tavalla kuin ennen. Muutama vuosi sitten lopetin vonkaamisen kokonaan. Nykyisin sekstaillaan enää vaimon aloitteesta n. kerran kuussa. Haluaisin useammin, mutten vaan viitsi vongata enää. Ratkaisin asian hankkimalla fuck buddyn. Hänen kanssaan seksi maittaa ja se on aivan mahtavaa. Ei valita mistään ja melkeinpä milloin vain käy. Vaihtaisin häneen kokonaan mutta olemme molemmat naimisissa ja se ei onnistu. Noh, näillä mennään. Kyllä se vaan on niin että jos ruoka on kotoa loppu, niin syödään ulkona!

– Olen 45-vuotias sporttinen ja kivannäköinen nainen. Haluaisin seksiä pari kertaa viikossa, mutta miesystäväni haluaa noin parin kuukauden välein. Olemme olleet 4 vuotta yhdessä ja seksi on vähentynyt vuosi vuodelta, aluksi sitä oli enemmän, vaikkei silloinkaan tarpeeksi. Miesystäväni on minulle tosi tärkeä ja rakastan häntä, mutta kärsin todella tästä tilanteesta. Alussa kävin pari kertaa vieraissa, mutta nyt kun kiintymys on syventynyt seksittömyydestä huolimatta, en pysty enää häntä pettämään, vaikka kärsinkin puutteesta koko ajan.

Menevätkö teillä halut ristiin? Pystyttekö puhumaan asiasta? Onko asiaan löytynyt ratkaisua? Jatka keskustelua alla kommenteissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt